Taustaa: Munkitkin ovat oivaltaneet blogini moton: "Olut on todiste siitä, että Jumala rakastaa meitä ja haluaa meidän olevan onnellisia." Tämän lentävän lauseen takana on Benjamin Franklin, joka tunnetaan ehkä parhaiten Yhdysvaltain vallankumouksen johtajana ja yhtenä sisällisodan päättäneen itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista. Hän myös uhmasi Jumalaa keksimällä ukkosenjohdattimet, koska salamoiden kuviteltiin olevan siiihen aikaan rangaistuksena ihmiskunnalle. Itse asiassa munkit ovat harrastaneet panohommia jo kauan ennen Benjamin Franklinin syntymää, kun puhutaan oluesta.
Ainoastaan benediktiiniläisluostareissa munkkien valvonnassa valmistetusta oluesta voidaan käyttää nimeä trappistiolut. Trappistipanimot eivät tavoittele voittoa, vaan tuotto ohjataan luostarien ylläpitämiseen ja hyväntekeväisyyteen. Trappistipanimoja on yhteensä kahdeksan, joista kuusi sijaitsee Belgiassa, kaksi muuta Hollannissa ja Itävallassa. Aidon trappistipanimon tunnistaa pullossa olevasta logosta.
Yksi vanhimmista trappistipanimoista on Westmalle, jonka koko nimi on suomennettuna Pyhän sydämen Neitsyt Marian trappistiluostari (De abdij van Onze-Lieve-Vrouw van het Heilig Hart). Luostarin perustivat Ranskan vallankumousta paenneet munkit vuonna 1794. Panohommat alkoivat heti samaan aikaan, kun siitä tuli trappistiluostari vuonna 1836. Todenteolla bisnes alkoi pyörimään 1921, kun panimotoimintaa perustettiin hoitamaan erillinen yritys.
Westmalle valmistaa kolmea erilaista olutta, joista Dubbel ja Tripel ovat laajemmassa kaupallisessa levityksessä, mutta Extraa valmistetaan pääosin munkkien omaan käyttöön. Westmalle Tripel on pintahiivaolut joka on vahvuisekseen hyvin vaalea ja sitä voidaan kutsua nykyisten tripel-tyylisten oluiden esi-isäksi. Westmalle on kumonnut säännön; mitä vahvempi olut, sitä tummempi väri. Olueen on lisätty kandisokeria ja se jatkaa käymistään vielä pullossa.
Olutarvio: Makeahkossa tuoksussa on belgeille tyypillistä päärynäistä ja appelsiinista hedelmäisyyttä sekä hieman hunajaisen sitruksista vivahdetta. Hedelmäisyyden takana on myös kukkaisuutta ja mausteista hiivaisuutta. Alkoholikin muistuttaa olemassaolostaan. Maussa on tuoksusta tuttua hedelmäisyyttä, mutta appelsiinin muodossa, kun tuoksussa päärynä on enemmän esillä. Jälkimaussa on hiivaista katkeruutta, yrttisyyttä ja etanolimaista alkoholia. Mallasrunko tuntuu kuohkean pehmeältä, mutta vaahtovalta suussa. Ehkä kandisokeri syö mallasrunkoa, koska alkoholi pääsee niin voimakkaasti esille. Ei kovin nautittava olut sellaisenaan.
PISTEET: 13/20 p
Lupasin aiemmassa jutussani maistaa tämän oluen eurooppalaiselta ruokatorilta ostamani juuston kanssa. Juusto oli jotain italialaista chilijuustoa, jonka nimi ei ikävä kyllä jäänyt mieleen. Kyseessä kuitenkin melko rasvainen, pehmeä, hieman kellarimainen ja vain kevyesti chilisen mausteinen juusto. Juustokin oli sellaisenaan pienoinen pettymys, mutta olut ja juusto tasapainottivat toinen toistaan hyvin. Oluen yrttisyys antoi juustoon hieman uutta ulottuvuutta ja juuston rasvaisuus leikkasi hyvin oluen alkoholimaisuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti