keskiviikko 28. elokuuta 2013

Olutarvio: Green Flash Rayon Vert

Taustaa: Huismannin terassiolueksi valikoitui viime viikolla Green Flash Rayon Vert joka on belgityylinen pintahiivaolut. Green Flashin panimolta olen maistanut aiemmin erinomaisen West Coast IPA:n, joka löytyy Alkon vakiovalikoimasta. Panimo valmistaa panimomestari Chuck Silvan johdolla moderneja hybridiversioita perinteisistä tyylilajeista. Tälläinen ennakkoluulottomuus on kunnioitettavaa ja panimo onkin herättänyt suuren mielenkiintoni. Belgityylisiä pintahiivaoluita Green Flashin tuotevalikoimassa on viisi erilaista. Rayon Vertin esikuvana on itse belgialainen trappistiklassikko Orval, joka on hyvin uniikki olut. Rayon Vertin valmistuksessa käytetään samaa mystistä Brettanomyces villihiivaa kuin Orvalissa.


Olutarvio: Upea tuoksu muistuttaa heti esikuvaansa brettamaisella happamuudella, parfyymisuudella ja runsaalla appelsiininkuorisuudella. Myös muutakin eksoottista hedelmää on mukana. Maussa on kirpeää appelsiinia, hapanta brettahiivaa sekä parfyymista hedelmäisyyttä. Kokonaisuus on yhdistelmä belgimäistä happamuutta ja jenkkiläistä katkeruutta. Jälkimaku on melko kuiva, greippinen ja hieman pihkaisuuttakin erottuu. Katkeruus tuntuu pitkään. Suuntuntuma on kirpeän hiilihappoinen ja keskitäyteläinen. Erittäin mielenkiintoinen olut, jossa on orvalmaista otetta jopa enemmän kuin esikuvassaan, mutta yhtä tasapainoisesta oluesta ei ole kyse. Suosittelen ehdottamasti maistamaan.

PISTEET : 16/20 


tiistai 20. elokuuta 2013

Olutarvio: Westmalle Tripel

Taustaa: Munkitkin ovat oivaltaneet blogini moton: "Olut on todiste siitä, että Jumala rakastaa meitä ja haluaa meidän olevan onnellisia." Tämän lentävän lauseen takana on Benjamin Franklin, joka tunnetaan ehkä parhaiten Yhdysvaltain vallankumouksen johtajana ja yhtenä sisällisodan päättäneen itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista. Hän myös uhmasi Jumalaa keksimällä ukkosenjohdattimet, koska salamoiden kuviteltiin olevan siiihen aikaan rangaistuksena ihmiskunnalle. Itse asiassa munkit ovat harrastaneet panohommia jo kauan ennen Benjamin Franklinin syntymää, kun puhutaan oluesta.

Ainoastaan benediktiiniläisluostareissa munkkien valvonnassa valmistetusta oluesta voidaan käyttää nimeä trappistiolut. Trappistipanimot eivät tavoittele voittoa, vaan tuotto ohjataan luostarien ylläpitämiseen ja hyväntekeväisyyteen. Trappistipanimoja on yhteensä kahdeksan, joista kuusi sijaitsee Belgiassa, kaksi muuta Hollannissa ja Itävallassa. Aidon trappistipanimon tunnistaa pullossa olevasta logosta.

Yksi vanhimmista trappistipanimoista on Westmalle, jonka koko nimi on suomennettuna Pyhän sydämen Neitsyt Marian trappistiluostari (De abdij van Onze-Lieve-Vrouw van het Heilig Hart). Luostarin perustivat Ranskan vallankumousta paenneet munkit vuonna 1794. Panohommat alkoivat heti samaan aikaan, kun siitä tuli trappistiluostari  vuonna 1836. Todenteolla bisnes alkoi pyörimään 1921, kun panimotoimintaa perustettiin hoitamaan erillinen yritys. 

Westmalle valmistaa kolmea erilaista olutta, joista Dubbel ja Tripel ovat laajemmassa kaupallisessa levityksessä, mutta Extraa valmistetaan pääosin munkkien omaan käyttöön. Westmalle Tripel on pintahiivaolut joka on vahvuisekseen hyvin vaalea ja sitä voidaan kutsua nykyisten tripel-tyylisten oluiden esi-isäksi. Westmalle on kumonnut säännön; mitä vahvempi olut, sitä tummempi väri. Olueen on lisätty kandisokeria ja se jatkaa käymistään vielä pullossa.

Olutarvio: Makeahkossa tuoksussa on belgeille tyypillistä päärynäistä ja appelsiinista hedelmäisyyttä sekä hieman hunajaisen sitruksista vivahdetta. Hedelmäisyyden takana on myös kukkaisuutta ja mausteista hiivaisuutta. Alkoholikin muistuttaa olemassaolostaan. Maussa on tuoksusta tuttua hedelmäisyyttä, mutta appelsiinin muodossa, kun tuoksussa päärynä on enemmän esillä. Jälkimaussa on hiivaista katkeruutta, yrttisyyttä ja etanolimaista alkoholia. Mallasrunko tuntuu kuohkean pehmeältä, mutta vaahtovalta suussa. Ehkä kandisokeri syö mallasrunkoa, koska alkoholi pääsee niin voimakkaasti esille. Ei kovin nautittava olut sellaisenaan.

PISTEET: 13/20 p

Lupasin aiemmassa jutussani maistaa tämän oluen eurooppalaiselta ruokatorilta ostamani juuston kanssa. Juusto oli jotain italialaista chilijuustoa, jonka nimi ei ikävä kyllä jäänyt mieleen. Kyseessä kuitenkin melko rasvainen, pehmeä, hieman kellarimainen ja vain kevyesti chilisen mausteinen juusto. Juustokin oli sellaisenaan pienoinen pettymys, mutta olut ja juusto tasapainottivat toinen toistaan hyvin. Oluen yrttisyys antoi juustoon hieman uutta ulottuvuutta ja juuston rasvaisuus leikkasi hyvin oluen alkoholimaisuutta.

lauantai 10. elokuuta 2013

Olutarvio: Mikkeller 1000 IBU Ultramate

Taustaa: Olut valmistetaan neljästä peruselementistä, jotka ovat mallas, vesi, hiiva ja humala. Näin filosofisesti ajateltuna - mallas ruumiin muodossa kantaa - hiiva sydämenä elämän antaa - vesi on ilmaa, jota olut hengittää. Oluen sielu on humala, tuo köynnöskasvi, jonka pienet käpykukinnot katkeruutta ja makua tuo. Se luo viimeisen persoonallisen sävynsä olueen ja eri humalalajikkeiden toimiva kombinaatio onkin oluenvalmistuksen suurimpia haasteita ja samalla hienouksia. En pureudu asiaan syvemmin näin oluenvalmistuksesta vähemmän ymmärtäneenä, mutta olueen lisätään katkerohumalaa katkeruuden saamiseksi ja aromihumalaa makua antamaan. Oluen katkeropitoisuutta mitataan IBU-asteikolla (International Bitterness Unit). Esimerkiksi Lapin Kulta III oluessa IBU-pitoisuus on  18 yksikköä, kun nyt käsillä olevassa oluessa peräti 1000 yksikköä! Tiedä sitten, onko tämän oluen IBU-pitoisuus laskennallinen vai mitattu, mutta todella perverssiltä kuulostaa. Oluthuone Huismannin myyjä sanoi tykänneensä tämän oluen perusversiosta paljon, mutta miltä tämä kevyempi versio maistuu?

Joku saattoi arvata, että kyseinen olut tulee Mikkellerin panimolta, joka on tunnettu innovatiivisista ja rajoja rikkovista oluistaan. Mikkeller on yksi tämän hetken arvostetuimpia panimoja maailmassa ja sen perustivat kaksi tanskalaista olutharrastajaa Mikkel Borg Bjergsø ja Kristian Klarup Keller Kööpenhaminaan vuonna 2006. Kuten jo aiemmin todettu, niin panimolla ei ole omia tuotantotiloja Tanskassa, vaan se jättää munansa haudutettavaksi muiden panimoiden pesiin. Belgialainen De Proefbrouwerijin panimo toimii Mikkellerin pääpesintäpaikkana. Mikkeller on varmasti jokaiselle olutharrastajalle tuttu panimo.

Olutarvio: Tuoksu on uskomattoman hedelmäinen. Siitä löytyy tuttifruttimaista hedelmäisyyttä, tuoretta teen lehteä ja  kiiwihedelmää voimakkaampana kuin missään oluessa olen aiemmin tavannut. Trooppisuus on vahvasti läsnä tuoksussa, mutta maussa se jää hieman katkerohumalan jalkoihin. Mallasrunko on köykäinen, suuntuntuma reilun hiilihappoinen ja hieman karhea. Maku ei ole huono, mutta jälkimaussa voimakas humalapitoisuus tuntuu karheana tuhkaisuutena. Ihan yksiulotteinen humalapommi tämä ei kuitenkaan ole, koska hedelmäisyyttäkin löytyy mausta. Tuoksu on upea ja maku yllättävän tasapainoinen näin extreme-olueksi. Vaikea sanoa, tykkäsinkö vai en, mutta enimmäkseen tykkäsin todella paljon.

PISTEET: 16/20 p

P.S. Tuosta kuvasta ehkä huomaa, että oluen pinnalle muodostui noin sentin korkuinen vaaleampi kerros. Mielenkiintoinen ilmiö. Blogin kuvat voi klikata myös isommaksi.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Olutarvio: Odell Cutthroat Porter

Taustaa: Coloradossa on vuoden 2012 tilastojen mukaan peräti 154 panimoa, joista 151 lasketaan pienpanimoiksi. Käsittääkseni pienpanimosta voidaan puhua Amerikassa, kun tuotantomäärä on alle 6 miljonaa tynnyriä vuodessa ja mikropanimosta vuosituotannon ollessa alle 15 000 tynnyriä (barrel = 117,3 l) . Asukaslukuun suhteutettuna Coloradossa on viidenneksi eniten panimoja kaikista USA:n osavaltoista ja ainoastaan Californiassa ja Washingtonissa on määrällisesti enemmän. Panimoteollisuudella on erittäin suuri merkitys koko Coloradon taloudelle ja toivottavasti myös Suomessa päättäjät ymmärtäisi kasvavan pienpanimoteollisuuden tuomat mahdollisuudet. Itselleni tutuimmat coloradolaispanimot ovat Great Divide, Left Hand ja Avery. Yhtään huonoa olutta en ole vielä kyseisiltä panimoilta maistanut ja Left Hand Polestar Pilsner kuuluu tällä hetkellä Alkon vakiovalikoimaan. Olen todennut Polestar Pilsnerin olevan loistava saunaolut, mutta valitettavasti diktatuurisen Alkon määrittelemä hinta on sillä tasolla, että halvempiakin vaihtoehtoja saunan lauteille löytyy.

Viime viikolla Oluthuone Huismannissa vieraillessani silmiini iski oudon näköisiä oluita Great Dividen oluiden vierestä. Lähemmässä tarkkailussa ne osoittautui itselleni täysin tuntemattoman coloradolaispanimo Odell Breweryn tuotannoksi. Myyjä kertoi, että maahantuoja Diamond oli aivan hiljattain ottanut nämä oluet listoilleen ja Oluthuone Huismanniin ne päätyivät ensimmäisten joukossa. Kolmesta valikoimassa olleesta Odell`sin oluesta otin maisteluun Cutthroat Porterin. Nimi viittaa punakurkkuloheen, joka on jonkilainen Coloradon osavaltion kansalliskala ja  komeilee etiketissäkin.

Perheyritys Odell Brewery on perustettu vuonna 1989 Fort Collinsiin Doug, Wynne ja Corkie Odellin toimesta. Odell oli silloin vasta toinen mikropanimo, joka avattiin Coloradossa. Doug kehitteli ensin kaksi reseptiä, jotka myöhemmin saivat nimekseen  90 Shilling Ale ja Easy Street Wheat. Panimon perustaminen vaatii usein uhrauksia ja Doug joutui myymään vanhan sinapinkeltaisen avopakettiautomallisen Datsuninsa saadakseen kegitettyä oluensa  myyntiin. Nykyään panimo toimii 45 000 neliön tiloissa ja tuottaa noin 45 000 tynnyriä olutta vuodessa eli tynnyrin per neliö. Dougilta kysyttiin haastattelussa, mitkä viisi olutta hän ottaisi autiolle saarelle. Vastauksen voi lukea täältä.

Porter on tyyliltään tumma pintahiivaolut, jossa käytetään paahdettuja maltaita. Porterin makumaailma onkin yleensä paahteisen kahvinen ja suklainen. Sinebrychoff Porter on hintalaatusuhteeltaan yksi parhaimpia oluita Alkon valikoimissa ja palkituimpia ellei palkituin kotimainen olut. Siinä käytetään samaa hiivakantaa kuin Guinnessissa, joka aikoinaan onnistuttiin salakuljettamaan tunnetulta irlantilaispanimolta. Suosittelen kaikkia maistamaan! Nyt kuitenkin punakurkkulohiportterin pariin.













Olutarvio: Tuoksu on portertyylisesti kahvisen paahteinen, yrttisen lakritsainen ja melko lailla savuisuuttakin erottuu. Lakritsaisuus on todella miellyttävää ja se on enemmän esillä kuin kahvisuus, joka on pehmeämpää paahtoa. Ehkä hieman vaniljaakin erottuu tuoksusta. Maussa on savuista, jopa tervaista mallasta, lakritsaa ja kahvista paahteisuutta, joka on voimakkaampaa kuin tuoksussa. Voimakas yrttitarhainen katkeruus tuntuu jo maun alkuvaiheessa ja voimistuu entisestään loppua kohden. Suuntuntuma on pienoinen pettymys, koska täyteläisyyttä olisi saanut olla enemmän ja hiilihappoisuuskin on suht karkeaa. Suklaata jäin kaipaamaan myös maussa, mutta kokonaisuutena kuiva ja voimakkaasti yrttisen humaloitu portteri, joka sopii mukavasti pilviseen ja viileään kesäpäivään.

PISTEET: 15/20 p