Olutarvio: Westvleteren 12

Taustaa: Muutama viikko sitten poikkesin Seinäjoen Hospoda Korbelissa, mistä saattaa löytyä joku erikoisempikin olut. Kylmäkaapin ylähyllyltä pistikin silmään muutama XII-kirjaimin varustettu vaatimattoman näköinen ruskea pullo. Kyseessä on tietenkin maailman parhaaksi tituleerattu olut trappistiluostarilta - Westvleteren Abt 12, joka tuli luostarin siunauksella ensimmäistä kertaa ravintolamyyntiin vasta viime vuoden lopulla. Sitä tuli myyntiin myös erä Arkadian Alkoon, jota jonkinlaisena lippulaivaliikkeenäkin pidetään meidän ostovoimattomien landelaisten kiusaksi. Syy munkkien avomielisyydelle on luonnollinen rappeutuminen, sillä heidän luostariinsa tuli remonttitarve ja se rahoitetaan myymällä lisäerä tätä olutta. Oluttahan ei ole aiemmin saanut virallisesti ostettua kuin luostarin portilla olevasta myymälästä tietyn määrän ja silloinkin koko noutotapahtuma on sovittava etukäteen puhelimessa. Munkit urkkivat jopa auton rekisterinumeron, ettei samat trokarit olisi aina liikkellä. 

Trappistimunkithan panevat tunnetusti olutta myyntiin vain luostaritoimintansa ylläpitämiseen tarvittavien kulujen kattamiseksi ja loput myynnistä saaduista rahoista menevät hyväntekeväisyyteen. Omaan pussiinsa munkit eivät niin sanotusti kerää rahaa, ja muutama olut taitaa upota heidänkin janoisiin suihinsa. Belgiassa sijaitsevan Westvleterenin munkit ovat olleet erityisen tarkkoja periaatteestaan, eivätkä myy sieluaan helposti kapitalismille. Siitä osoituksena tuotantomäärän pysyminen alle puolessa miljoonassa litrassa, vaikka kysyntä ylittää monikertaisesti tarjonnan.

Pyhä kolminaisuus.

Westvleterenin Pyhän Sikstuksen luostari (Sint-Sixtusabdij van Westvleteren) pystytettiin armon vuonna 1831 ja oluenvalmistus aloitettiin 1839. Munkit ilmeisesti kyllästyivät jo muutaman vuoden kuluttua toimintaan ja lisenssi luovutettiin St. Bernarduksen panimolle vuonna 1846. Westleteren päätti kuitenkin uudelleenkäynnistää panimotoimintansa vuonna 1992. Nykyään Westvleteren valmistaa kolmea erilaista olutta, jotka tunnetaan nimillä Blond, Extra 8 ja  Abt 12. Aiemmin pulloissa ei ole ollut mitään etikettejä, vaan kaikki oleellinen tieto löytyi korkeista. Nykyisen kulttimaineensa Abt 12 saavutti vuonna 2005 noustuaan Ratebeerin listalla maailman parhaaksi olueksi ja samalla hintakin nousi kysynnän myötä.

Westvleteren Abt 12 on tyyliltään Quadrupel, joka on luostarissa syntynyt alkoholipitoisuudeltaan vahva ja tumma pintahiivaolut. Maltaisuus, tumma hedelmäisyys, belgihiivaisuus sekä usein aniksinen mausteisuus ovat päällimäisenä tässä oluttyylissä. Tyyliä edustaa myös toinen trappistiluostariolut Rochefort 10, joka on omasta mielestäni yksi parhaita maistamiani oluita. Nämä Westvleterenin kaikki tuotokset olen maistanut aiemminkin. Onnistuin tilaamaan joskus Belgian eBaysta six-packin, jossa oli kaksi kutakin "pullonkorkkia." Abt 12:sta sain maistaa ensimmäisen kerran 30-vuotissynttäreilläni, jolloin olin olutharrastukseni turmiollisella alkutaipaleella. Tarkempi arvio on jäänyt aiemmin kirjoittamatta, koska tämä on yksinkertaisesti niin hekumallinen olut, että nauttiessa unohtuu kaikki maallinen. Tällä kertaa sain onneksi jotain vihkoonkin...

Olutarvio: Tuoksussa päällimmäisenä on odotetusti maltaisuus, joka on toffeista, tai tarkemmin ehkä kinuskista ja hieman siirappista. Myös tumma kuivattu hedelmäisyys on vahvasti esillä luumujen ja rusinoiden muodossa. Anista ja lakritsaakin löytyy kuitenkaan nenille hyppimättä. Kevyt yrttisyys pitää huolen, ettei tuoksu ole liian makeakaan. Ensimaistamalla huomio kiinnittyy heti suuntuntumaan, missä on jotain taianomaista. Se on kielen päälllä poreileva ja appelsiinisen kirpeä, mutta silti pehmeän täyteläinen. Sokerista tahmaisuutta ei ole lainkaan. Täyteläisyys ja kirpeä hiilihappoisuus on onnistuttu yhdistämään täydellisesti. Maussa on  runsaasti anista, mutta se kietoutuu hyvin yhteen tumman hedelmäisyyden ja yrttisyyden kanssa. Tässä yhdistyy tasapainoisesti koko makukirjo; löytyy appelsiinista kirpeyttä, siirappista makeutta, yrttistä katkeruutta ja jopa hieman suolaista salmiakkia. Jälkimaku on asiaankuuluvasti hienostuneen yrttinen, mutta tasapainoinen. Tekisi mieli lytätä tämä ylihypetettynä oluena, mutta kyseessä on eittämättä todellinen mestariteos, joka hurmaa moniulotteisuudellaan ja tasapainoisuudellaan.

PISTEET: 19/20 p

Ruokavinkki: Kukkakaalivuoka

Kukkakaali on hieno vihannes, jota tulee käytettyä harmittavan vähän ruoanlaitossa. Ajattelin valmistaa siitä jotain vähähiilihydraattista ruokaa ja päädyin ketoosiin-blogin innoittamana kukkakaalivuokaan hieman reseptiä tuunaamalla, mutta perusidea on sama. Aluksi kukkakkaalit keitetään pehmeäksi vedessä, johon lisätään vähän oliiviöljyä ja suolaa. Samalla ruskistetaan jauheliha ja laitetaan sen joukkoon pilkottua tomaattia, sipulia, valkosipulia ja tomaattipyreeta. Sen jälkeen kukkakaalit muusataan ja päälle voi puristaa vähän sitruunaa. Ainekset sekoitetaan vuokaan ja mausteeksi piri piriä, joka on erinomainen yleismauste. Kattilassa kiehautetaan vielä ruokakerma, itse käytin kolmen juuston ruokakermaa ja siihen sulatetaan paprika-aurajuustoa. Paprikaa voisi laittaa tuoreenakin jauhelihan joukkoon jatkossa. Annetaan kermaseoksen hetken jäähtyä ja sekoitetaan joukkoon kolme kananmunaa. Kermaseos kaadetaan vuokaan ja päälle vielä juustoraastetta ja tomaattiviipaleita. Annetaan muhia uunissa noin puolen tunnin ajan 225 asteessa. Tätä voisi kokeilla jatkossakin erilaisilla variaatioilla, laittamalla esimerkiksi jauhelihan tilalle kanansuikaleita ja mausteeksi runsaasti currya sekä muita itämaisia mausteita. 

Olutarvio: Widmer Brothers Nelson Imperial IPA

Taustaa: Marraskuun ensimmäisenä lasiini päätyi Oluthuone Huismannissa elämäni toinen olut Widmer Brothersilta, nimeltään Nelson Imperial IPA. Kuten nimestä voi päätellä, sen yhtenä humalalajikkeena on käytetty uusi-seelantilaista Nelson Sauvinia. Muut olueen käytetyt humalalajikkeet ovat Alchemy, Cascade ja Williamette. Olut on ympärivuotisessa valmistuksessa ja katkeruutta siihen on saatu 70 IBU:n verran. Koko Widmer Brothersin olutvalikoima löytyy heidän kotisivuiltaan, mutta muistathan olla yli 18-vuotias, niin pääset tutustumaan siihen. Jos et ole, niin pyydä äidiltä tai isiltä lupaa klikkaamaan sitä "I am over 18" painiketta! Vain mainitakseni Widmer Brothersin tuoteperheeseen kuuluu myös Rotator IPA tuotesarja, jossa kikkaillaan erilaisilla humala- ja mallalaslajikkkeilla, mutta tällä  Imperial IPA:lla ei ole mitään tekemistä sen sarjan kanssa. Widmer Brothersin maahantuojana toimii Suomessa Heino Juomat Oy.

Kuten jo mainittu oluessa käytetty Nelson Sauvin on uusi-seelantilainen humalalajike, joka on saanut nimensä ranskalaiselta Sauvignon Blanc rypälelajikkeelta, jota käytetään pääosin valkoviinin valmistuksessa. Viiniasiantuntijat kuvaavat Sauvignon Blancin tuoksua hauskasti kissanpissaksi karviaispensaassa ja Nelson Sauvinin aromi on hyvin valkoviinimäisen rypälemäinen, josta löytyy myös jotain karviaismarjaista. Itse olen mieltänyt Nelson Sauvinin aromiltaan enemmän trooppisen hedelmäiseksi, josta löytyy esimerkisi persikkaa, passionhedelmää ja limeä. Kissanpissakin on toki olutharrastajille tuttu aromi, joka tulee yleensä esille voimakkaasti humaloidun oluen jälkimaussa, jossa humalointi ei ole tasapainossa mallasrungon kanssa. Se on sellainen hieman pistävän tunkkainen ja tuhkainen jälkimaku. Suhteellisen viileässä ilmastossa kasvava Nelson Sauvin on kuitenkin yksi suosikkihumalalajikkeistani, juurikin sen monimuotoisen aromimaailmansa takia. 

Olutarvio: Tuoksu on erittäin makea, jopa soseisen persikkainen, aprikoosinen ja passionhedelmäinen. Troopinen oranssi hedelmäisyys ja makea karamellisuus hallitsee tuoksua. Monille jenkkioluille tyypillistä havuista humalaa tai sitrusta ei noteeraa juurikaan. Mausta sen sijaan löytyy sitruksista happamuutta ja tuoksun yltiömakea vaikutelma rikkoutuu. Siinä on myös trooppista makeaa hedelmäisyyttä, mutta se käväisee vain nopeasti suussa ennen kuin pihkainen katkeruus peittää sen alleen. Jälkimaussa on kuitenkin jonkinlaista tunkkaisuutta, kissanpissaa se ei ole tässä tapauksessa. Suuntuntuma on hieman kevyt näin vahvaan olueen, mutta toisaalta pysyy hyvin juotavana ilman makeaa tahmaisuutta. Hiilihappoisuus on maltillista. Kaksijakoinen tapaus, joka herättää liikaa ajatuksia, eikä näin ollen ole tasapainoisin olut. Maku ei ole kuitenkaan niin makea kuin tuoksu antaa ymmärtää, eikä tuoksun hedelmäisyydessäkään ole toisaalta mitään moittimista. Jälkimaun tunkkaisuus on kuitenkin hieman häiritsevää.

PISTEET: 13/20 p

Olutarvio: Founders All Day IPA

Taustaa:  Hieraisin kaksi kertaa silmiäni löydettyäni lapualaisen S-marketin hyllystä Foundersin olutta muutama viikko sitten. Founders on erittäin arvostettu panimo, joka keikkuu tälläkin hetkellä sijalla kolme Ratebeerin listalla, johon on rankattu maailman parhaat panimot järjestykseen. Founders All Day IPA on tarkoitettu maistuvaksi olueksi tilanteeseen kuin tilanteeseen ja se on viety tietoisesti laajempaan levitykseen. Se kertoo myös panimon valtavasta kasvupotentiaalista. Tänä vuonna panimon tuotannon odotetaan nousevan noin 125 000 tynnyriin, kun viime vuonna tuotanto oli noin 71 000 tynnyriä olutta. Näihin blogissa mainitsemiini tuotantomääriin kannattaa suhtautua pienellä varauksella, mutta ainakin jonkinlaista osviittaa ne antavat panimoiden koosta. 

Foundersin tarina sai alkunsa kahden innokkaan olutharrastajan Mike Stevensin ja Dave Engbersin toimesta Michiganin osavaltiossa sijaitsevassa Grand Rapidsissa vuonna 1997. He joutuivat ottamaan unelmansa takia suuren pankkilainan ja luopuivat päivätöistään. Alku ei näyttänyt kovin ruusuiselta, koska panimo oli konkurssin partaalla, mutta heidän sinnikkyytensä ja rohkeutensa valmistaa mieleisiään oluita lopulta palkittiin. Panimon maine levisi laadukkaiden sekä runsasmakuisten oluiden ansiosta ja siitä tuli arvostettu. Kuulostaa hyvin tutulta tarinalta ja etenkin suomalaisille pienpanimoyrittäjille on nostettava hattua, koska täällä panimoa perustaessa joutuu uhmaamaan myös järjetöntä alkoholilainsäädäntöä. Suomalaiset pienpanimot ovatkin viime aikoina kunnostautuneet maitokauppavahvuisissa American Pale Aleissa, mutta miltä maistuu vastaavan vahvuinen India Pale Ale Michiganista niihin verrattuna?

Founders All Day IPA maistuu vaikka tonnikalafileitä valmistaessa. 

Olutarvio: Tuoksu on eksoottisen hedelmäinen, jossa litsi on voimakkaasti esillä. Siinä on myös saippuamaisen sitruksisia sävyjä, limetinkuorta ja mangoa sekä hieman havunneulaisuutta ja kevyttä karamellisuutta. Raikkaan hedelmäinen tuoksu, jossa maltaisuus on taustalla. Runko on odotetusti kevyt, mutta matalat hiilihapot tekevät siitä pehmeän ja yllättävän täyteläisen tuntuisen. Maussa on greippistä hedelmäisyyttä, pihkaisuutta ja tuoksun hedelmäisyyttä, etenkin litsiä löytyy siitäkin runsaasti. Jälkimaun katkeruus on tuntuvaa, mutta jättää pihkaisuuden ohella myös hedelmäistä makeutta kielen päälle. Tässä ei ole lähdetty tykittämään pelkällä katkeruudella, vaan myös aromaattiseen hedelmäisyyteen on panostettu. Mielestäni lähes täydellinen pieniprosenttinen IPA, joka jättää loistavat suomalaiset maitokauppatuotokset selvästi varjoonsa.

PISTEET: 16/20 p

Olutarvio: Widmer Brothers Pitch Black IPA

Taustaa: Oregonin osavaltiossa sijaitseva Portland on pienpanimoiden luvattu kaupunki, koska wikipedian mukaan niitä on enemmän siellä kuin missään muussa maailman kaupungissa. Kaupungin suurimman panimon nimi tuli kuitenkin itselleni yllätyksenä, koska en ole aikaisemmin kuullutkaan siitä - se on Widmer Brothers Brewing, jonka vuosituotanto on lähemmäs puoli miljoonaa tynnyriä olutta! Panimon perustivat Widmerin veljekset Kurt ja Robert vuonna 1984, kun Kurt oli Saksassa asuessaan ihastunut laadukkaisiin eurooppalaisoluisiin ja kävi hakemassa myöhemmin oluenvalmistusoppinsakkin sieltä. Kurt toi nahkahousujen maasta myös mukanaan kuuluisan Weihenstephanin hiivan, jota käytetään edelleen Widmerin oluissa. Yksi panimon tunnetuin olut on vuonna 1986 alkunsa saanut Widmer Hefeweizen, joka on ensimmäinen amerikkalainen vehnäolut. Widmer Brothers Brewing valmisti ainoastaan hanaoluita vuoteen 1996 asti, mutta käynnisti pullotuksen solmittuaan jakelusopimuksen panimojätti Anheuser-Buschin kanssa. Vuonna 2007 Widmer Brothers laittoi hynttyyt yhteen Redhook Ale nimisen panimon kanssa ja fuusioyritys tunnetaan nykyään nimellä Craft Beer Alliance. Molempien panimoiden tuotemerkit ovat kuitenkin pysyneet samoina. Panimon yhteydessä on myös ravintola, jossa pääsee maistamaan ainutlaatuisia tuotoksia.

Suttuinen 1,3 Mpix kännykkäkuva Konttorin edesmenneeltä terassilta.

Widmer Brothers Pitch on tyylilajiltaan Black IPA, joka on uusimpia oluttyylejä. Tyylin pohjana on India Pale Ale, johon lisätään tummaa mallasta antamaan oma sävynsä makuun. Ensimmäinen maistamani tämän tyylilajin olut on Beer Here Dark Hops, jonka maistoin muutamia vuosia sitten Tampereen Konttorissa. Konttori on suosikkiolutravintolani, jossa tulee käytyä melkein joka kerta Tampereella vieraillessa. Widmer Brothers Pitch IPA:ssa on käytetty kahta humalalajiketta: Cascadea ja Alchemyä.

Olutarvio: Tuoksussa on makeaa, suklaista ja lakritsaista maltaisuutta, jonka alla on trooppista hedelmäisyyttä ja hieman pihkaista havuisuutta. Kahvista paahteisuuttakin löytyy, mutta se on muista maistamistani tämän tyylin oluista poiketen sivuosassa. Upea tuoksu, vaikkei järin voimakas olekkaan. Maussa sen sijaan kahvinen paahteisuus nousee totuttuun tyyliin esille. Siitä myös erottuu lakritsaa ja hedelmäisyyttä, joka on hieman tummaankin vivahtavaa. Tuoksun suklaisuus on kadonnut maussa jonnekkin. Jälkimaussa on tuoreen tuntuista pihkaista katkeruutta ja yleisilme on kuiva. Suuntuntumakin on melko täyteläinen ja maltillisen hiilihappoinen. Erittäin tasapainoinen ja maistuva Black IPA.

PISTEET: 16/20 p

Olutarvio: St. Eriks Oktober

Taustaa: Puimurit ovat hiljentyneet ainakin meillä koto-Suomessa ja Munchenissa vietetään tällä hetkellä kaksi viikkoa kestäviä Oktoberfestivaaleja, joita juhlitaan sadonkorjuun kunniaksi. Oktoberfest on maailman suurin ja tuottoisin kansanjuhla, jonka aikana juodaan miljoonia litroja olutta, tarkempia määriä selvittämättä. Se on myös muistutus kaupunkilaisille, ettei viljakaan kasva oluen raaka-aineeksi itsestään, vaan maanviljelijät tekevät arvokasta työtä sen eteen. Kovasti fanittamassani Olutkellari-blogissa ollaan oluen alkulähteillä ja upeassa jutussa käsitellään muun muassa ohran taivalta maltaaksi. Oktoberfesteista tulee tietenkin ensimmäiseksi mieleen isorintaiset naiset kansallispuvuissaan - ylitsepursuavat kolpakot molemmissa käsissään, nahkahousut ja torvimusiikki. Riehakasta kansanjuhlameininkiä siis.

Itse en ole mikään Oktoberfestoluiden suuri ystävä ja yleensä nämä mallaspainotteiset oluet jäävätkin hyllyyn, mutta tämä rakkaan länsinaapurimme näkemys kyseisestä tyylilajista oli otettava maisteluun. Tukholmassa operoiva St. Eriksin panimo on saanut nimensä ruotsalaisen kuninkaan Erik Jedvardinpojan mukaan, josta tuli myöhemmin Ruotsin kansallispyhimys, Pyhä Erik. Hän koki kohtalonsa tanskalaisen prinssi Maunu Henrikinpojan toimesta Uppsalan kirkossa vuonna 1160. Oletetaan, että Erik oli mukana tekemässä ensimmäistä ristiretkeä Suomeen Piispa Henrikin kanssa, mutta historiantutkijoilla on eriäviä näkemyksiä asiasta. Piispa Henrik sai tunnetusti huutia talonpoika Lallilta Köyliönjärven jäällä. Nyt St. Eriksin panimo on tehnyt jonkinlaisen ristiretken Suomeen, koska pian tämän jälkeen Alkon valikoimiin tuli myös panimon lippulaivatuote St. Eriks Pilsner.

St. Eriks Bryggeri perustettiin jo 1850-luvun lopulla, mutta se joutui lopettamaan toimintansa vuonna 1959 jouduttuaan sen aikaisten lainsäädösten ja monopolien uhriksi. Historiallinen panimo elvytettiin kuitenkin vuonna 2010 maahantuontiyritys Galatean ja naispuolisen panimomestari Jessica Heydrichin toimesta. Panimolla ei ole omia tuotantotiloja, vaan se kiertää panemassa oluitaan siellä sun täällä.

Olutarvio: Tuoksussa on kunnon oktobertyylisesti vahvasti esillä maltaisuus, jossa on paahteisia, pähkinäisiä ja ennen kaikkea toffeisia sävyjä. Makean mallasrungon alta löytyy myös sitruksista ja kukkaista humalointia. Maustakin löytyy maltaisuutta, mutta se ei ole yhtä jymäkkää ja pehmeää kuin aidoissa saksalaisissa oktoberfesteissä. Maltaisuus on hyvin paahteista, kuivan pähkinäistä ja sitruksista hedelmäisyyttäkin löytyy. Loppuvedossa on katkeraa ja greippistä otetta, mutta hieman tuhkaisuuden puolelle mennään humaloinnin osalta. Suuntuntuma on pehmeän hiilihappoinen, mutta aavistuksen jopa vetinen. Tässä on mielestäni hieman brittityylinen näkemys oktoberfestoluesta, mutta maltaisuutta pitäisi olla enemmän.

PISTEET: 12/20 p (Tuoksu 3 Suuntuntuma 3 Maku 6)

Olutarvostelu: BrewDog - Hello My Name Is Mette Marit (Censored)

Taustaa: Skotlannissa on tapahtunut olutvallankumous ja julistakaamme sen ilosanomaa muuallakin maailmassa! Vallankumous sai varsinaisesti alkunsa vuonna 2004, kun kaksi skottikaverusta James Watt (ei se teollisen vallankumouksen aikaan elänyt höyrykoneen suunnittelija) ja Martin Dickie kyllästyivät teollisiin bulkkilagereihin ja alkoivat laatia taistelusuunnitelmaa paremman oluen puolesta kotikattiloidensa ääressä. Varsinaisiin toimiin ryhdyttiin, kun tarvittavat resurssit oli saatu kokoon hieman pankkiireitakin huiputtamalla. BrewDogin panimon lippu nousi salkoon Frasenburghin satamakaupungissa vuonna 2007 ja liikkeelle lähdettiin uhmakkaasti punkhenkeä uhkuen. Uho ei ollut turhaa, koska BrewDogista tuli jo toisena toimintavuotena Skotlannin suurin itsenäinen panimo. Vuonna 2012 panimo muutti nykyisiin tiloihinsa Ellonin kaupunkiin lähemmäs Aberdeenia.

BrewDog on jatkanut räjähdymäistä kasvuaan ja saanut tukea faneiltaan, jotka voivat halutessaan ostaa panimon osakkeita. Panimo ei ole myöskään tyytynyt pelkkään oluentuotantoon, vaan avannut yksitoista ravintolaa Britanniassa. Ensimmäinen Britannian ulkopuolinen ravintola avattiin Tukholmassa ja lisää on tulossa, mahdollisesti Suomeenkin. James Watt kertoi jossain  haastattelussa markkinoinnista näin: "Mieluummin ottaisin rahani ja sytyttäisin ne tuleen. Perinteinen markkinointi on täysi vastakohta kaikelle mitä edustamme ja mihin uskomme."

BrewDogin tovereilta ei luovuuskaan lopu, koska panimolta on tullut lähes 200 erilaista olutta (ellei enemmänkin) ja se on tehnyt yhteistyötä monen muun huippupanimon kanssa. Panimon ensimmäinen kaupallinen olut ja lippulaivatuote on nimeltään BrewDog Punk IPA, joka palasi hiljattain takaisin Alkon vakiovalikoimaan. Panimo on  tunnettu siitä, ettei se tee mitä muut tekee, vaan tekee mitä huvittaa. Se on valmistunut aikoinaan maailman vahvimman oluen (55%), jonka pullo on kääritty oravan tai kärpän nahkaan. Eläinaktivistit ja muut kettutytöt voivat olla huoletta, koska eläimet ovat löytyneet maanteiltä kuolleina. Muista friikkioluista mainittakoon Pohjanmeressä erikoissäiliössä kypsytetty olut.

Nyt arvostelussa oleva, norjalaisilla puolukoilla maustettu tupla-IPA Hello My Name Is Mette Marit (Censored) on jatkoa Hello My Name Is Ingrid-oluelle, jossa mausteena on ruotsalaiset suomuuraimet. Jos tämä sarja saa vielä suomalaisen version, niin haluan siihen ehdottomasti tyrnimarjaa. Miltä kuulostaisi Hello My Name Is Marja Tyrni? Norjan hovi on herkkähipiäistä sakkia, koska se ei suostunut ottamaan maahansa myyntiin tätä Mette Maritin nimellä tehtyä olutta. Sen takia etikettiin lätkäistiin sensuurin tarra. Humalajikkeina tässä on käytetty Citraa, Nelson Sauvinia ja itselleni tuntematonta Bramling Crossia.

Olutarvio: Tuoksussa on karamellista mallasta, trooppista hedelmäisyyttä aprikoosin ja ananaksen muodossa sekä hieman hapanta marjaisuutta, jota ei tunnista kuitenkaan puolukaksi. Maussa on mätäsmäistä kuivaa heinäisyyttä, hieman trooppista hedelmäisyyttä ja sopivasti karamellista makeutta. Puolukka pysyy edelleen piilossa, mutta jäkimaussa on selkeästi hapanta marjaisuutta. Katkerotkin puraisee korkeintaan keskipitkästi lopussa, mutta tuhkaisuus on onnistuttu välttämään. Suuntuntuma on alussa hieman karhean hiilihappoinen, mutta pehmenee loppua kohden ollen keskitäyteläinen. Melko suoraviivainen, mutta kuiva ja tasapainoinen olut ilman epäpuhtauksia, jota siemaili mielellään syntymäpäivän kunniaksi.

PISTEET: 15/20 p (Tuoksu 4 Suuntuntuma 3 Maku 8 )

Olutarvio: Oud Beersel Oude Gueuze

Taustaa: On mentävä ajassa taaksepäin aina vuoteen 1882, kun Henry Vandervelden perusti Brysselin lounaispuolelle lambicpanimon pieneen Beerselin kaupunkiin. Lambic on historiallisesti merkittävä oluttyyli, joka valmistetaan vieläkin pääosin perinteisillä menetelmillä. Belgiassa vain tietyllä alueella valmistetut aidot lambicit heijastavat rikasta kultuuria ja historiaa nestemäisessä muodossa. Oud Beerselin panimokin on joutunut kamppailemaan historiansa aikana olemassaolostaan, mutta lopulta kulttuuriperinnön vaaliminen on onneksi voittanut. Panimo pysyi Vanderveldenin perheen omistuksessa vuoteen 2002 asti, kunnes kirstun pohja tyhjeni ja panimo lakkautettiin. Kaksi herraa nimeltä Gert Christiansen ja Roland de Bus pelastivat panimon vuonna 2005, rahoittamalla uudelleenkäynnistyksen valmistamalla Hyughen panimossa kahta olutta, jotka eivät ole lambicpohjaisia. Bersalis Tripel ja Bersalis Kadet ovat edelleen panimon tuotteita ja pelastavia enkeleitä, joiden paikka täytyy olla jokaisen lambicinystävän sydämessä.

Aidot lambicit ovat harvinaista herkkua rakkaan monopolimme valikoimissa ja tätäkin tuli kiikutettua hymyssä suin kotiin kaksi pullollista. Ihan halvalla nämä ei hyllystä irtoa, mutta lambicien tapauksessa hinta saa hieman anteeksi vaativan valmistusmenetelmän ja kovan maailmanlaajuisen kysynnän takia. Lambicit säilyvät oikein varastoituna pitkään ja tällekkin on  luvattu säilyvyyttä kymmeneksi vuodeksi eteenpäin. Jos haluaa laittaa olutta välttämättä kellariin pölyyntymään, niin lambicit ovat mitä oivallisimpia siihen tarkoitukseen. Mikäs sen hienompaa, kun kaivaa kellarista kymmenen vuoden takaa historiallinen olut, puhaltaa siitä pölyt ja nauttia muistellen menneitä. Siinä on todellista historian lehtien havinaa. Blogista löytyy jo juttua Cantillon Gueuzesta, joka on tämän tyylisten lambicien klassikko. Onko tästä sille haastajaksi?

Arvio: Lambicien arvioiminen on aina yhtä haasteellista, mutta tuoksu on gueuzemaiseen tyyliin valkoviinietikkainen, happaman omenainen, raikkaan siruunainen ja hieman pippurisen mausteinen. Tässä erottuu myös hieman karamellista mallasta ja tietenkin nahkasatulaa, jonka itse miellän enemmän kumipalloksi. Maussa happamuus ei yllä lähellekkään Cantillon Gueuzen tasoa ja hedelmäisyyskin jää ikävän laimeaksi. Happamuus ei pääse edes kunnolla ikeniiin ennen kuin puinen kuivuus tulee jälkimaussa. Pippurista mausteisuutta on hieman. Kun suuntuntumakin on vetisen oloinen ja hiilihapot karisevat nopeasti, niin kovin laiha vaikutelma tästä jää lambiciksi. Hyväähän tämäkin on, mutta osoittaa enemmän Cantillon Gueuzen erinomaisuutta kuin tämän huonoutta.

PISTEET: 14/20 p

Olutarvio: Green Flash Rayon Vert

Taustaa: Huismannin terassiolueksi valikoitui viime viikolla Green Flash Rayon Vert joka on belgityylinen pintahiivaolut. Green Flashin panimolta olen maistanut aiemmin erinomaisen West Coast IPA:n, joka löytyy Alkon vakiovalikoimasta. Panimo valmistaa panimomestari Chuck Silvan johdolla moderneja hybridiversioita perinteisistä tyylilajeista. Tälläinen ennakkoluulottomuus on kunnioitettavaa ja panimo onkin herättänyt suuren mielenkiintoni. Belgityylisiä pintahiivaoluita Green Flashin tuotevalikoimassa on viisi erilaista. Rayon Vertin esikuvana on itse belgialainen trappistiklassikko Orval, joka on hyvin uniikki olut. Rayon Vertin valmistuksessa käytetään samaa mystistä Brettanomyces villihiivaa kuin Orvalissa.


Olutarvio: Upea tuoksu muistuttaa heti esikuvaansa brettamaisella happamuudella, parfyymisuudella ja runsaalla appelsiininkuorisuudella. Myös muutakin eksoottista hedelmää on mukana. Maussa on kirpeää appelsiinia, hapanta brettahiivaa sekä parfyymista hedelmäisyyttä. Kokonaisuus on yhdistelmä belgimäistä happamuutta ja jenkkiläistä katkeruutta. Jälkimaku on melko kuiva, greippinen ja hieman pihkaisuuttakin erottuu. Katkeruus tuntuu pitkään. Suuntuntuma on kirpeän hiilihappoinen ja keskitäyteläinen. Erittäin mielenkiintoinen olut, jossa on orvalmaista otetta jopa enemmän kuin esikuvassaan, mutta yhtä tasapainoisesta oluesta ei ole kyse. Suosittelen ehdottamasti maistamaan.

PISTEET : 16/20 

Olutarvio: Westmalle Tripel

Taustaa: Munkitkin ovat oivaltaneet blogini moton: "Olut on todiste siitä, että Jumala rakastaa meitä ja haluaa meidän olevan onnellisia." Tämän lentävän lauseen takana on Benjamin Franklin, joka tunnetaan ehkä parhaiten Yhdysvaltain vallankumouksen johtajana ja yhtenä sisällisodan päättäneen itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista. Hän myös uhmasi Jumalaa keksimällä ukkosenjohdattimet, koska salamoiden kuviteltiin olevan siiihen aikaan rangaistuksena ihmiskunnalle. Itse asiassa munkit ovat harrastaneet panohommia jo kauan ennen Benjamin Franklinin syntymää, kun puhutaan oluesta.

Ainoastaan benediktiiniläisluostareissa munkkien valvonnassa valmistetusta oluesta voidaan käyttää nimeä trappistiolut. Trappistipanimot eivät tavoittele voittoa, vaan tuotto ohjataan luostarien ylläpitämiseen ja hyväntekeväisyyteen. Trappistipanimoja on yhteensä kahdeksan, joista kuusi sijaitsee Belgiassa, kaksi muuta Hollannissa ja Itävallassa. Aidon trappistipanimon tunnistaa pullossa olevasta logosta.

Yksi vanhimmista trappistipanimoista on Westmalle, jonka koko nimi on suomennettuna Pyhän sydämen Neitsyt Marian trappistiluostari (De abdij van Onze-Lieve-Vrouw van het Heilig Hart). Luostarin perustivat Ranskan vallankumousta paenneet munkit vuonna 1794. Panohommat alkoivat heti samaan aikaan, kun siitä tuli trappistiluostari  vuonna 1836. Todenteolla bisnes alkoi pyörimään 1921, kun panimotoimintaa perustettiin hoitamaan erillinen yritys. 

Westmalle valmistaa kolmea erilaista olutta, joista Dubbel ja Tripel ovat laajemmassa kaupallisessa levityksessä, mutta Extraa valmistetaan pääosin munkkien omaan käyttöön. Westmalle Tripel on pintahiivaolut joka on vahvuisekseen hyvin vaalea ja sitä voidaan kutsua nykyisten tripel-tyylisten oluiden esi-isäksi. Westmalle on kumonnut säännön; mitä vahvempi olut, sitä tummempi väri. Olueen on lisätty kandisokeria ja se jatkaa käymistään vielä pullossa.

Olutarvio: Makeahkossa tuoksussa on belgeille tyypillistä päärynäistä ja appelsiinista hedelmäisyyttä sekä hieman hunajaisen sitruksista vivahdetta. Hedelmäisyyden takana on myös kukkaisuutta ja mausteista hiivaisuutta. Alkoholikin muistuttaa olemassaolostaan. Maussa on tuoksusta tuttua hedelmäisyyttä, mutta appelsiinin muodossa, kun tuoksussa päärynä on enemmän esillä. Jälkimaussa on hiivaista katkeruutta, yrttisyyttä ja etanolimaista alkoholia. Mallasrunko tuntuu kuohkean pehmeältä, mutta vaahtovalta suussa. Ehkä kandisokeri syö mallasrunkoa, koska alkoholi pääsee niin voimakkaasti esille. Ei kovin nautittava olut sellaisenaan.

PISTEET: 13/20 p

Lupasin aiemmassa jutussani maistaa tämän oluen eurooppalaiselta ruokatorilta ostamani juuston kanssa. Juusto oli jotain italialaista chilijuustoa, jonka nimi ei ikävä kyllä jäänyt mieleen. Kyseessä kuitenkin melko rasvainen, pehmeä, hieman kellarimainen ja vain kevyesti chilisen mausteinen juusto. Juustokin oli sellaisenaan pienoinen pettymys, mutta olut ja juusto tasapainottivat toinen toistaan hyvin. Oluen yrttisyys antoi juustoon hieman uutta ulottuvuutta ja juuston rasvaisuus leikkasi hyvin oluen alkoholimaisuutta.

Olutarvio: Mikkeller 1000 IBU Ultramate

Taustaa: Olut valmistetaan neljästä peruselementistä, jotka ovat mallas, vesi, hiiva ja humala. Näin filosofisesti ajateltuna - mallas ruumiin muodossa kantaa - hiiva sydämenä elämän antaa - vesi on ilmaa, jota olut hengittää. Oluen sielu on humala, tuo köynnöskasvi, jonka pienet käpykukinnot katkeruutta ja makua tuo. Se luo viimeisen persoonallisen sävynsä olueen ja eri humalalajikkeiden toimiva kombinaatio onkin oluenvalmistuksen suurimpia haasteita ja samalla hienouksia. En pureudu asiaan syvemmin näin oluenvalmistuksesta vähemmän ymmärtäneenä, mutta olueen lisätään katkerohumalaa katkeruuden saamiseksi ja aromihumalaa makua antamaan. Oluen katkeropitoisuutta mitataan IBU-asteikolla (International Bitterness Unit). Esimerkiksi Lapin Kulta III oluessa IBU-pitoisuus on  18 yksikköä, kun nyt käsillä olevassa oluessa peräti 1000 yksikköä! Tiedä sitten, onko tämän oluen IBU-pitoisuus laskennallinen vai mitattu, mutta todella perverssiltä kuulostaa. Oluthuone Huismannin myyjä sanoi tykänneensä tämän oluen perusversiosta paljon, mutta miltä tämä kevyempi versio maistuu?

Joku saattoi arvata, että kyseinen olut tulee Mikkellerin panimolta, joka on tunnettu innovatiivisista ja rajoja rikkovista oluistaan. Mikkeller on yksi tämän hetken arvostetuimpia panimoja maailmassa ja sen perustivat kaksi tanskalaista olutharrastajaa Mikkel Borg Bjergsø ja Kristian Klarup Keller Kööpenhaminaan vuonna 2006. Kuten jo aiemmin todettu, niin panimolla ei ole omia tuotantotiloja Tanskassa, vaan se jättää munansa haudutettavaksi muiden panimoiden pesiin. Belgialainen De Proefbrouwerijin panimo toimii Mikkellerin pääpesintäpaikkana. Mikkeller on varmasti jokaiselle olutharrastajalle tuttu panimo.

Olutarvio: Tuoksu on uskomattoman hedelmäinen. Siitä löytyy tuttifruttimaista hedelmäisyyttä, tuoretta teen lehteä ja  kiiwihedelmää voimakkaampana kuin missään oluessa olen aiemmin tavannut. Trooppisuus on vahvasti läsnä tuoksussa, mutta maussa se jää hieman katkerohumalan jalkoihin. Mallasrunko on köykäinen, suuntuntuma reilun hiilihappoinen ja hieman karhea. Maku ei ole huono, mutta jälkimaussa voimakas humalapitoisuus tuntuu karheana tuhkaisuutena. Ihan yksiulotteinen humalapommi tämä ei kuitenkaan ole, koska hedelmäisyyttäkin löytyy mausta. Tuoksu on upea ja maku yllättävän tasapainoinen näin extreme-olueksi. Vaikea sanoa, tykkäsinkö vai en, mutta enimmäkseen tykkäsin todella paljon.

PISTEET: 16/20 p

P.S. Tuosta kuvasta ehkä huomaa, että oluen pinnalle muodostui noin sentin korkuinen vaaleampi kerros. Mielenkiintoinen ilmiö. Blogin kuvat voi klikata myös isommaksi.

Olutarvio: Odell Cutthroat Porter

Taustaa: Coloradossa on vuoden 2012 tilastojen mukaan peräti 154 panimoa, joista 151 lasketaan pienpanimoiksi. Käsittääkseni pienpanimosta voidaan puhua Amerikassa, kun tuotantomäärä on alle 6 miljonaa tynnyriä vuodessa ja mikropanimosta vuosituotannon ollessa alle 15 000 tynnyriä (barrel = 117,3 l) . Asukaslukuun suhteutettuna Coloradossa on viidenneksi eniten panimoja kaikista USA:n osavaltoista ja ainoastaan Californiassa ja Washingtonissa on määrällisesti enemmän. Panimoteollisuudella on erittäin suuri merkitys koko Coloradon taloudelle ja toivottavasti myös Suomessa päättäjät ymmärtäisi kasvavan pienpanimoteollisuuden tuomat mahdollisuudet. Itselleni tutuimmat coloradolaispanimot ovat Great Divide, Left Hand ja Avery. Yhtään huonoa olutta en ole vielä kyseisiltä panimoilta maistanut ja Left Hand Polestar Pilsner kuuluu tällä hetkellä Alkon vakiovalikoimaan. Olen todennut Polestar Pilsnerin olevan loistava saunaolut, mutta valitettavasti diktatuurisen Alkon määrittelemä hinta on sillä tasolla, että halvempiakin vaihtoehtoja saunan lauteille löytyy.

Viime viikolla Oluthuone Huismannissa vieraillessani silmiini iski oudon näköisiä oluita Great Dividen oluiden vierestä. Lähemmässä tarkkailussa ne osoittautui itselleni täysin tuntemattoman coloradolaispanimo Odell Breweryn tuotannoksi. Myyjä kertoi, että maahantuoja Diamond oli aivan hiljattain ottanut nämä oluet listoilleen ja Oluthuone Huismanniin ne päätyivät ensimmäisten joukossa. Kolmesta valikoimassa olleesta Odell`sin oluesta otin maisteluun Cutthroat Porterin. Nimi viittaa punakurkkuloheen, joka on jonkilainen Coloradon osavaltion kansalliskala ja  komeilee etiketissäkin.

Perheyritys Odell Brewery on perustettu vuonna 1989 Fort Collinsiin Doug, Wynne ja Corkie Odellin toimesta. Odell oli silloin vasta toinen mikropanimo, joka avattiin Coloradossa. Doug kehitteli ensin kaksi reseptiä, jotka myöhemmin saivat nimekseen  90 Shilling Ale ja Easy Street Wheat. Panimon perustaminen vaatii usein uhrauksia ja Doug joutui myymään vanhan sinapinkeltaisen avopakettiautomallisen Datsuninsa saadakseen kegitettyä oluensa  myyntiin. Nykyään panimo toimii 45 000 neliön tiloissa ja tuottaa noin 45 000 tynnyriä olutta vuodessa eli tynnyrin per neliö. Dougilta kysyttiin haastattelussa, mitkä viisi olutta hän ottaisi autiolle saarelle. Vastauksen voi lukea täältä.

Porter on tyyliltään tumma pintahiivaolut, jossa käytetään paahdettuja maltaita. Porterin makumaailma onkin yleensä paahteisen kahvinen ja suklainen. Sinebrychoff Porter on hintalaatusuhteeltaan yksi parhaimpia oluita Alkon valikoimissa ja palkituimpia ellei palkituin kotimainen olut. Siinä käytetään samaa hiivakantaa kuin Guinnessissa, joka aikoinaan onnistuttiin salakuljettamaan tunnetulta irlantilaispanimolta. Suosittelen kaikkia maistamaan! Nyt kuitenkin punakurkkulohiportterin pariin.













Olutarvio: Tuoksu on portertyylisesti kahvisen paahteinen, yrttisen lakritsainen ja melko lailla savuisuuttakin erottuu. Lakritsaisuus on todella miellyttävää ja se on enemmän esillä kuin kahvisuus, joka on pehmeämpää paahtoa. Ehkä hieman vaniljaakin erottuu tuoksusta. Maussa on savuista, jopa tervaista mallasta, lakritsaa ja kahvista paahteisuutta, joka on voimakkaampaa kuin tuoksussa. Voimakas yrttitarhainen katkeruus tuntuu jo maun alkuvaiheessa ja voimistuu entisestään loppua kohden. Suuntuntuma on pienoinen pettymys, koska täyteläisyyttä olisi saanut olla enemmän ja hiilihappoisuuskin on suht karkeaa. Suklaata jäin kaipaamaan myös maussa, mutta kokonaisuutena kuiva ja voimakkaasti yrttisen humaloitu portteri, joka sopii mukavasti pilviseen ja viileään kesäpäivään.

PISTEET: 15/20 p

Ruokaohje: Välimerityylinen kasviskeitto

.

Kotimaiset vihannekset ovat parhaimmillaan tähän aikaan vuodesta ja ajattelin valmistaa välimerityylisen kasviskeiton, johon hain eeppisyyttä lisäämällä katkarapuja ja kanttarelleja. Ruoka-ohje on yhdistelmä netistä löytyneitä reseptejä sekä omaa mielikuvitusta. Ruuanlaitto aloitetaan pilkkomalla porkkanat, tomaatit, kukkakaali ja kesäkurpitsa sopivan kokoisiksi paloiksi sekä hienontamalla chili ja kesäsipulit varsineen. Kattila laitetaan kuumaksi lorauttaen ensin oliiviöljyä ja tomaattipyreeta pohjalle. Sitten sekaan heitetään alkuvaiheessa porkkanat, kukkakaali, sipulit varsineen ja chili. Kuullotellaan niitä muutama minuutti ja lisätään kakkoskattilassa kiehautettu kasvisliemi joukkoon. Kun ykköskattilassakin kiehuu, niin pilkottu kesäkurpitsa ja murskatut valkosipulin kynnet kokevat saman kohtalon kuin muut vihannestoverinsa joutuessaan kattilaan. Heitin sekaan vielä kapriksen jämätkin jääkaapista. Seosta keitellään reilu 15 min ja tomaatit lisätään kattilaan noin 5 min ennen keittämisen lopettamista.  Vielä sen jälkeen lisätään pavut, katkaravut ja pannulla nopeasti voissa paistetut purkkikanttarellit ja maustetaan keitto piri piri mausteella, mustapippurilla, suolalla ja pieneksi pilkotulla tuoreella korianterilla. Keiton annetaan vielä kiehahtaa ja hautua kannen alla kylmällä levyllä ennen nauttimista. Lautaselle lisätään keittoon fetajuustosiivuja sulamaan ja koristeeksi tuoretta korianteria. 

Ruoka-aineet:

1 l kasvislientä
4 tomaattia

3 porkkanaa

2 kesäsipulia varsineen

1 kesäkurpitsa (pieni)

1/2 kukkakaali

1 punainen chili

3 valkosipulin kynttä

1 prk papuja tomaattikastikkeessa

2 prk tomaattipyreeta

1/2 prk kanttarelleja

1 prk katkarapuja

mausteeksi suolaa, piri piriä, mustapippuria, kaprista, tuoretta korianteria ja fetajuustoa lautaselle

                                

Olutarvio: Southern Tier IPA

Kuva. Ratebeer

Taustaa: Oluthuone Huismann on merkittävä paikka elämässäni. Opiskeluaikoina tuli vietettyä monta keskiviikkoiltaa siellä oluen ja jalkapallon mestareiden liigan parissa. Vielä tänäkin päivänä löytyy siltä ajalta säilyneitä ystävyyssuhteita. Niihin aikoihin tuli myös maistettua muutakin kuin kotimaisia bulkkeja, vaikka olutvalikoima oli vielä silloin suppea. Newcastle Brown Ale oli ensimmäisiä ulkomaalaisia suosikkioluitani ja sitä tuli tilattua hanasta kerran jos toisenkin. Se on Fuller`s London Priden, Kilkennyn ja Guinnessin ohella suurimpia syitä innostukseeni hyvään olueen. Muistelot sikseen ja asiaan... maistelin siis viime viikolla Huismannin terassilla Southern Tier IPA:n. Olen maistanut kyseiseltä panimolta aiemmin vain Geminin, joka on tyyliltään Imperial IPA, joten panimo on melko tuntematon itselleni. Aina pettämätön excel-muodossa oleva kirjanpitoni kertoo lyhyesti ja ytimekkäästi Geministä: "Makean maltainen, mäntyisesti humaloitu, toffeinen, katkera, hieman alkoholimainen. (15/20 p)." Noilla pisteillä ei ihan avaruuteen asti mennä, vaikka etiketin mukaan siellä painottomassa tilassa leijutaankin.

Southern Tier on Lakewoodissa, New Yorkissa loppuvuodesta 2002 toimintansa aloittanut panimo. Sen perustivat Phineas DeMink ja Allen "Skip" Yahn elvyttääkseen alueen panimoperinteen. Southern Tier on kovassa kasvussa oleva panimo, jonka tuotanto ensimmäisenä toimintavuotena oli 3600 tynnyriä olutta vuodessa. Tänä vuonna vuosituotannon odotetaan kasvavan 90 000 tynnyriin. Kevään 2013 aikana panimo on aloittanut rakentamaan anaerobista keitintä, joka tuottaa energiaa jätteen muodostamasta metaanikaasusta. Hatunnosto ekologisuudesta!

Southern Tier IPA on valmistettu etiketin mukaan neljästä eri humalalajikkeesta ja neljästä eri maltaasta. Jos joku nuo humalalajikkeet tietää, niin kommenttia vaan jutun alapuolelle  : )  ehkä Centennial, Chiknook...

Olutarvio: Tuoksussa on jenkkihumalille tyypillistä hedelmäisyyttä, etunenässä persikan ja ananaksen muodossa, toffeisen karamellista mallasta ja hivenen mäntyisen pihkaista havuisuutta. Makea, mutta miellyttävän hedelmäinen tuoksu. Maun alkupuolella tuoksusta tuttu pyöreä hedelmäisyys vilahtaa nopeasti, mutta muuttuu enemmän sitruksiseen ja greippiseen suuntaan. Makeutta ei enää olekkaan niin paljon kuin tuoksu antaa ymmärtää. Jälkimaussa on pihkaista katkeruutta, pilsmäistä ruohoisuutta, mutta myös hieman tuhkaisuuttakin on mukana. Katkeruus on melko pitkäkestoista. Suuntuntuma on keskitäyteläinen ja hieman keskivertoa hiilihappoisempi. Mallikas IPA Amerikan ihmemaasta, mutta ei ihan tyylinsä huippua .

PISTEET: 14/20 p

Olutarvio: Amager Fru Fredriksen

Oluthuone Huismann

Taustaa: Oluthuone Huismannin valikoima tarjosi viime viikolla miellyttävän yllätyksen, kun kylmäkaapissa oli muun muassa  Great Dividen, Stonen, Southern Tierin, Roguen, Mikkellerin ja Brewdogin oluita. Uusintareissun paikkahan se oli, kun Kokkolassa järjestettiin eurooppalainen ruokatori samaan aikaan. Torilta lähti mukaan juustoja, marinoituja oliiveja ja salamimakkaraa. Tarkoitus on testata italialaisen chilijuuston toimivuutta tuonnenpana kahden luostarioluen, Achel Blondin ja Westmalle Tripelin kanssa. Huismannin terassilla kävin nauttimassa kaksi olutta, Southern Tier IPA:n ja Amager Fru Frediksenin. Great Divide Yeti vietteli jälleen maistamaan , mutta halusin maistaa jotain uutta tällä kertaa. Herra Fredriksenin olen maistanut muutamia vuosia sitten ja otin  maisteluun hänen paremman puoliskon rouva Fredriksenin. Se oli tietoinen riski, koska tiesin hänen olevan palaneen maltainen olut, minkä tyyppiset eivät ole makuuni. Palaneisuus osoittautui kuitenkin lempeämmäksi mitä odotin.

Tanskalainen Amager Bryghus on monien muiden pienpanimoiden tapaan saanut alkunsa kahden kotiolutpanijan Morten Valentin Lundsbakin ja  Jacob Stormin puuhastelusta vuonna 2007. Panimo sijaitsee Amagerin saarella alle kilometrin päässä Kööpenhaminan kansainvälisestä lentokentästä. Tuotantotilat ovat hulppeat, joita myös toinen tanskalainen panimo Mikkeller käyttää jakelukeskuksenaan, koska sillä ei ole omia tuotantotiloja Tanskassa. Mikkeller loisii De Proefbrouwerijin panimossa Belgiassa, missä sen oluet valmistetaan. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että tiloja on käytetty joskus väestösuojana ja Raamattujen varastoimiseen. Panimo käyttää  valmistuprosessissaan vain puhtaita aineosia, eikä keinotekoisia lisäaineita. Panimon kaikki tuotteet ovat pastöroimattomia maun ja aromeiden takaamiseksi. 

Olutarvio: Tuoksussa on voimakkaasti paahteista, kahvinpapuista maltaisuutta, reilusti yrttistä lakritsaa ja hieman tummaa suklaata. Nenä poimii myös trooppista hedelmäisyyttä, vai jäikö se kummittelemaan tätä ennen nautitun Southern Tier IPA:n jäljiltä? Maussa on melko lailla palanutta mallasta, mustaa kahvia, lakritsaa ja totta tosiaan myös trooppista hedelmäisyyttä. Palanut maltaisuuskin lempenee loppua kohti ja olut pysyy nautittavana. Ehkä hiivojen sekaan kaataminen pehmentää sitä. Jälkimaussa puraisee mukavasti yrttiset katkerot. Suuntuntuma on silkkisen pehmeä, matalahiilihappoinen ja soljuvan liukas. Hyvä olut, missä palaneisuus ei mene kokonaisuuden edelle.

                                                                                    PISTEET: 15/20 p

Eurooppalainen ruokatori

Olutarvio: Green Flash West Coast IPA

Taustaa: San Diegossa sijaitsee runsaasti merkittäviä ja arvostettuja pienpanimoita ja kaupunki onkin olutharrastajille lähes pyhiinvaelluskohde. San diegolaisia panimoita ovat esimerkiksi AleSmith, Ballast Point, Lost Abbey, Stone, Port Brewing sekä Green Flash. Äkkiseltään laskettuna kahdeksan näiden panimoiden olutta keikkuu olutharrastajille suunnatun Ratebeer-sivuston top-50-listalla. Green Flashin panimo on perustettu San Diegoon vuonna 2002 kahden entisen pubinomistajan Mike ja Lisa Hinkleyn toimesta. Panimon nimi vihreä välähdys tarkoittaa sitä väläyksenomaista pientä hetkeä, kun auringon säteet leikkaavat horisontin merellä. Wikipedia auttaa tässä asiassa enemmän tiedonjanoisia. Minulla on nyt vain jano...

Olut on tyyliltään India Pale Ale, jonka nämä amerikkalaiset veijarit osaavat valmistaa parhaiten maailmassa ja monet USA:n länsirannikon panimot ovat tunnettuja nimenomaan tästä tyylilajista. India Pale Alet suositellaan juotaviksi mahdollisimman tuoreena, ettei voimakkaat humalan aromit haihtuisi ilmaan. Alkon toiminta on aiheuttanut pientä jupinaa harrastajien keskuudessa, koska ensimmäinen erä vakiovalikoimaan tullutta kamaa ei ollut tuoretta, vaan yli vuoden vanhaa. Ihan tuoreena näitä herkkuja ei tietenkään pääse maistamaan kuin paikan päällä. Itse olen maistanut sekä uutta että vanhaa erää, enkä huomannut merkittävää makueroa niiden välillä. 

Olutarvio: Karamellisen maltainen ja viljainen tuoksu kätkee sisälleen reiluhkosti trooppista hedelmää; ainakin persikkaa ja papaijaa. Tuoksusta löytyy myös aavistus pihkaista havuisuutta. Makeahko ja melko tuoreen tuntuinen tuoksu. Maussa erottuu aluksi karamellinen maltaisuus, jonka jälkeen sitruksinen happamuus ottaa makunystyrät haltuunsa. Viimeisenä astuu kehiin pihkainen havuisuus, joka maistuu pitkään. Suuntuntuma on kermaisen pehmeä ja matalahiilihappoinen. Makean puoleinen IPA, mutta runsas katkeruus jättää lopulta kuivan maun suuhun. Tyyliltään lähellä tupla-ipaa ja tämän tyylisiä oluita saisi olla enemmänkin monopolin valikoimissa.

                                                                                    PISTEET: 16/20 p

Ruokaohje: Hedelmäinen valkoviinikana

Tähän reseptiin sain inspiraation Jupen Keittiössä blogista. Blogissa on erinomaisia ruoka-ohjeita ja olutarvioita. Hieman samantyylistä blogia itsekkin on tarkoitus kirjoitella, mutta itse keskityn enemmän olueen. Aluksi broilerin rintafilee paloitellaan pienemmiksi paloiksi ja paistetaan paistinpannulla kypsäksi. Mausteeksi suolaa ja pippuria. Jupen ohjeessa lisätään chili ja seesaminsiemenet pannulle, mutta suoraan sanoen pidän itse kaikkia siemeniä  linnunruokana ja korvasin ne kapriksilla. Sen jälkeen pannulle lorautetaan valkoviini. Itse käytin ranskalaista Wolfberger Riesling Pinot Gris valkoviiniä, missä on mielestäni myös päärynäistä aromia ja siitä sain idean lisätä banaanin ja ananaksen lisäksi myös päärynää pannulle. Sen jälkeen vielä maissitärkkelysjauhoa ja soijakastiketta joukkoon. Jupen blogista voi lukea tarkemman reseptin, mutta päärynä toi tähän hyvän lisän ja erinomaisen hyvää oli.

Olutarvio: Great Divide Hercules Double IPA

Taustaa: Kävin pitkästä aikaa Oluthuone Huismannissa Kokkolassa, missä on ihan kohtuullinen olutvalikoima. Kokkolasta laajemman valikoiman perään joutuu lähtemään aina Ouluun asti, missä sijaitsee tietenkin yksi Suomen parhaimmista olutravintoloista Oluthuone Leskinen. Vinkkinä jollekkin oluttoverille, että suomalaiset olutravintolatkin voisi ottaa esittelyyn blogissa ;) Huismannin olutkaapissa oli miellyttävä yllätys, kun yläriviltä löytyi neljä Great Dividen olutta. En epäröinyt hetkeäkään, vaan tilasin lasiini Great Divide Hercules Double IPA:n, vaikka tarjolla oli myös herkullinen Yeti Imperial Stout ja kaksi maistamatonta olutta samalta panimolta. Olen maistanut Herculeksen kerran aiemmin harrastukseni alkutaipaleella ja se teki silloin lähtemättömän vaikutuksen. Jostain syystä se on onnistunut välttämään minua aina tähän hetkeen asti, vaikka olen sitä ihan tosissani lasiini uudestaan halajanut. Jälleennäkemisen riemu oli valtaisa! Siinä huumassa unohtui oluen hintakin, mutta hatarien muistikuvien perusteella se olisi maksanut vain uskomattomat seitsemän euroa! Vai sainko sittenkin kaksikymppisestä palautusrahana seitsemän euroa takaisin..? En todellakaan muista.

Great Divide on erittäin arvostettu mikropanimo, jonka Bryan Dunn perusti Denveriin Coloradoon vuonna 1994. Panimo on Amerikan palkituimpia mikropanimoita ja Great Divide Herculeskin on saavuttanut menestystä, kuten etiketistä näkyy. Etiketissä myös suositellaan olut nautittavaksi grillattujen kanatacojen tai kypsytetyn hollantilaisen juuston kanssa. Juusto ei kuulostaisi omaan suuhuni ollenkaan hassumalta yhdistelmältä tämän oluen kanssa. 

Olutarvio: Herculeksen tuoksu on melkoista hedelmien juhlaa ainakin ainakin mangon, aprikoosin ja verigreipin muodossa. Kypsän hedelmäisyyden alla on karamellisuutta, joka ei hallitse makeudellaan tuoksua, vaan antaa tilaa myös havuiselle humalalle ja puiselle kuivuudelle. Maussakin on suorastaan hedelmälihaa tihkuvaa trooppista hedelmäisyyttä, pihkaista havuisuutta ja karamellisuutta. Karamellisuus pysyttelee edelleen taka-alalla ja antaa hedelmäisen makeuden hallita makua. Jälkimaun ensipuolella iskee lujaa greippinen happamuus ja havuinen katkeruus, jättäen jälkeensä miellyttävän pihkaisen hedelmäisyyden. Suuntuntuma on matalahiilihappoinen, kermaisen pehmeä ja täysin kitkaton. Alkoholi tuntuu vain lämmittävänä efektinä ja pelottavan helposti juotava olut ilman minkäänlaisia virhearomeja.

PISTEET 18/20 p

Raumalainen oluttoveri Harri Metsäjoki kysyi jo maankuulussa Reittausblogissaan, mitä olutta voisi juoda koko loppuelämänsä. Tässä on se olut minulle tällä hetkellä!

Huismannista kivenheiton päässä samalla kadulla tuli vastaan Olivette Wine bar & Boutique niminen liike, jota en ole ennemmin huomannut. Kotisivujen mukaan kyseessä näyttäisi olevan pienten tuottajien laatuviineihin erikoistunut viiniravintola. Mutta se miksi tämä näky kohahdutti, niin kuvittelin eläväni hetken Keski-Euroopassa, missä viinejä ja oluita voi ostaa kotiin tälläisistä pienistä putiikeista. Suomessa se ei ikävä kyllä ole mahdollista Alkon monopoliaseman ja järjettömän alkoholilainsäädännön takia. Huokaus...

Olutarvio: Vakka-Suomen Prykmestar Wehnäbock

Taustaa: Tervasaaren kesäteatteri esittää: "Saanko heittää Jatimaticini ensin järveen? Plumpsista! Väliaika, olutta ja siideriä." Vintiöiden vanha sketsi juolahti mieleen Vakka-Suomen Panimon historiaa lukiessa. Panimo toimii Uudessakaupungissa samoissa tiloissa, joissa valmistettiin aikoinaan Jatimatic-konepistooleja. Panimo perustettiin vuonna 2007 ja vuosi sen jälkeen pullotettiin ensimmäiset oluet eli suhteellisen tuoreesta pienpanimosta on kyse. Panimon vuosituotanto on noin 200 000 litraa olutta ja 70 000 litraa siideriä. Panimo on saavuttanut useita palkintoja olutkilpailuissa ja tämä Prykmestar Wehnäbock valittiin Suomen parhaaksi olueksi vuonna 2012. Kilpailusarjojen voittajat löytyy esimerkiksi täältä.

Olut on tyyliltään Weizenbock eli vehnäisestä oluesta on kyse. Yleisnimi saksalaistyyppiselle vehnäoluelle on Weizenbier, jonka maltaasta vähintään 50 % on oltava vehnämallasta, että nimitystä voidaan käyttää. Weizenbock on tummempi, maltaisempi ja alkoholipitoisuudeltaan korkeampi kuin Weizenbier. Itse miellän Weizenbockit tuplavehniksi, mikä ei ole mikään konttorikelpoinen nimitys niille. Moni keskitien kaljan kittaaja ajattelee korkean alkoholipitoisuuden huonontavan makua ja kuuluin itsekkin siihen ryhmään ennen harrastuksen alkua. Kyllähän asia näin onkin esimerkiksi Olvin Tuplapukin kohdalla, jossa viinaisuus hallitsee makua. Laadukkaasti valmistetussa oluessa mallaspohja peittää alkoholin alleen, joten rohkeasti vaan tarttumaan muutakin kuin pukkia sarvista. Vehnäolut on yksi suosikkioluttyyleistäni ja ne maistuvat näin kesäisin paremmin kuin hyvin. En puhu määrästä, vaan laadusta, enkä väheksy keskitien kulkijoita. Vehnäolueen tutustuminen kannattaa aloittaa vaikka Grafenfalder Vehnäoluesta, jota saa Lidlistä kohtuuhintaan. Itsekkin join sellaisen tänään saunan jälkeen ja sitä tulee aina silloin tällöin ostettua liikkeessä asioidessa.

Arvio: Tuopin suusta pöhähtää aluksi erittäin kypsä ja makea banaanisuus, tuoden hieman banaanipirtelön mieleen. Myöhemmin tuoksu saa yrttisiä ja sitruksisia sävyjä, makean banaanisuuden ollessa yhä läsnä. Tuoksusta ei juurikaan vehnäistä happamuutta löydy, vaan se on makea ja hieman karamellisen maltainen. Mausta sen sijaan löytyy vehnäisen hapanta maltaisuutta, kypsää banaania, sitrusta ja kevyttä karamellisuutta. Jälkimaku on jopa ronskisti yrttisen humalainen. Suuntuntumaltaan tämä on tukevahko, matalahiilihappoinen ja hieman tahmainen. Hieno Weizenbock, josta löytyy samoja piirteitä kuin tyylinsä klassikosta, Aventinuksesta.

PISTEET: 16/20 p

Ruokaohje: Valkosipuliolutporsas

Tämä resepti on lähes suoraan Sampan loistavasta blogista Ketoosiin. Olen koittanut noudattaa  viime aikoina vähähiilihydraattista ruokavaliota, joten tämä sopii siihen kuin veitsi lihaan. Olutporsaan voi nauttia esim. riisin kanssa lisukkeena, mutta söin tämän sellaisenaan juurikin edellä mainituista syistä. Oluen ystävänä tämä resepti herätti heti innostusta ja käytin oluena Fuller`s London Porteria, joka sopii tähän paremmin kuin hana caskiin.

Porsaan sisäfileeliha leikataan ensin sopivan kokoisiksi paloiksi. Sen jälkeen viipaloidaan porkkanat, lohkotaan sipulit ja hienonnetaan chili. Murskasin tähän alkuperäisen reseptin mukaan kokonaisen valkosipulin, joka näin valkosipulin ystävänäkin oli hieman liikaa jo työkavereidenkin kannalta. Valkosipuli tuoksui myös pitkään keittiössä ja nimesinkin tämän uudestaan valkosipuliolutporsaaksi. Lihat ja vihannekset ruskistetaan kevyesti voissa, minkä jälkeen sekaan kaadetaan olut, soijakastike sekä mausteet. Itse laitoin pippurin lisäksi myös ripauksen juustokuminaa. Kastiketta keitetään kattilassa ilman kantta noin puoli tuntia välillä hämmentäen. Lopuksi sekaan kaadetaan vielä ruokakerma ja annetaan hautua kannen alla vähintään 15 min ilman lämpöä. Jätin soijajauhon reseptistä poiketen kokonaan pois, koska halusin hieman ohuemman kastikkeen. Kaiken kaikkiaan erittäin maistuva lihapata, jota tulee varmasti tehtyä vielä uudestaan, ehkä hieman eri variaatioilla.

Olutarvio: Nøgne Ø Bridge Road India Saison

Taustaa: Björn Dählie, Vegard Ulvang, Thomas Alsgaard, Petter Northug, Bente Skari... listaa voisi jatkaa loputtomiin, kun puhutaan norjalaisista menestyshiihtäjistä. Hieman samanlaista asennetta löytyy myös Nøgne Ø:n panimolta, joka sekin on jonkinlainen menestystarina. Oluita ei kuitenkaan valmisteta räkä poskella lykkimällä, vaan hitaasti ja hartaasti ammattitaidolla, intohimolla sekä rakkaudella oluenvalmistukseen. Panimon nimi tarkoittaa alastonta saarta ja pohjautuu Henrik Ibsenin runoon Terje Vigen. Se kertoo Britannian  vuonna 1809 suorittaman laivastosaarron aiheuttamasta nälänhädästä Norjassa ja miehestä nimeltä Terje Vigen, joka asui autiolla ja hedelmättömällä saarella. Vigen souti veneellä Tanskaan salakuljettakseen ruokaa ja se kuvaa panimon mukaan sitä asennetta, jolla Nøgne Ø lähti markkinoille valmistaakseen laadukkaita ja monipuolisia oluita. Terje Vigenin hautakivi sijaitsee Grimstadissa, missä myös Henrik Ibsen asui runoa kirjoittaessaan.

Tämä olut on tyyliltään jonkinlainen India Pale Alen ja saisonin yhdistelmä. Saison on perinteinen belgialainen kesäolut, joka on tyypillisesti hedelmäinen ja raikkaan hapan. Saisoneissa käytetään usein brettanomyces villihiivaa, josta happamuus tulee olueen. Olutta valmistettiin ennen vain keväällä, koska olutta ei voitu mm. korkeiden lämpötilojen vuoksi valmistaa kesällä. Siitä tehtiin sopivan vahva ja humaloitu, että olut virtaisi janoisten suuhun kesäkuukausina aina syksyyn asti. Saison on monille olutharrastajalle yksi suosikkityyleistä, mutta itse en ole mikään erityinen saisoneiden ystävä. Kuten tässäkin arviossa tulee todettua, niin happamuuden ja katkeruuden yhdistelmä ei sovi omaan suuhuni. Periaatteessa yhdistelmän pitäisi olla mitä toimivin janoon kesähelteillä. Ehkä sitä täydellistä saisonia omaan makuuni ei vaan ole tullut vielä vastaan.

Arvio: Tuoksussa on brettamaisen hapanta hiivaisuutta, omenaista hedelmäisyyttä ja kevyttä mausteisuutta. Humalakin viheltelee taustalla, mutta se on enemmän yrttisen ruohoista kuin havumetsäistä. Mystinen mallas chillailee lähes huomaamattomasti mukana. Maussa on letkeän omenaista hedelmäisyyttä, hapanta mausteisuutta ja hyppysellinen kukkaisuutta. Jälkimaku on happaman greippinen ja karkean katkera. Happamuuden ja katkeruuden yhdistäminen ei ilmeisesti ole helppoa ja tässäkin mennään pahasti tunkkaisuuden puolelle. Yhdistelmä ei sovi myöskään  yhtään omiin makumieltymyksiini. Suuntuntuma on keskitäyteläinen ja saisonmaisesti pirteähkön puoleinen. Ei tästä ihan tanssipartneriksi juhannuslavoille ole, mutta sopii mikrofonin kaveriksi karaokeiltaan.

PISTEET 13/20 p

Olutarvio: Nøgne Ø Two Captains Double IPA

Taustaa: Ø-logon näkeminen olutpullon kyljessä  herättää aina suuria tunteita ja vie ajatukset vuonojen maan havuisiin metsiin. Kyseinen logo kuuluu tietenkin Nøgne Ø:n panimolle, jonka  kaksi kotioluenpanijaa Gunnar Wiig ja Kjetil Jikiun perustivat satamakaupunki Grimstadiin vuonna 2002  kyllästyttyään norjalaiseen oluttarjontaan. Tätä nykyä panimo on Norjan suurin pullokäyviä, pastöroimattomia ja suodattamattomia oluita valmistava panimo, jonka vuosituotanto on noin 600 000 - 700 000 litraa. Panimo nauttii suurta arvostusta harrastajien keskuudessa ja monien mielestä kyseessä on yksi maailman laadukkaimmista oluenvalmistajista. Monessa panimon oluessa tuoksuu ja maistuu mäntyisen pihkainen havuisuus, joka on peräisin oluessa käytettävistä humalalajikkeista. 

India Pale on historiallinen oluttyyli, jonka janoiset britit kehittivät aikoinaan kestämään pitkän laivamatkan Britanniasta Intiaan. Säilyvyyden takaamiseksi siihen lisättiin runsaasti humalaa. Myöhemmin joskus 1990-luvulla jenkit alkoi kehittää vielä voimakkaammin humaloituja ja alkoholipitoisuudeltaan korkeampia India Pale Aleja, joita alettiin kutsua Double India Pale Aleiksi. Tyylin syntysijana voidaan pitää San Diegon seutua Etelä-Kaliforniassa, joka on tunnettu laadukkaista tyylin edustajista. Jokaisen olutharrastajan unelma on varmasti päästä San Diegoon maistamaan tuoreena näitä humalaherkkuja, koska voimakkaasti humaloidut oluet ovat parhaimmillaan tuoreena. Tämän vuoden olutraporttia San Diegosta  voi lukea Arde arvioi blogista.

Arvio: Tuoksu vie heti ajatukset saman panimon India Pale Aleen persikkaisella ja havunneulaisella otteellaan. Pääosassa on raikas hedelmäisyys, jolle makean karamellinen mallasrunko antaa sopuisasti tilaa. Nenä kiittää ja kumartaa Norjan suuntaan. Maun alkupuolella kitalakeen iskee hapan greippinen hedelmäisyys, josta löytyy myös persikkaisia ja aprikoosisia vivahteita. Toffeinen mallasrunko seuraa vieläkin tilannetta sivusta kuin kakkosveskari mm-kisoissa. Jälkimaussa on havuista yrttisyyttä, mutta myös tuhkaista tunkkaisuutta. Suuntuntuma on keskitäyteläinen ja matalahiilihappoinen. Nihkeää tahmaisuutta ei ole, vaan kyseessä on kuivemman puoleinen tupla-ipa. Jälkimaun lievää tuhkaisutta  ja Alkon hintaa (9,25 €) lukuunottamatta tykkäsin.

PISTEET: 16/20 p

Olutarvio: Cantillon Gueuze

Taustaa: Nyt ollaan jännän äärellä..!  Lasissa nimittäin aitoa nimisuojattua lambicia, jota voidaan valmistaa vain Pajottenlandin alueella Brysselin lounaispuolella. Siellä sijaitsee myös merkittävin lambicpanimo; Paul Cantillonin vuonna 1900 perustama Cantillonin perheyritys. Panimo toimii myös museona, jossa vierailijat voivat tutustua oluen historialliseen valmistusprosessiin. Lambic on yksi maailman vanhimmista oluttyyleistä.  Olutta ei valmisteta perinteisellä valmistusmenetelmällä, mikä onkin se jännin juttu tässä oluttyylissä.

Lambic valmistetaan mallasohrasta ja mallastamattomasta vehnästä. Olueen ei ole tarkoitus saada katkeruutta, vaan tuoreiden humalien tilalla käytetään vähintään kolme vuotta vanhoja kuivattuja humalia. Niitä myös lisätään runsaasti oluen säilyvyyden takaamiseksi. Vierre valmistetaan muuten normaalisti, mutta siihen ei lisätä lainkaan hiivaa. Olutta ilman hiivaa, mitä ihmettä? Panimon "ullakon" huoneilmassa elää ja asustelee aktiivinen villihiiva- ja bakteerikanta, joka saa avoimissa vierteenjäähdytysastioissa aikaan spontaanikäymisen. Olut jatkaa käymistään vielä puisissa tynnyreissä vähintään vuoden verran.

Gueuze on sekoitus nuorta ja vanhempaa lambicia. Tuotteen lopullinen maku saadaan siis aikaan eri-ikäisiä lambiceja yhdistelemällä. Gueuzen maku muistuttaa enemmän valkoviiniä kuin "perinteisestä" olutta. Oluen happamuus tulee varmasti kaikille aluksi sokkina, mutta myöhemmin sitä suorastaan janoaa. Rohkeasti vaan testaamaan, jos haluat järisyttävän olutkokemuksen.

Arvio: Tuoksu on valkoviinimäisen rypälemäinen, josta erottuu puristettua raikasta sitruunaa ja pippurista mausteisuutta. Jonkilaista kumipalloakin on aistittavissa ja etikkainen happamuus tuntuu syvimmissäkin nenäonteloiden sopukoissa. Mallasta ei juurikaan erotu hentoa tähkäisyyttä lukuunottamatta. Maku on koettava itse, sitä ei sanat riitä kuvailemaan. Aluksi suu menee sokkiin etikkaisesta happamuudesta, mutta myöhemmin sitruksinen ja rypälemäinen hedelmäisyyskin saa sijaa. Hento vehnäinen tähkäisyys tuntuu myös taustalla. Jälkimaku on erittäin kuiva ja happamuus pistää soijaa pukkaamaan otsalle. Suuntuntuma on virkistävän hiilihappoinen ja keskitäyteläinen. Hieno, mutta haastava olut.

PISTEET: 17/20 p

Rinnakkaisolutvertailu: Nokian Keisari 66 American Pale Ale vs Stadin American Pale Ale

Taustaa: Maitokauppoihin on ilmestynyt mieltä lämmittävästi kaksi kotimaista American Pale Alea: Nokian Keisari 66 American Pale Ale (4,2%) ja Stadin American Pale Ale (4,5%). American Pale Alea voidaan kutsua tyyliltään India Palen pikkuveljeksi. Siinä käytetään nimensä mukaisesti pääasiassa amerikkalaisia humalalajikkeita, joissa on  oma hedelmäinen erityisarominsa. Pale Alet ovat melko voimakkaasti humaloituja oluita, mutta humalointia on vähemmän kuin India Pale Alessa. Myös alkoholiprosentti on matalampi. Alet yleisesti ovat pintahiivalla käyneitä oluita, kun taas lagerit käyttävät polttoaineenaan pohjahiivaa. Pintahiiva vaatii korkeamman käymislämpötilan ja se edesauttaa hedelmäisen aromin muodostumista olueen. Pale Alet ovat mainioita kesäjuomia ja sopivat hyvin vaikkapa grillauskavereiksi.

Arviot: Stadin APA pukkaa ilmoille monista muistakin panimon oluista tutun aprikoosi-persikka hedelmäaromin, joka muuttuu oluen lämmettyä ananasta muistuttavaksi. Makean hedelmäisessä tuoksussa on aavistus havuisuuttakin mukana. Tuoksun ikävä piirre on hieman tunkkainen, jopa vihannesmainen sivuaromi, jota en ole muissa panimon tuotteissa havainnut. Kypsä hedelmäisyys on kuitenkin miellyttävää. Keskitäyteläinen suuntuntuma on aluksi hieman karkean hiilihappoinen ja muuttuu loppua kohti suussa vaahtoavaksi. Maussa on keksistä mallasta, trooppista hedelmäisyyttä ja havuisuutta. Jälkimaussa on sopivasti katkeruutta, mutta se jää hieman nahkean oloiseksi.

Nokian APA.n raikas tuoksu on runsaan havuinen, hieman karamellimaltainen ja hedelmäinen. Hedelmäisyys on pääosin greippistä, vaikka muutakin trooppista hedelmää on hieman mukana. Erittäin tasapainoinen tuoksu. Suuntuntuma on pienistä prosenteistaan huolimatta yllättävän täyteläinen ja ennen kaikkea kuohkean pehmeä ilman hiilihappovyöryä. Maku on kevyen karamellinen, greippisen hedelmäinen ja runsaan havuinen. Jälkimaussa havuinen katkeruus kestää kuin loputon baana aina happamaan greippisyyteen asti. Tuoksu lupaili enemmän, mutta hieman hedelmäisyyttä lisää jäi kaipaamaan makuun.

Yhteenveto: Stadin APA on monipuolisen hedelmäinen, mutta sisältää joitain virhearomeja. Nokian APA on suoraviivaisen greippinen, mutta puhdas ja raikas. Nokian APA on humaloinniltaan katkerampi ja maltaisuus on pehmeämpää kuin Stadin APA:ssa. Erinomaisia oluita molemmat, mutta pisteet tässä vertailussa niukasti Nokialle.

PISTEET Nokian Keisari 66 American Pale Ale 14/20 p Stadin American Pale Ale 13/20 p

Olutarvio: Mallaskoski Kuohu Valioluokka Pils

Taustaa: Mallaskoski on Seinäjoen vanhan ja rappeutuvan vesitornin kupeeseen perustettu panimoravintola. Panimon historia juontaa juurensa vuoteen 1928, jolloin Johan Wallenius rakensi Mallaskosken tehtaan. Tehdas valmisti silloin virvoitusjuomia ja Kuohu-nimistä olutta. Tehdas siirtyi kuitenkin 1960-luvun puolivälissä Hartwallin omistukseen, joka riistokapitalistiseen tyyliin lopetti tuotannon Seinäjoella useiden omistajanvaihdoksien jälkeen. Nykyinen panimo perustettiin samalle paikalle, missä sijaitsi Johan Walleniuksen perustama tehdas. Panimo valmistaa edelleen Kuohu-nimistä olutta sekä lonkeroa ja siideriä. Mallaskosken oluessa maistuu sama perinnehiiva, joka on lähtöisin panimon alkuajoilta.

Mallaskosken panimo ei ole toistaiseksi profiloitunut kovin merkittäväksi tekijäksi suomalaisessa pienpanimogenressä. Kaikki perustuotteet ovat toki täysmallasoluita, eikä maltaan jatkeena ole käytetty tärkkelystä. Suuret massapanimot käyttävät tärkkelystä maltaan jatkeena säästääkseen raaka-ainekuluissa. Massapanimoiden oluiden vetisyys tulee tärkkelyksestä, koska siinä on vähemmän proteiinia kuin maltaassa. Massapanimot itse kuvailevat vetisyyttä raikkaudeksi tai helpoksi juotavuudeksi, mutta kyllä oluen mielestäni täytyy olla täyteläistä täysmallasolutta! Oluen syntysijoilla Keski-Euroopassa olisi pyhäinhäväistys, jos olueen sotkettaisiin tärkkelystä.

Kuva. Kuohu facebook-sivusto

Nyt Mallaskosken panimo on vihdoin ottanut rohkean askeleen ja valmistanut kaksi Valioluokka-nimisen tuotesarjan olutta; tyyleiltään pils ja stout. Korviini on kantautunut muilta olutharrastajilta huhuja, että kyseessä ovat varsin onnistuneet tuotokset ja mikä parasta hinnat ovat kohtuullisella tasolla. Mallaskosken Kuohu Valioluokka Pils irtoaa kaupasta noin kahden euron hintaan. Jos haluat saunaolueen enemmän makua, niin euro enemmän kuin Pirkka-kaljasta ei ole mielestäni paljon.

Pils on Tshekeistä lähtöisin oleva oluttyyli, joka on lagertyyppinen pohjahiivaolut hieman normilageria voimakkaammalla humaloinnilla. Tyylin kantaisänä voidaan pitää vuodesta 1842 valmistettya Pilsner Urquellia, jota löytyy useimmista kaupoista. Suosittelen kokeilemaan! Pilsille tyypillinen aromi on diasetyyli, joka syntyy käymisen sivutuotteena ja antaa olueen voin kaltaista makua.

Arvio: Mallaskosken Pilsin tuoksussa on päällimmäisenä upea kukkaisuus, jota tukee diasetyylinen mallas. Makeahkossa tuoksussa on myös ruohoista humalaa. Hieno tuoksu, jossa kukkaisuutta on keskivertopilsiä enemmän. Maku alkaa kuivempana mitä tuoksu antaa ymmärtää. Maussa on diasetyylistä maltaisuutta, kukkaisuutta ja hieman hapanta sitrusta. Jälkimaussa on rapean ruohoista katkeroa, mutta sitä saisi olla enemmänkin. Suuntuntuma on maltillisen hiilihappoinen ja rehellisen maltainen. Pidemmittä puheitta maultaan kuivahko, puhdas ja melko rapea pils. Ei Suomen paras, mutta kotimaista valioluokkaa pilsrintamalla!

PISTEET 13/20 p