Olutarvio: Widmer Brothers Pitch Black IPA

Taustaa: Oregonin osavaltiossa sijaitseva Portland on pienpanimoiden luvattu kaupunki, koska wikipedian mukaan niitä on enemmän siellä kuin missään muussa maailman kaupungissa. Kaupungin suurimman panimon nimi tuli kuitenkin itselleni yllätyksenä, koska en ole aikaisemmin kuullutkaan siitä - se on Widmer Brothers Brewing, jonka vuosituotanto on lähemmäs puoli miljoonaa tynnyriä olutta! Panimon perustivat Widmerin veljekset Kurt ja Robert vuonna 1984, kun Kurt oli Saksassa asuessaan ihastunut laadukkaisiin eurooppalaisoluisiin ja kävi hakemassa myöhemmin oluenvalmistusoppinsakkin sieltä. Kurt toi nahkahousujen maasta myös mukanaan kuuluisan Weihenstephanin hiivan, jota käytetään edelleen Widmerin oluissa. Yksi panimon tunnetuin olut on vuonna 1986 alkunsa saanut Widmer Hefeweizen, joka on ensimmäinen amerikkalainen vehnäolut. Widmer Brothers Brewing valmisti ainoastaan hanaoluita vuoteen 1996 asti, mutta käynnisti pullotuksen solmittuaan jakelusopimuksen panimojätti Anheuser-Buschin kanssa. Vuonna 2007 Widmer Brothers laittoi hynttyyt yhteen Redhook Ale nimisen panimon kanssa ja fuusioyritys tunnetaan nykyään nimellä Craft Beer Alliance. Molempien panimoiden tuotemerkit ovat kuitenkin pysyneet samoina. Panimon yhteydessä on myös ravintola, jossa pääsee maistamaan ainutlaatuisia tuotoksia.

Suttuinen 1,3 Mpix kännykkäkuva Konttorin edesmenneeltä terassilta.

Widmer Brothers Pitch on tyylilajiltaan Black IPA, joka on uusimpia oluttyylejä. Tyylin pohjana on India Pale Ale, johon lisätään tummaa mallasta antamaan oma sävynsä makuun. Ensimmäinen maistamani tämän tyylilajin olut on Beer Here Dark Hops, jonka maistoin muutamia vuosia sitten Tampereen Konttorissa. Konttori on suosikkiolutravintolani, jossa tulee käytyä melkein joka kerta Tampereella vieraillessa. Widmer Brothers Pitch IPA:ssa on käytetty kahta humalalajiketta: Cascadea ja Alchemyä.

Olutarvio: Tuoksussa on makeaa, suklaista ja lakritsaista maltaisuutta, jonka alla on trooppista hedelmäisyyttä ja hieman pihkaista havuisuutta. Kahvista paahteisuuttakin löytyy, mutta se on muista maistamistani tämän tyylin oluista poiketen sivuosassa. Upea tuoksu, vaikkei järin voimakas olekkaan. Maussa sen sijaan kahvinen paahteisuus nousee totuttuun tyyliin esille. Siitä myös erottuu lakritsaa ja hedelmäisyyttä, joka on hieman tummaankin vivahtavaa. Tuoksun suklaisuus on kadonnut maussa jonnekkin. Jälkimaussa on tuoreen tuntuista pihkaista katkeruutta ja yleisilme on kuiva. Suuntuntumakin on melko täyteläinen ja maltillisen hiilihappoinen. Erittäin tasapainoinen ja maistuva Black IPA.

PISTEET: 16/20 p

Olutarvio: St. Eriks Oktober

Taustaa: Puimurit ovat hiljentyneet ainakin meillä koto-Suomessa ja Munchenissa vietetään tällä hetkellä kaksi viikkoa kestäviä Oktoberfestivaaleja, joita juhlitaan sadonkorjuun kunniaksi. Oktoberfest on maailman suurin ja tuottoisin kansanjuhla, jonka aikana juodaan miljoonia litroja olutta, tarkempia määriä selvittämättä. Se on myös muistutus kaupunkilaisille, ettei viljakaan kasva oluen raaka-aineeksi itsestään, vaan maanviljelijät tekevät arvokasta työtä sen eteen. Kovasti fanittamassani Olutkellari-blogissa ollaan oluen alkulähteillä ja upeassa jutussa käsitellään muun muassa ohran taivalta maltaaksi. Oktoberfesteista tulee tietenkin ensimmäiseksi mieleen isorintaiset naiset kansallispuvuissaan - ylitsepursuavat kolpakot molemmissa käsissään, nahkahousut ja torvimusiikki. Riehakasta kansanjuhlameininkiä siis.

Itse en ole mikään Oktoberfestoluiden suuri ystävä ja yleensä nämä mallaspainotteiset oluet jäävätkin hyllyyn, mutta tämä rakkaan länsinaapurimme näkemys kyseisestä tyylilajista oli otettava maisteluun. Tukholmassa operoiva St. Eriksin panimo on saanut nimensä ruotsalaisen kuninkaan Erik Jedvardinpojan mukaan, josta tuli myöhemmin Ruotsin kansallispyhimys, Pyhä Erik. Hän koki kohtalonsa tanskalaisen prinssi Maunu Henrikinpojan toimesta Uppsalan kirkossa vuonna 1160. Oletetaan, että Erik oli mukana tekemässä ensimmäistä ristiretkeä Suomeen Piispa Henrikin kanssa, mutta historiantutkijoilla on eriäviä näkemyksiä asiasta. Piispa Henrik sai tunnetusti huutia talonpoika Lallilta Köyliönjärven jäällä. Nyt St. Eriksin panimo on tehnyt jonkinlaisen ristiretken Suomeen, koska pian tämän jälkeen Alkon valikoimiin tuli myös panimon lippulaivatuote St. Eriks Pilsner.

St. Eriks Bryggeri perustettiin jo 1850-luvun lopulla, mutta se joutui lopettamaan toimintansa vuonna 1959 jouduttuaan sen aikaisten lainsäädösten ja monopolien uhriksi. Historiallinen panimo elvytettiin kuitenkin vuonna 2010 maahantuontiyritys Galatean ja naispuolisen panimomestari Jessica Heydrichin toimesta. Panimolla ei ole omia tuotantotiloja, vaan se kiertää panemassa oluitaan siellä sun täällä.

Olutarvio: Tuoksussa on kunnon oktobertyylisesti vahvasti esillä maltaisuus, jossa on paahteisia, pähkinäisiä ja ennen kaikkea toffeisia sävyjä. Makean mallasrungon alta löytyy myös sitruksista ja kukkaista humalointia. Maustakin löytyy maltaisuutta, mutta se ei ole yhtä jymäkkää ja pehmeää kuin aidoissa saksalaisissa oktoberfesteissä. Maltaisuus on hyvin paahteista, kuivan pähkinäistä ja sitruksista hedelmäisyyttäkin löytyy. Loppuvedossa on katkeraa ja greippistä otetta, mutta hieman tuhkaisuuden puolelle mennään humaloinnin osalta. Suuntuntuma on pehmeän hiilihappoinen, mutta aavistuksen jopa vetinen. Tässä on mielestäni hieman brittityylinen näkemys oktoberfestoluesta, mutta maltaisuutta pitäisi olla enemmän.

PISTEET: 12/20 p (Tuoksu 3 Suuntuntuma 3 Maku 6)