keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Olutarvio: Founders All Day IPA

Taustaa:  Hieraisin kaksi kertaa silmiäni löydettyäni lapualaisen S-marketin hyllystä Foundersin olutta muutama viikko sitten. Founders on erittäin arvostettu panimo, joka keikkuu tälläkin hetkellä sijalla kolme Ratebeerin listalla, johon on rankattu maailman parhaat panimot järjestykseen. Founders All Day IPA on tarkoitettu maistuvaksi olueksi tilanteeseen kuin tilanteeseen ja se on viety tietoisesti laajempaan levitykseen. Se kertoo myös panimon valtavasta kasvupotentiaalista. Tänä vuonna panimon tuotannon odotetaan nousevan noin 125 000 tynnyriin, kun viime vuonna tuotanto oli noin 71 000 tynnyriä olutta. Näihin blogissa mainitsemiini tuotantomääriin kannattaa suhtautua pienellä varauksella, mutta ainakin jonkinlaista osviittaa ne antavat panimoiden koosta. 

Foundersin tarina sai alkunsa kahden innokkaan olutharrastajan Mike Stevensin ja Dave Engbersin toimesta Michiganin osavaltiossa sijaitsevassa Grand Rapidsissa vuonna 1997. He joutuivat ottamaan unelmansa takia suuren pankkilainan ja luopuivat päivätöistään. Alku ei näyttänyt kovin ruusuiselta, koska panimo oli konkurssin partaalla, mutta heidän sinnikkyytensä ja rohkeutensa valmistaa mieleisiään oluita lopulta palkittiin. Panimon maine levisi laadukkaiden sekä runsasmakuisten oluiden ansiosta ja siitä tuli arvostettu. Kuulostaa hyvin tutulta tarinalta ja etenkin suomalaisille pienpanimoyrittäjille on nostettava hattua, koska täällä panimoa perustaessa joutuu uhmaamaan myös järjetöntä alkoholilainsäädäntöä. Suomalaiset pienpanimot ovatkin viime aikoina kunnostautuneet maitokauppavahvuisissa American Pale Aleissa, mutta miltä maistuu vastaavan vahvuinen India Pale Ale Michiganista niihin verrattuna?

Founders All Day IPA maistuu vaikka tonnikalafileitä valmistaessa. 
Olutarvio: Tuoksu on eksoottisen hedelmäinen, jossa litsi on voimakkaasti esillä. Siinä on myös saippuamaisen sitruksisia sävyjä, limetinkuorta ja mangoa sekä hieman havunneulaisuutta ja kevyttä karamellisuutta. Raikkaan hedelmäinen tuoksu, jossa maltaisuus on taustalla. Runko on odotetusti kevyt, mutta matalat hiilihapot tekevät siitä pehmeän ja yllättävän täyteläisen tuntuisen. Maussa on greippistä hedelmäisyyttä, pihkaisuutta ja tuoksun hedelmäisyyttä, etenkin litsiä löytyy siitäkin runsaasti. Jälkimaun katkeruus on tuntuvaa, mutta jättää pihkaisuuden ohella myös hedelmäistä makeutta kielen päälle. Tässä ei ole lähdetty tykittämään pelkällä katkeruudella, vaan myös aromaattiseen hedelmäisyyteen on panostettu. Mielestäni lähes täydellinen pieniprosenttinen IPA, joka jättää loistavat suomalaiset maitokauppatuotokset selvästi varjoonsa.

PISTEET: 16/20 p

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti