Ruokaohje: Välimerityylinen kasviskeitto

.

Kotimaiset vihannekset ovat parhaimmillaan tähän aikaan vuodesta ja ajattelin valmistaa välimerityylisen kasviskeiton, johon hain eeppisyyttä lisäämällä katkarapuja ja kanttarelleja. Ruoka-ohje on yhdistelmä netistä löytyneitä reseptejä sekä omaa mielikuvitusta. Ruuanlaitto aloitetaan pilkkomalla porkkanat, tomaatit, kukkakaali ja kesäkurpitsa sopivan kokoisiksi paloiksi sekä hienontamalla chili ja kesäsipulit varsineen. Kattila laitetaan kuumaksi lorauttaen ensin oliiviöljyä ja tomaattipyreeta pohjalle. Sitten sekaan heitetään alkuvaiheessa porkkanat, kukkakaali, sipulit varsineen ja chili. Kuullotellaan niitä muutama minuutti ja lisätään kakkoskattilassa kiehautettu kasvisliemi joukkoon. Kun ykköskattilassakin kiehuu, niin pilkottu kesäkurpitsa ja murskatut valkosipulin kynnet kokevat saman kohtalon kuin muut vihannestoverinsa joutuessaan kattilaan. Heitin sekaan vielä kapriksen jämätkin jääkaapista. Seosta keitellään reilu 15 min ja tomaatit lisätään kattilaan noin 5 min ennen keittämisen lopettamista.  Vielä sen jälkeen lisätään pavut, katkaravut ja pannulla nopeasti voissa paistetut purkkikanttarellit ja maustetaan keitto piri piri mausteella, mustapippurilla, suolalla ja pieneksi pilkotulla tuoreella korianterilla. Keiton annetaan vielä kiehahtaa ja hautua kannen alla kylmällä levyllä ennen nauttimista. Lautaselle lisätään keittoon fetajuustosiivuja sulamaan ja koristeeksi tuoretta korianteria. 

Ruoka-aineet:

1 l kasvislientä
4 tomaattia

3 porkkanaa

2 kesäsipulia varsineen

1 kesäkurpitsa (pieni)

1/2 kukkakaali

1 punainen chili

3 valkosipulin kynttä

1 prk papuja tomaattikastikkeessa

2 prk tomaattipyreeta

1/2 prk kanttarelleja

1 prk katkarapuja

mausteeksi suolaa, piri piriä, mustapippuria, kaprista, tuoretta korianteria ja fetajuustoa lautaselle

                                

Olutarvio: Southern Tier IPA

Kuva. Ratebeer

Taustaa: Oluthuone Huismann on merkittävä paikka elämässäni. Opiskeluaikoina tuli vietettyä monta keskiviikkoiltaa siellä oluen ja jalkapallon mestareiden liigan parissa. Vielä tänäkin päivänä löytyy siltä ajalta säilyneitä ystävyyssuhteita. Niihin aikoihin tuli myös maistettua muutakin kuin kotimaisia bulkkeja, vaikka olutvalikoima oli vielä silloin suppea. Newcastle Brown Ale oli ensimmäisiä ulkomaalaisia suosikkioluitani ja sitä tuli tilattua hanasta kerran jos toisenkin. Se on Fuller`s London Priden, Kilkennyn ja Guinnessin ohella suurimpia syitä innostukseeni hyvään olueen. Muistelot sikseen ja asiaan... maistelin siis viime viikolla Huismannin terassilla Southern Tier IPA:n. Olen maistanut kyseiseltä panimolta aiemmin vain Geminin, joka on tyyliltään Imperial IPA, joten panimo on melko tuntematon itselleni. Aina pettämätön excel-muodossa oleva kirjanpitoni kertoo lyhyesti ja ytimekkäästi Geministä: "Makean maltainen, mäntyisesti humaloitu, toffeinen, katkera, hieman alkoholimainen. (15/20 p)." Noilla pisteillä ei ihan avaruuteen asti mennä, vaikka etiketin mukaan siellä painottomassa tilassa leijutaankin.

Southern Tier on Lakewoodissa, New Yorkissa loppuvuodesta 2002 toimintansa aloittanut panimo. Sen perustivat Phineas DeMink ja Allen "Skip" Yahn elvyttääkseen alueen panimoperinteen. Southern Tier on kovassa kasvussa oleva panimo, jonka tuotanto ensimmäisenä toimintavuotena oli 3600 tynnyriä olutta vuodessa. Tänä vuonna vuosituotannon odotetaan kasvavan 90 000 tynnyriin. Kevään 2013 aikana panimo on aloittanut rakentamaan anaerobista keitintä, joka tuottaa energiaa jätteen muodostamasta metaanikaasusta. Hatunnosto ekologisuudesta!

Southern Tier IPA on valmistettu etiketin mukaan neljästä eri humalalajikkeesta ja neljästä eri maltaasta. Jos joku nuo humalalajikkeet tietää, niin kommenttia vaan jutun alapuolelle  : )  ehkä Centennial, Chiknook...

Olutarvio: Tuoksussa on jenkkihumalille tyypillistä hedelmäisyyttä, etunenässä persikan ja ananaksen muodossa, toffeisen karamellista mallasta ja hivenen mäntyisen pihkaista havuisuutta. Makea, mutta miellyttävän hedelmäinen tuoksu. Maun alkupuolella tuoksusta tuttu pyöreä hedelmäisyys vilahtaa nopeasti, mutta muuttuu enemmän sitruksiseen ja greippiseen suuntaan. Makeutta ei enää olekkaan niin paljon kuin tuoksu antaa ymmärtää. Jälkimaussa on pihkaista katkeruutta, pilsmäistä ruohoisuutta, mutta myös hieman tuhkaisuuttakin on mukana. Katkeruus on melko pitkäkestoista. Suuntuntuma on keskitäyteläinen ja hieman keskivertoa hiilihappoisempi. Mallikas IPA Amerikan ihmemaasta, mutta ei ihan tyylinsä huippua .

PISTEET: 14/20 p

Olutarvio: Amager Fru Fredriksen

Oluthuone Huismann

Taustaa: Oluthuone Huismannin valikoima tarjosi viime viikolla miellyttävän yllätyksen, kun kylmäkaapissa oli muun muassa  Great Dividen, Stonen, Southern Tierin, Roguen, Mikkellerin ja Brewdogin oluita. Uusintareissun paikkahan se oli, kun Kokkolassa järjestettiin eurooppalainen ruokatori samaan aikaan. Torilta lähti mukaan juustoja, marinoituja oliiveja ja salamimakkaraa. Tarkoitus on testata italialaisen chilijuuston toimivuutta tuonnenpana kahden luostarioluen, Achel Blondin ja Westmalle Tripelin kanssa. Huismannin terassilla kävin nauttimassa kaksi olutta, Southern Tier IPA:n ja Amager Fru Frediksenin. Great Divide Yeti vietteli jälleen maistamaan , mutta halusin maistaa jotain uutta tällä kertaa. Herra Fredriksenin olen maistanut muutamia vuosia sitten ja otin  maisteluun hänen paremman puoliskon rouva Fredriksenin. Se oli tietoinen riski, koska tiesin hänen olevan palaneen maltainen olut, minkä tyyppiset eivät ole makuuni. Palaneisuus osoittautui kuitenkin lempeämmäksi mitä odotin.

Tanskalainen Amager Bryghus on monien muiden pienpanimoiden tapaan saanut alkunsa kahden kotiolutpanijan Morten Valentin Lundsbakin ja  Jacob Stormin puuhastelusta vuonna 2007. Panimo sijaitsee Amagerin saarella alle kilometrin päässä Kööpenhaminan kansainvälisestä lentokentästä. Tuotantotilat ovat hulppeat, joita myös toinen tanskalainen panimo Mikkeller käyttää jakelukeskuksenaan, koska sillä ei ole omia tuotantotiloja Tanskassa. Mikkeller loisii De Proefbrouwerijin panimossa Belgiassa, missä sen oluet valmistetaan. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että tiloja on käytetty joskus väestösuojana ja Raamattujen varastoimiseen. Panimo käyttää  valmistuprosessissaan vain puhtaita aineosia, eikä keinotekoisia lisäaineita. Panimon kaikki tuotteet ovat pastöroimattomia maun ja aromeiden takaamiseksi. 

Olutarvio: Tuoksussa on voimakkaasti paahteista, kahvinpapuista maltaisuutta, reilusti yrttistä lakritsaa ja hieman tummaa suklaata. Nenä poimii myös trooppista hedelmäisyyttä, vai jäikö se kummittelemaan tätä ennen nautitun Southern Tier IPA:n jäljiltä? Maussa on melko lailla palanutta mallasta, mustaa kahvia, lakritsaa ja totta tosiaan myös trooppista hedelmäisyyttä. Palanut maltaisuuskin lempenee loppua kohti ja olut pysyy nautittavana. Ehkä hiivojen sekaan kaataminen pehmentää sitä. Jälkimaussa puraisee mukavasti yrttiset katkerot. Suuntuntuma on silkkisen pehmeä, matalahiilihappoinen ja soljuvan liukas. Hyvä olut, missä palaneisuus ei mene kokonaisuuden edelle.

                                                                                    PISTEET: 15/20 p

Eurooppalainen ruokatori

Olutarvio: Green Flash West Coast IPA

Taustaa: San Diegossa sijaitsee runsaasti merkittäviä ja arvostettuja pienpanimoita ja kaupunki onkin olutharrastajille lähes pyhiinvaelluskohde. San diegolaisia panimoita ovat esimerkiksi AleSmith, Ballast Point, Lost Abbey, Stone, Port Brewing sekä Green Flash. Äkkiseltään laskettuna kahdeksan näiden panimoiden olutta keikkuu olutharrastajille suunnatun Ratebeer-sivuston top-50-listalla. Green Flashin panimo on perustettu San Diegoon vuonna 2002 kahden entisen pubinomistajan Mike ja Lisa Hinkleyn toimesta. Panimon nimi vihreä välähdys tarkoittaa sitä väläyksenomaista pientä hetkeä, kun auringon säteet leikkaavat horisontin merellä. Wikipedia auttaa tässä asiassa enemmän tiedonjanoisia. Minulla on nyt vain jano...

Olut on tyyliltään India Pale Ale, jonka nämä amerikkalaiset veijarit osaavat valmistaa parhaiten maailmassa ja monet USA:n länsirannikon panimot ovat tunnettuja nimenomaan tästä tyylilajista. India Pale Alet suositellaan juotaviksi mahdollisimman tuoreena, ettei voimakkaat humalan aromit haihtuisi ilmaan. Alkon toiminta on aiheuttanut pientä jupinaa harrastajien keskuudessa, koska ensimmäinen erä vakiovalikoimaan tullutta kamaa ei ollut tuoretta, vaan yli vuoden vanhaa. Ihan tuoreena näitä herkkuja ei tietenkään pääse maistamaan kuin paikan päällä. Itse olen maistanut sekä uutta että vanhaa erää, enkä huomannut merkittävää makueroa niiden välillä. 

Olutarvio: Karamellisen maltainen ja viljainen tuoksu kätkee sisälleen reiluhkosti trooppista hedelmää; ainakin persikkaa ja papaijaa. Tuoksusta löytyy myös aavistus pihkaista havuisuutta. Makeahko ja melko tuoreen tuntuinen tuoksu. Maussa erottuu aluksi karamellinen maltaisuus, jonka jälkeen sitruksinen happamuus ottaa makunystyrät haltuunsa. Viimeisenä astuu kehiin pihkainen havuisuus, joka maistuu pitkään. Suuntuntuma on kermaisen pehmeä ja matalahiilihappoinen. Makean puoleinen IPA, mutta runsas katkeruus jättää lopulta kuivan maun suuhun. Tyyliltään lähellä tupla-ipaa ja tämän tyylisiä oluita saisi olla enemmänkin monopolin valikoimissa.

                                                                                    PISTEET: 16/20 p

Ruokaohje: Hedelmäinen valkoviinikana

Tähän reseptiin sain inspiraation Jupen Keittiössä blogista. Blogissa on erinomaisia ruoka-ohjeita ja olutarvioita. Hieman samantyylistä blogia itsekkin on tarkoitus kirjoitella, mutta itse keskityn enemmän olueen. Aluksi broilerin rintafilee paloitellaan pienemmiksi paloiksi ja paistetaan paistinpannulla kypsäksi. Mausteeksi suolaa ja pippuria. Jupen ohjeessa lisätään chili ja seesaminsiemenet pannulle, mutta suoraan sanoen pidän itse kaikkia siemeniä  linnunruokana ja korvasin ne kapriksilla. Sen jälkeen pannulle lorautetaan valkoviini. Itse käytin ranskalaista Wolfberger Riesling Pinot Gris valkoviiniä, missä on mielestäni myös päärynäistä aromia ja siitä sain idean lisätä banaanin ja ananaksen lisäksi myös päärynää pannulle. Sen jälkeen vielä maissitärkkelysjauhoa ja soijakastiketta joukkoon. Jupen blogista voi lukea tarkemman reseptin, mutta päärynä toi tähän hyvän lisän ja erinomaisen hyvää oli.

Olutarvio: Great Divide Hercules Double IPA

Taustaa: Kävin pitkästä aikaa Oluthuone Huismannissa Kokkolassa, missä on ihan kohtuullinen olutvalikoima. Kokkolasta laajemman valikoiman perään joutuu lähtemään aina Ouluun asti, missä sijaitsee tietenkin yksi Suomen parhaimmista olutravintoloista Oluthuone Leskinen. Vinkkinä jollekkin oluttoverille, että suomalaiset olutravintolatkin voisi ottaa esittelyyn blogissa ;) Huismannin olutkaapissa oli miellyttävä yllätys, kun yläriviltä löytyi neljä Great Dividen olutta. En epäröinyt hetkeäkään, vaan tilasin lasiini Great Divide Hercules Double IPA:n, vaikka tarjolla oli myös herkullinen Yeti Imperial Stout ja kaksi maistamatonta olutta samalta panimolta. Olen maistanut Herculeksen kerran aiemmin harrastukseni alkutaipaleella ja se teki silloin lähtemättömän vaikutuksen. Jostain syystä se on onnistunut välttämään minua aina tähän hetkeen asti, vaikka olen sitä ihan tosissani lasiini uudestaan halajanut. Jälleennäkemisen riemu oli valtaisa! Siinä huumassa unohtui oluen hintakin, mutta hatarien muistikuvien perusteella se olisi maksanut vain uskomattomat seitsemän euroa! Vai sainko sittenkin kaksikymppisestä palautusrahana seitsemän euroa takaisin..? En todellakaan muista.

Great Divide on erittäin arvostettu mikropanimo, jonka Bryan Dunn perusti Denveriin Coloradoon vuonna 1994. Panimo on Amerikan palkituimpia mikropanimoita ja Great Divide Herculeskin on saavuttanut menestystä, kuten etiketistä näkyy. Etiketissä myös suositellaan olut nautittavaksi grillattujen kanatacojen tai kypsytetyn hollantilaisen juuston kanssa. Juusto ei kuulostaisi omaan suuhuni ollenkaan hassumalta yhdistelmältä tämän oluen kanssa. 

Olutarvio: Herculeksen tuoksu on melkoista hedelmien juhlaa ainakin ainakin mangon, aprikoosin ja verigreipin muodossa. Kypsän hedelmäisyyden alla on karamellisuutta, joka ei hallitse makeudellaan tuoksua, vaan antaa tilaa myös havuiselle humalalle ja puiselle kuivuudelle. Maussakin on suorastaan hedelmälihaa tihkuvaa trooppista hedelmäisyyttä, pihkaista havuisuutta ja karamellisuutta. Karamellisuus pysyttelee edelleen taka-alalla ja antaa hedelmäisen makeuden hallita makua. Jälkimaun ensipuolella iskee lujaa greippinen happamuus ja havuinen katkeruus, jättäen jälkeensä miellyttävän pihkaisen hedelmäisyyden. Suuntuntuma on matalahiilihappoinen, kermaisen pehmeä ja täysin kitkaton. Alkoholi tuntuu vain lämmittävänä efektinä ja pelottavan helposti juotava olut ilman minkäänlaisia virhearomeja.

PISTEET 18/20 p

Raumalainen oluttoveri Harri Metsäjoki kysyi jo maankuulussa Reittausblogissaan, mitä olutta voisi juoda koko loppuelämänsä. Tässä on se olut minulle tällä hetkellä!

Huismannista kivenheiton päässä samalla kadulla tuli vastaan Olivette Wine bar & Boutique niminen liike, jota en ole ennemmin huomannut. Kotisivujen mukaan kyseessä näyttäisi olevan pienten tuottajien laatuviineihin erikoistunut viiniravintola. Mutta se miksi tämä näky kohahdutti, niin kuvittelin eläväni hetken Keski-Euroopassa, missä viinejä ja oluita voi ostaa kotiin tälläisistä pienistä putiikeista. Suomessa se ei ikävä kyllä ole mahdollista Alkon monopoliaseman ja järjettömän alkoholilainsäädännön takia. Huokaus...

Olutarvio: Vakka-Suomen Prykmestar Wehnäbock

Taustaa: Tervasaaren kesäteatteri esittää: "Saanko heittää Jatimaticini ensin järveen? Plumpsista! Väliaika, olutta ja siideriä." Vintiöiden vanha sketsi juolahti mieleen Vakka-Suomen Panimon historiaa lukiessa. Panimo toimii Uudessakaupungissa samoissa tiloissa, joissa valmistettiin aikoinaan Jatimatic-konepistooleja. Panimo perustettiin vuonna 2007 ja vuosi sen jälkeen pullotettiin ensimmäiset oluet eli suhteellisen tuoreesta pienpanimosta on kyse. Panimon vuosituotanto on noin 200 000 litraa olutta ja 70 000 litraa siideriä. Panimo on saavuttanut useita palkintoja olutkilpailuissa ja tämä Prykmestar Wehnäbock valittiin Suomen parhaaksi olueksi vuonna 2012. Kilpailusarjojen voittajat löytyy esimerkiksi täältä.

Olut on tyyliltään Weizenbock eli vehnäisestä oluesta on kyse. Yleisnimi saksalaistyyppiselle vehnäoluelle on Weizenbier, jonka maltaasta vähintään 50 % on oltava vehnämallasta, että nimitystä voidaan käyttää. Weizenbock on tummempi, maltaisempi ja alkoholipitoisuudeltaan korkeampi kuin Weizenbier. Itse miellän Weizenbockit tuplavehniksi, mikä ei ole mikään konttorikelpoinen nimitys niille. Moni keskitien kaljan kittaaja ajattelee korkean alkoholipitoisuuden huonontavan makua ja kuuluin itsekkin siihen ryhmään ennen harrastuksen alkua. Kyllähän asia näin onkin esimerkiksi Olvin Tuplapukin kohdalla, jossa viinaisuus hallitsee makua. Laadukkaasti valmistetussa oluessa mallaspohja peittää alkoholin alleen, joten rohkeasti vaan tarttumaan muutakin kuin pukkia sarvista. Vehnäolut on yksi suosikkioluttyyleistäni ja ne maistuvat näin kesäisin paremmin kuin hyvin. En puhu määrästä, vaan laadusta, enkä väheksy keskitien kulkijoita. Vehnäolueen tutustuminen kannattaa aloittaa vaikka Grafenfalder Vehnäoluesta, jota saa Lidlistä kohtuuhintaan. Itsekkin join sellaisen tänään saunan jälkeen ja sitä tulee aina silloin tällöin ostettua liikkeessä asioidessa.

Arvio: Tuopin suusta pöhähtää aluksi erittäin kypsä ja makea banaanisuus, tuoden hieman banaanipirtelön mieleen. Myöhemmin tuoksu saa yrttisiä ja sitruksisia sävyjä, makean banaanisuuden ollessa yhä läsnä. Tuoksusta ei juurikaan vehnäistä happamuutta löydy, vaan se on makea ja hieman karamellisen maltainen. Mausta sen sijaan löytyy vehnäisen hapanta maltaisuutta, kypsää banaania, sitrusta ja kevyttä karamellisuutta. Jälkimaku on jopa ronskisti yrttisen humalainen. Suuntuntumaltaan tämä on tukevahko, matalahiilihappoinen ja hieman tahmainen. Hieno Weizenbock, josta löytyy samoja piirteitä kuin tyylinsä klassikosta, Aventinuksesta.

PISTEET: 16/20 p