Olutarvio: L`Alsacienne Sans Culotte Brune

Taustaa: Ranska on tunnettu paremmin viineistään kuin oluistaan, mutta arvostetulla Alsacen viinialueella on myös panimotoimintaa. Alsacen alue sijaitsee Itä-Ranskassa lähellä Saksan ja Sveitsin rajaa. Tämän oluen taustalla on Alsacen Mulhousessa toimiva panimoravintola Brasserie Le Gambrinus, joka on pannut oluen belgialaisessa Brunehautin panimossa. Jonkilainen mustalaispanimo siis kyseessä, vaikka omassakin panimossa on ilmeisesti toimintaa.

L`Alsacienne Sans Culotte Brune on Dubbel, joka ei ole oluttyylinä mitenkään erityisesti lähellä sydäntäni. Ratebeer on ilmoittanut oluen vahvuudeksi 7,8 % - tässä pullossa se on 8 %, Luulisin kuitenkin saman oluen olevan kyseessä. Oluen sain tuliaislahjaksi siskoni ja hänen miehensä Ranskan reissulta, mielenkiintoinen tapaus kyllä. Etikettikin on suorastaan seksistinen, eikä menisi varmastikkaan Valviran valvovien silmien läpi Suomessa.

Olutarvio: Miedossa tuoksussa päällimmäisenä on maltaisuus, joka on kinuskitoffeista ja paahdetun sokerista. Rusinaa ja muutakin kuivattua hedelmää löytyy, mutta se jää hieman makean maltaisuuden jalkoihin. Lopussa esiin tulee  reilusti anista. Maku alkaa makean maltaisena ja tumman hedelmäisenä, mutta kääntyy nopeasti jopa paahteisen kahviseksi. Jälkimaussa on anista ja kitkerää yrttisyyttä. Runko jää auttamatta liian kevyeksi vahvuuteen nähden ja alkoholi tulee esille. Hiilihappoisuus on suht kevyttä. Yllättävän monisävyinen olut, mutta ei kovinkaan tasapainoinen Dubbel.

PISTEET: 12/20 p (Tuoksu 3/5 Suuntuntuma 3/5 Maku 6/10)

Käsityöläisten oluet Alkossa: Teerenpeli Julmajuho

Taustaa: Lahdessa operoiva Teerenpeli on yksi Suomen vanhin toiminnassa oleva pienpanimo. Ravintolatoiminta alkoi vuonna 1994 ja ravintolan yhteyteen perustettu panimo avattiin vuotta myöhemmin - samana vuonna, kun panimotoiminta vapautettiin Suomessa. Tällä hetkellä Teerenpelin ravintoloita löytyy Lahden lisäksi Helsingistä, Tampereelta, Lappeenrannasta ja Turusta. Tislaamotoiminta tuli mukaan kuvioihin 2002 ja Teerenpeli tunnetaan nykyään myös erittäin laadukkaista mallasviskeistään. Teerenpelilläkin kattilat ja muut astiat ovat suurentuneet vuosien varrella ja tuotantotiloja on jouduttu vaihtamaan kapasiteetin kasvaessa. Nykyiset tuotantotilat sijaitsevat Lahden Lotilan teollisuusalueella. Teerenpelin oluet valmistetaan uusiutuvalla energialla, joka tuotetaan sahateollisuuden pelleteillä omassa prosessienergialaitoksessa. Energialaitos avattiin vuonna 2014.

Alkon käsityöläiskattauksen Julmajuho on tyyliltään savuporter, joka on saanut nimensä panimon tuotekehittelijä Juho Larkion mukaan. Julmajuho ei siis viittaa mitenkään entiseen juoksijatähteen Julma-Juha Väätäiseen, vaikka omissa mielikuvissani yhdistinkin sen aluksi häneen, nimestä huolimatta. Mielikuvista puheenollen, kuvittelin pitkään Teerenpelin olevan tamperelainen panimo, koska Teerenpelin ravintola on toiminut Tampereella jo vuodesta 1998.

Panimo sanoo kotisivuillaan tästä savuisesta porterista näin: Julmajuho savuporter on Teerenpeli panimolla kehitetty julma syksyn uutuusolut. Julmajuho on kevyesti savuinen, jolloin portterin paahteisuus ja suklaan aromit pääsee enemmän oikeuksiinsa. Jälkimaku on pitkä ja miellyttävä. Julmetun hyvä olut!

Olutarvio: Tuoksu ei lupaile julmaa savuisuutta, mutta pinnalla on kaikki hyvän portterin elementit; kevyttä paahteisuutta, mokkasuklaata ja hedelmäisyyttä. Miellyttävän tasapainoinen tuoksu, jossa suklaa on hienosti esillä ja savu erottuu vienosti. Maussa savuisuus tulee paremmin esille, mutta ihan jäniksenä se ei lähde vetämään letkaa. Rasvainen palvikinkku voitelee aluksi suun ja runsas suklaamaltaisuus sekä hedelmäisyys toimii kuin jäkiruokana. Lämmetessään siirappisuus ja karamellimainen tervaisuus tulee esille, mutta ei häiritsevän makeasti. Suuntuntuma on hieman öljyinen ja runsaan maltainen. Erittäin tasapainoinen porter, jossa savumallas on selkeästi, mutta ei liian voimakkaasti esillä. Panimon kuvaus oluesta vastaa lähes täydellisesti omaa arviotani ilman sen kummempaa teerenpeliä. Ehkä parasta panimolta toistaiseksi.

PISTEET: 17/20 p

Käsityöläisten oluet Alkossa: Stadin Wilhelm I Imperial Black Pils

Taustaa: On jälleen se aika vuodesta, kun kotimaiset käsityöläisoluet ovat saapuneet Alkoon. Kampanja tuli tänä vuonna sellaisella ryminällä, että Alkon ovet ja ikkunat narisevat vieläkin liitoksistaan. Yhteensä 19 oluen kattaus on erittäin mielenkiintoinen ja tyylien kirjo lukuisa. Valikoimassa on esimerkiksi lakritsalla, salmiakilla ja kiinanruusuteellä maustettuja oluita.. ja on siellä ensimmäinen Suomessa valmistettu Berliner Weisse tyylinenkin olut.

Stadin Panimo heitti kehiin Saksan ensimmäisen keisarin mukaan nimetyn Imperial Black Pilsin, johon on käytetty viittä erilaista mallasta ja saksalaisia humalia. Tyylistä voidaan varmaankin kiistellä, mutta paahteinen, tumma ja voimakkaasti humaloitu olut on kyseessä.

Olutarvio: Ulkonäöltään ruma, sameanruskea olut, vaikka kuva ei koko totuutta kerrokkaan. Tuoksussa on kahvin sävyttämää paahteista maltaisuutta, lakritsaa ja melko tuoreen ruohoista humalaa. Hieman myös hiivaisen pippurista mausteisuutta ja pilkistää se Stadin aromaattinen hedelmäisyyskin alta. Maku alkaa kevyen paahteisena, voimistuen tumman kahviseksi, päättyen pitkään ja äkäiseen puraisuun. Jälkimaussa on ruohoa ja greippiä. Maku jää kuitenkin hieman yksipuoliseksi ja jonkinlainen raaka hiivaisuus häiritsee muutenkin kokolailla kuivaa makua. Maltillisen hiilihappoinen suuntuntumakin jää aavistuksen kevyeksi, joten nappisuorituksesta ei voida puhua. Kelpo aloitus kuitenkin vuoden kattauksesta.

PISTEET: 14/20 p

Olutarvio: De Dochter van de Korenaar Extase

Taustaa: Brouwerij De Dochter van de Korenaar (Daughter of the Ear Corn) sijaitsee Baarle-Hertogin kunnassa, joka on mielenkiintoinen tapaus. Kunta kuuluu Belgialle, mutta osia siitä sijaitsee naapurimaa Hollannille kuuluvan Baarle-Nassaun kunnan ympäröimänä - belgialainen panimo sijaitsee keskellä Hollantia, mutta omalla maaperällään. Nimensä panimo on saanut Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijan Kaarle V:n suusta, joka totesi aikoinaan: "I prefer the juice of the ear corn, better than the blood of grapes." Oli ilmeisesti olutmiehiä enemmän kuin viinimiehiä.

Kaikki sai alkunsa Twentessä, kun vasta rippikouluiässä ollut Ronald Mengerinks koki olutherätyksen nähdessään koulumatkallaan kukkivia villihumalia. Hänelle juolahti mieleen, että niitähän voi käyttää oluen valmistukseen ja ensimmäinen kotisatsi syntyikin villihumalista, kaurahiutaleista ja pullahiivasta. Sanomattakin selvää, ettei lopputulos ollut juotavaa, mutta se ei nuorta panomiestä lannistanut. Kaksikymmentävuotiaana hän lopetti yliopisto-opintonsa ja päätti satsata kaiken oman panimon perustamiseen. Kaksi vuotta myöhemmin pannut porisivatkin jo De Noorderzon (Northern Sun) nimisessä panimossa Groningenissa, joka meni kuitenkin nopeasti nurin, osittain 5000 litran pilaantuneen erän takia. Vuosi oli tuolloin 1984.

Alkoi pitkä kiertovaellus, mutta Mengerink ei haudannut koskaan haaveitaan uudesta panimosta. Jenkeissä häneen teki suuren vaikutuksen Flying Dog Snake Dog IPA, joka avasi hänen silmänsä joskus 90-luvulla. Sen tyylisiä, voimakkaasti humaloituja oluita ei tunnettu vielä silloin niin hyvin Euroopassa. Reilut kaksikymmentä vuotta siihen meni, kun Mengerink myi talonsa Ranskassa ja osti vaimonsa Moniquen kanssa talon Baarle-Hertogista. Talon yhteyteen he perustivat De Dochter van de Korenaarin panimon vuonna 2007 - 23 vuoden jälkeen edellisestä yrityksestä. Panimon tuotanto oli viime vuonna noin 1000 hehtolitraa ja se valmistaa enemmän kokeellisia uuden maailman oluita kuin perinteisiä mannermaisia.

Taustalla tyrnipensas.

Olutarvio: Tuoksu on upean hedelmäinen, joka tarjoilee hapanta appelsiinia sekä hieman makeampaa mandariinia ja mangoa. Greippiä ei ole nimeksikään, mutta tuoksu on raikas ja happamuutta huokuva. Taustalla on pientä kinuskikaramellista makeutta ja havuisuutta. Maussa ei ole juurikaan karamellisuutta, vaan maltaisuus on enemmän happaman vehnäistä. Se antaa tilaa hedelmäisyydelle, joka on tuoksun tapaan nautinnollisen trooppista. Mausteista belgihiivaakin löytyy, mutta se ei ole tunkkaista, vaan toimii tässä. Kirpeä appelsiinisuus kantaa aina jälkimakuun asti, missä katkerot ei lyö yli, vaan tuntuu lähinnä yrttisyytenä. Suuntuntuma on melko täyteläinen ja alussa kirpeän hiilihappoinen, mutta hiilihapot tasoittuu ajan myötä. Upea hedelmäisyys, mukava happamuus ja sopivat katkerot tekee tästä yhden parhaista maistamistani oluista pitkään aikaan. Itse näen tässä myös jollain tapaa witbierimäisiä ja tripelmäisiä piirteitä.

PISTEET 18/20 p

Olutarvio: Mikkeller Skør ja Mikkeller Koppi Coffee IPA Citra & Michiti

Taustaa: Tanskalainen Mikkeller on innovatiivinen ja rajoja rikkova panimo, joka ei enempää esittelyjä kaipaa, joten mennään suoraan asiaan. Nämäkin ennakkoon mielenkiintoiset oluet tuli maistettua Oluthuone Huismannin terassilla muutamia viikkoja sitten.

Mikkeller Skør on tyyliltään Belgian Strong Ale, joka on kypsytetty punaviinitynnyrissä ja siihen on lisätty kandisiirappia. Nämä tiedot luki Huismannin esitteessä - muuta tietoa oluesta en löytänyt. Mikkeller Koppi Coffee IPA:n uudemmassa versiossa on käytetty Citra humalalajiketta ja etiopialaista Michiti kahvia. Arde ehtikin kirjoittaa tästä arvion hieman ennen minua.

Mikkeller Skør

Olutarvio: Melko makea tuoksu on toffeisen maltainen ja selkeästi kandisiirappinen. Makeutta leikkaa hieman herukkainen marjaisuus ja pippurinen mausteisuus. Myös aavistus persikkaista hedelmäisyyttä erottuu. Maku on yllättäen huomattavasti kuivempi. Siinä on kirpeää marjaisuutta, omenaista hedelmäisyyttä, mutta myös tunkkaista hiivaisuutta. Jälkimaussa ei juurikaan katkeroa, mutta punaviinimäistä tanniinisuutta voi aistia. Suuntuntuma on keskitäyteläisen ja täyteläisen väliltä sekä pehmeän hiilihappoinen. Mielenkiintoinen olut, joka maistui parhaimmalta viime siemauksilla, mutta ei täysin vakuuttanut. Maistamisen arvoinen silti ehdottomasti.

PISTEET 16/20 p

Mikkeller Koppi Coffee IPA Citra & Michiti

Olutarvio: Tuoksussa on sitruspainoitteista hedelmäisyyttä ja hieman myös persikkaa. Kahvisuus erottuu karamellisen maltaan seasta lähinnä tunkkaisena paahteisuutena, mutta jää muuten  paitsioon. Voi johtua myös maistamishetkellä olleesta flunssanalusta. Maku jatkaa myös ihan kivalla sitrupainoitteisella linjalla, mutta sitäkin häiritsee ilmeisesti kahvista johtuva paahteinen tunkkaisuus. Marjaisuuttakin on hieman mukana ja loppuliuku on greippinen, mutta vähäisesti katkera. Suuntuntumakin jää vain keskitäyteläiseksi - hiilihappoisuus on maltillista. Kiva kokeilu tämäkin, mutta kahvi ehkä pilaa muuten potentiaalisen IPA:n.

PISTEET 14/20 p

Olutarvio: Weird Beard Five O`Clock Shadow

Taustaa: Weird Beard on varmasti monelle outo parta panimoiden joukossa, koska se on päässyt vasta nippa nappa maitopartaikään. Mikropanimo on perustettu Länsi-Lontoon Hanwelliin alkuvuodesta 2013. Perustajina, kuinkas muuten, kaksi parrakasta kotiolutharrastajaa Bryan Spooner ja Greg Irwin. Ennen panimon perustamista he saavuttivat useita palkintoja niin paikallisissa kuin kansallisissa kotiolutkilpailuissa. Bryan ja Greg haluaa päästä eroon stereotypioista ja tehdä ennen kaikkea heitä innostavia oluita. Tuotanto on jo kolminkertaistunut ja panimo pukkaa tätä nykyä ulos suunnilleen 6000 pinttiä viikossa.

Five O`Clock Shadowiin törmäsin Kokkolan Huismannissa toukokuun loppupuolella ja se tuli nautittua kevään ensimmäisenä terassioluena. Olut on tyyliltään American IPA, johon on käytetty kolmea eri mallasta ja neljää humalalajiketta. Maltaat ovat Pale, CaraRed ja Munich - humalalajikkeet Summit, Apollo, Citra ja Columbus. Koska panimosta ei tämän enempää tietoa tihkunut, niin mennään suoraan olutarvioon. Panimon kotisivut löytyy täältä.

Valvira ei todennäköisesti hyväksyisi tätä Alkoon, koska etiketissä on kuva tupruttelevasta pääkallosta.

Olutarvio: Tuoksu on vähäisesti karamellisen maltainen, jossa päällimmäisenä on pihkainen havuisuus ja greippisyys. Trooppista osastoa on myös mangon ja persikan muodossa taustalla. Tekijöiden mieltymykset jenkkityyliin huomaa heti. Maussa on persikkaisen maltaista makeutta tuoksua enemmän, mutta se kääntyy nopeasti greippiseen happamuuteen, jonka kautta pihkaiseen havuisuuteen. Jälkimaussa on potkua, mutta kylmänä myös hieman tuhkaisuutta erottuu. Suuntuntuma on mukavan täyteläinen ja melko matalahiilihappoinen. Lontoon partaveikoilta hieno mallisuoritus jenkki-IPA:sta, jonka luulisi maistuvan varsinkin hop-headeille. Maistamani yksilö oli myös tuoreenoloinen, vaikka päivämäärää en löytänyt pullosta.

PISTEET: 16/20 p

Rinnakkaisvertailu: Saimaan Brewer`s Special Belgian Wheat vs Hoegaarden

Taustaa: Saimaan Juomatehtaan historian takana on hiljattain vaikeaan sairauteen menehtynyt mikkeliläinen yrittäjä ja kunnallispoliitikko Pertti Oksa. Lämpimät osanottoni hänen omaisilleen. Oksa aloitti oluenpanon Mikkelissä, ravintolapanimo Naapurissa vuonna 1995, opiskeltuaan sitä ennen oluenvalmistusta Tammelan Mustialan pienpanimokoulussa. EU-jäsenyys mahdollisti tuolloin panimotoiminnan ravintolan yhteydessä ja Oksa siirtyi alalle pyöritettyään vuoden verran topless-baareja parisuhteenkin uhalla. Laitteet olivat aluksi keittokapasiteetiltaan ainoastaan 200 litraa.

Vuonna 2002 otettiin ensiaskeleet kohti nykyistä panimoa, kun Oksa hankki omistukseensa lappeenrantalaisen Saimaan Panimon, keittokapasiteetin kasvaessa jo 3000 litraan. Siinä sivussa Oksa oli perustamassa myös Panimoravintola Bruuveria Helsingin Kamppiin 2006, jonne myös siirtyivät Naapurin vanhat panovehkeet. Vuonna 2011 panimo sai nykyisen nimensä Saimaan Juomatehdas. Viimeistään siinä vaiheessa oluet alkoivat löytää myös kauppojen hyllyille, kun samalla solmittiin jakelu- ja myyntiyhteistyösopimus Hartwa-Traden kanssa. 

Oluet alkoi maistua kansalle ja pannut porista siihen malliin, että 135 000 litran tuotanto vuonna 2010 oli enää paperia 400 000 litran rinnalla, joka saavutettiin 2012. Eihän siinä sitten muu auttanut, kun etsiä uudet ja isommat tuotantotilat, jotka löytyivät Oksan kotikaupungista Mikkelistä. Uuteen tehtaaseen tuli myös tölkki- ja pullolinjat ja tuotanto laajeni luonnonmukaisista raaka-aineista valmistettuihin siidereihin ja lonkeroihin. Myös oluet valmistetaan luonnonmukaisista raaka-aineista ja Saimaan Juomatehtaalle on myönnetty ensimmäisenä suomalaisena pienpanimona Suomalaisen Työn Liiton Avainlippu-tunnus. Viime vuonna 2014 tuotanto oli jo huimat 900 000 litraa ja keittokapasiteetti 6000 litraa.

Saimaan Juomatehtaan valikoimiin kuuluu muun muassa Marsalkka tuoteperhe sekä Brewer`s Special sarja, jonka kaksi ensimmäistä olutta ovat tyyliltään India Pale Ale ja American Red Ale. Alkon tämän vuoden pienpanimokattauksessa on myös Brewer`s Special Saison, josta henkilökohtaisesti pidin todella paljon, vaikka vannoutuneimmat Saison-puritanistit eivät pitäneet sitä ilmeisesti ihan tyylin mukaisena oluena. Nyt käsillä oleva olut on tyyliltään Belgian Wheat eli tuttavallisemmin Witbier. Witbier on alunperin belgialainen, suodattamaton pintahiivaolut, joka valmistetaan mallastamattomasta vehnästä (30-50%) ja vaaleasta ohramaltaasta. Witbiereissä käytetään mausteina korianteria ja appelsiininkuorta. Tyylin tunnetuin olut on belgialainen Hoegaarden, jota tarjoillaan nimikkolasista sitruunaviipaleen kera useimmissa baareissa. Pakkohan se oli ottaa Brewer`s Special Belgian Wheatin rinnalle myös tyylin esikuva ja nauttia molemmista lasin täydeltä.

Arvio: Saimaan Brewer`s Special Belgian Wheat

Tuoksu on makeahkon päärynäinen ja vaniljainen, joka tuo hieman päärynäjäätelömäisen fiiliksen. Siinä on myös korianterista ja appelsiininkuorista mausteisuutta sekä hapanta viljaisuutta. Todella upea tuoksu, joka kehottaa suorastaan maistamaan. Suuntuntumaltaan keskitäyteläinen, kuohkean pehmeä ja sopivan hiilihappoinen. Maustakin löytyy vaniljaista päärynää, mutta appelsiinisuus on siinä enemmän esillä. Maultaankin makeahko, vaikka korianterinen mausteisuus tuo siihen kirpeyttä. Jälkimaussa hiivaisuus antaa hieman nahkean maun olueen, mutta erittäin miellyttävä tuttavuus.

PISTEET 16/20 p

Arvio: Hoegaarden

Hoegaardenissa on huomattavasti happamampi tuoksu ja sitruksinen hedelmäisyys hallitsee sitä enemmän. Siinä on myös korianterista mausteisuutta ja appelsiininkuorta. Raikas, mutta  miedompi tuoksu kuin Saimaan oluessa. Suuntuntumassa näissä ei ole juurikaan eroja. Alussa Hoegaarden on hiilihappoisempi, mutta se tasaantuu loppua kohti. Keskitäyteläinen, aavistuksen ehkä karkeampi kuin Saimaa. Maultaan happamampi kuin Saimaa. Kirpeä sitruksisuus hallitsee, mutta myös korianterinen mausteisuus on voimallisesti läsnä. Jälkimaku on happaman vehnäinen ja sitruksinen. Huomattavasti yksipuolisempi maultaan, mutta toisaalta raikkaampi. 

PISTEET: 15/20 p

Yhteenveto:

Makuasioita, tykkääkö makeahkosta ja monipuolisen hedelmäisestä, vai happamasta ja enemmän sitruspainotteisesta Witbieristä. Minulle kolahti tällä kertaa enemmän ensimmäinen. Johtuuko siitä, että Hoegaarden on vanha tuttu ja Saimaa tarjosi jotain uutta Witbierien maailmassa. Suosittelemisen arvoinen olut Saimaan Juomatehtaalta.

Ps. Juttuun oli päässyt muuten aivopierujen aivopieru. Hoegaarden ei tietenkään ole hollantilainen, vaan belgialainen, mutta asia on korjattu.

Hyvää ja maltaista uutta vuotta 2015

Blogijuttujen kirjoittaminen tältä vuodelta on jäänyt lähes kokonaan, mutta laitan pienen koosteen kuvien muodossa menneestä vuodesta, koska niitä on kuitenkin kameraan kertynyt. Kaikista melkein on kirjoitettu arviokin, kunhan niitä jaksais alkaa purkamaankin.. näiden lisäksi on nautittu monista, monista muistakin hyvistä oluista. Nauttikaa tekin !

Tampereen Konttorissa nautittu Hornbeer Hophorn loistavan Devin Townsend Projectin Pakkahuoneen keikan jälkeen maaliskuussa.

Kevään ensimmäisenä terassioluena Kokkolan Huismannissa To Ol Dangerously Close But No Cigar.

Kevätmyrsky teki tuhojaan ja kaatoi ison koivun vanhempieni luona - metsuri pilkkoi loput. Tuhojen juurella uhkuu voimaansa  Amager The Sinner Series Sloth.

Juhannuksena Tampereen Teiskon mökillä De Ranke Kriek.

Heinäkuisena hellepäivänä Brouwerij`t IJ Zatte. Yksi paras maistamani tripel ja juuri tuona päivänä ehkä koko vuoden 2014 paras maistamani olut.

Dieu Du Ciel! Derniere Volonte. Osui ja upposi tämäkin.

Sateisena kesäpäivänä nautittu Dupont Biere De Miel pääsi vähän kuohumaan ylikin pullosta.

Dieu Du Ciel! Rigor Mortis Abt ja makeasta tykkäävä ampiainen.

Dieu Du Ciel! Solstice d`Hiver. Kuvan mukaisesti aika jäätävä olut.

Kesällä Huismannin terassilla nautittu Green Flash Le Freak.

Rinnakkaisvertailu: To Øl Primal Pils vs To Øl Hop Love Pils

Taustaa: Tanska on omissa ja varmasti muidenkin harrastajien papereissa yksi mielenkiintoisimmista olutmaista, josta tulee jatkuvasti jotain uutta ja innovatiivista. Kun Tanskassa tilaa kaksi olutta baaritiskillä, niin maagiset sanat ovat to øl. Myyjä voi tosin kaataa tilauksella myös To Øl nimisen panimon olutta. Koska panimon nimi suorastaan kehottaa ottamaan kaksi olutta, niin otin heiltä rinnakkaismaisteluun kaksi pils-tyyppistä olutta. 

To Ølin perustamiseen liittyy vahvasti arvostettu tanskalaispanimo Mikkeller, jonka toinen perustajajäsen Mikkel Borg Bjerksø tutustui kahteen kaverukseen toimiessaan heidän opettajanaan koulussa. Kiinnostus olutkulttuuriin oli kolmikon yhteinen mielenkiinnon aihe. Heidän mielestään makuun ja laatuun ei panostettu, koska pinttyneet valmistustavat hallitsivat tanskalaista olutkulttuuria. Tobias Emil Jensen ja Tore Gynther alkoivat valmistaa olutta opettajansa Mikkelin kanssa vapaa-ajallaan koulun keittiössä ja monesti siihen vierähtivät yötkin. Loppu onkin pelkkää historiaa. Mikkeller sai alkunsa vuonna 2005 ja To Øl vuonna 2010.

To Øl valmistaa Mikkellerin tavoin oluensa "siellä sun täällä", koska se on heidän mielestään paras tapa valmistaa erilaisia, korkealaatuisia ja heidän näköisiään oluita. Heille on myös tärkeää tutustua uusiin alalla työskenteleviin ihmisiin ja vaihtaa heidän kanssaan näkemyksiä. 

Arviot:

To Øl Primal Pils

Primal Pils on väriltään kullankeltainen. Tuoksu jää melko vaisuksi, mutta savuisuus on selkeästi esillä ja se voimistuu lämmetessään. Siinä on myös karamellista maltaisuutta ja trooppista hedelmäisyyttä, mutta savuisuus antaa jotenkin tunkkaisen vaikutelman tähän. Suuntuntuma on maltaisen pehmeä, täyteläinen ja matalahiilihappoinen. Maussa on makeaa karamellista maltaisuutta, trooppista hedelmäisyyttä ja savuisuutta. Loppupuraisu on kevyen sitruksinen.

PISTEET: 14/20 p

To Øl Hop Love Pils

Hop Love Pils on hieman punertavankeltainen ja samea. Tuoksu on voimakkaampi kuin Primal Pilsissä ja siinä on kukkaisuutta, hunajaa, pihkaisuutta ja havuja. Suuntuntuma on maitokauppavahvuiseksi todella pehmeä ja maltillisen hiilihappoinen, viemättä kuitenkaan raikkautta pois. Maku on hunajaisen maltainen, pihkaisen havuinen ja greippisen hedelmäinen. Jälkimaussa on raikkaan greippinen ja pihkaisen havuinen loppupuraisu, joka kestää melko pitkään.

PISTEET: 16/20 p

Yhteenveto:

Samalla reissulla bongattu mustakurkku-uikkupariskunta.

Erilaisia oluita, mutta Hop Love Pils on todella onnistunut kesän janonsammuttaja, joka vie sydämen raikkaudellaan ja pehmeydellään. Siinä on jenkkityylistä katkerohumalointia, joka tukee brittityylinen aromaattinen kukkaisuus. Primal Pils on hieman makeampi ja vähemmän katkerohumaloidumpi. Se jää kuitenkin makumaailmaltaan hieman vaisuksi. Mallasrunko on mielestäni molemmissa hyvää tasoa. Hop Love Pilsissä pehmeyden antaa todennäköisesti kauran käyttö. Primal Pilsissä on käytetty savumallasta, joka antaa kovin tunkkaisen vaikutelman tämän tyyppiseen olueen.

Olutarvio: Founders Breakfast Stout

Taustaa: Michiganin osavaltiossa sijaitseva Grand Rapids on ollut itselleni aiemmin tuttu vain lätkäkaupunkina. Siellä pelaa Detroit Red Wingsin farmijoukkue, jonka kautta moni pelaaja on raivannut tiensä taalaliigaan. Red Wings tunnetaan organisaationa, joka ei päästä edes ykkösvarauksiaan helpolla, vaan heidän on kuljettava kivikkoinen tie taalaliigaan farmin kautta. Grand Rapidista tulee myös arvostettu Foundersin panimo, joka sekin on kulkenut kivikkoisen tien päästyään nykyiseen maineeseensa. Vielä muutama vuosi sitten näistä herkuista ei voinut kuin haaveilla Suomessa, mutta tuotantokapasiteetin nousun myötä oluet ovat löytäneet hyvin tiensä tännekkin. Foundersista voidaankin puhua nykyään melko suurena pienpanimona. Alkon vakiovalikoimasta löytyy tällä hetkellä Founders Imperial Stout ja Centennial IPA, joiden lisäksi monesta maitokaupasta löytyy myös maistuva All Day IPA.

Jos Suomessa eletään holhousyhteiskunnassa, niin Ruotsissakaan asiat eivät välttämättä ole paremmin. Breakfast Stoutin etiketissä aamukulhoaan lusikoiva lapsi oli liikaa ruotsalaisviranomaisille ja olut vedettiin pois Systembolagetin hyllyiltä keväällä 2010. Ruotsissa viini- tai olutpullon etiketissä ei saa esiintyä alle 25-vuotiaita ihmisiä. Mielenkiintoista - mitenköhän tuokin sitten määritellään?

Founders Breakfast Stout on tyyliltään Imperial Stout, jonka valmistukseen on käytetty kaurahiutaleita, suklaata sekä Sumatran ja Konan kahvia. Ratebeerin sijoitus on tällä hetkellä 49. eli olut on kevyesti 50 parhaan joukossa maailmassa.

Arvio: Tuoksu on lempeän paahteinen, joka antaa reilusti tilaa suklaalle ja lakritsalle. Siitä löytyy myös kauraista happamuutta ja maitosokerisuutta. Lämmetessään myös trooppinen hedelmäisyys nostaa päätään. Suuntuntuma on kuohkean pehmeä, täyteläinen ja jännällä tapaa hieman kirpeä, vaikka hiilihappoisuus on maltillista. Maussa on erittäin tasapainoisesti kahvista paahteisuutta ja suklaista maltaisuutta. Liika makeus on onnistuttu välttämään ja maun loppupuoli kääntyy jopa kuivaksi tuhkaisuudellaan, joka sopii tähän hyvin. Hedelmäisyyskin on hienosti esillä ja yrttinen katkeruus vahvistaa kuivaa vaikutelmaa jälkimaussa. Herkullisen suklainen Stout, joka ei välttämättä ole täyteläisin tyylissään, mutta tasapainoinen kokonaisuus.

PISTEET: 17/20 p

Käsityöläisten oluet Alkossa: Laitilan Kievari Agricola

Taustaa: Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan historiaan liittyy mätäneviä kaloja ja munanporaamo. Luitte aivan oikein, koska alunperin neljä laitilalaista kaveria perustivat kalajalosteiden vientiyrityksen Keski-Eurooppaan, kun yksi kaveruksista huomasi hollantilaisen kalan olevan pirun huonoa siellä vaihto-oppilaana asuessaan. Fisutta Oy perustettiin vuonna 1995, mutta toiminta loppui Saksassa ensimmäisellä markkinointimatkalla ajettuun kolariin, minkä takia kalat pääsivät mätänemään. Myöhemmin keväällä yrityksen suunta muutettiin juomateollisuuteen ja tilat löytyivät Fazerin vanhasta munanporaamosta, jossa valmistettiin ennen Mignon-suklaamunia. Panimo valmisti aluksi ainoastaan wanhan ajan limonadeja, mutta vuonna 1997 kuvioihin tulivat myös Oiva-siiderit, jotka osoittautuivat menestykseksi.

Vuonna 2001 valmistuivat uudet modernit tuotantotilat, missä kaikki sähköenergia tuotetaan tuulivoimalla. Samalla aloitettiin myös oluen ja lonkeron valmistus. Ekologisuus on muutenkin tärkeä asia Laitilan panimolle, koska oluesta syntyvä mäskikin syötetään maatilojen lehmille ja lampaille. Kukko-olut on varmasti Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan tunnetuin tuotemerkki, joka on ollut näkyvästi esillä eräässä suomalaisessa tosi-tv-ohjelmassakin. Kukkojen tölkitys alkoi edesmenneen ruotsalaisen liikekumppani Munkbo Bryggerin tiloissa vuonna 2002. Laitilan Wirvoitusjuomatehdas on noussut määrätietoisella liiketoiminnallaan ja rohkeilla laajennuksillaan Suomen neljänneksi suurimmaksi panimoksi. Tänä päivänä suomalaisomistuksessa olevista panimoista vain Olvi on tuotantomäärältään mitattuna Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan edellä.

Agricola postimerkkikansiossa.

Jotkut irvileuat voivat väittää, ettei isolta panimolta voi tulla maukasta olutta, mutta Laitilan Wirvoitusjuomatehdas on mielestäni osoittanut väitteen vääräksi. Panimon 15-vuotisjuhlaolueksi valmistunut Laitilan Kievari Imperiaali valittiin Suomen parhaaksi olueksi 2013 - täysin ansaitusti, jos minulta kysytään. Tähän käsityöläiskampanjaan panimolta valmistui Laitilan Kievari Agricola, joka on kunnianosoitus suomen kirjakielen isälle ja uskonpuhdistajalle. Michael Acricola sikaili aikoinaan oppi-isänsä Martin Lutherin bileissä Saksassa, jossa hän sai maistaa Lutherin vaimon Katharina von Boran panemaa olutta. Suomalaisia olutpitoja Agricola on kuvaillut sanoin: "Juotin ukon vacka, siellä juopui ucko ja acka." Laitilan Kievari Agricola on vahva belgityylinen pintahiivaolut, joka maistuisi varmasti itse mestarillekkin...

Arvio: Tuoksu on taattua belgiä, jossa hiivaisuus, tumma hedelmäisyys ja toffeinen maltaisuus on päällimmäisenä. Pientä mausteisuuttakin erottuu, mutta alkoholi peittyy kokonaan jykevän maltaisuuden alle. Suuntuntuma on varsin täyteläinen, pehmeän hiilihappoinen ja hieman sokerinen, kuten vahvan belgin kuuluukin. Maussa on samat elementit kuin tuoksussa - toffeinen maltaisuus, tumma hedelmäisyys ja belgihiivaisuus. Maku on tuoksuun nähden jopa hieman odotettua kuivempi. Jälkimaussa ei ole juurikaan katkeruutta, mutta hieman yrttisyyttä löytyy. Alkoholi pysyy maussakin hyvin piilossa, mutta hieman metallisuutta erottuu. Ehdottomasti kuitenkin positiivinen yllätys Laitilalta !

PISTEET: 15/20 p

Käsityöläisten oluet Alkossa: Stadin Double Oat Malt Stout

Taustaa: Stadin Panimo eli tuttavallisemmin StaPa on alunperin Sörnäisten Kalasatamaan 1990-luvun loppupuolella perustettu mikropanimo. Nykyään panimon tilat ovat Helsingin Suvilahdessa, jonne se muutti alkusyksystä 2013. Panimon historiaan on mahtunut ylä- ja alamäkiä. Ensimmäiset markkinoille tulleet oluet olivat sahteja, nimeltään Stadin Kundi ja Stadin Friidu. Markkinapaikkana toimi St. Urho`s Pubin Sahtipäivät vuonna 2000. Aluksi panimon tuotanto keskittyi lähes kokonaan ravintolamyyntiin. 

Huhtikuussa 2007 panimo ilmoitti yllättäen jäävänsä telakalle, koska liiketoiminta oli tappiollista. Omistajasuhteet laitettiin uusiksi ja uusi tuleminen koettiin Timo Konttisen johdolla jo seuraavana vuonna 2008. Stadin Panimo on valmistanut tähän päivään mennessä yli 400 erilaista olutta ja säälihän toiminnan lopettaminen olisi ollut koko Suomen olutkulttuurille. Kulttuurista puheenollen, panimon oli vaikea saada aluksi  tuotantotiloja Suvilahdesta. koska sitä pidetään kulttuurillisena alueena. Konttinen  jatkoi kuitenkin tilojen etsimistä menestyksekkäästi todeten oluenvalmistuksen olevan juurikin kulttuuria.

Uuden tulemisen myötä panimo ilmoitti aloittavansa pohjahiivatyyppisten lageroluiden valmistuksen ja pullotuksen, joka ei kylmätilojen puuttuessa ollut aiemmin mahdollista. Tuotanto on kuitenkin pysynyt monipuolisena ja panimo on valmistanut monia suomalaisittain erikoisempiakin oluttyylejä menestyksekkäästi. Stadin panimo on edelleen tuotantomäärältään Suomen pienimpiä panimoja, vaikka lievää kasvua viime vuosina on ollutkin. Tuotantomäärä oli viime vuonna noin 50 000 litran luokkaa.

Stadin Panimo on ehdottamasti yksi omista suosikkipanimoistani Suomessa, jolta harvemmin huonoa olutta on tullut vastaan. Panimon tuotteissa on mielestäni oma tunnistettava "talon maku," joka tulee luultavasti valmistusprosessista, jossa käytetään vain aromihumalakäpyjä. Ne kuumavierrehumaloidaan hopback-astiassa ennen primäärikäymistä. Älkää kysykö enempää, koska en tiedä oluenvalmistuksesta paljoakaan, mutta näin panimon kotisivuilla lukee. Tulipa harvinaisen pitkä pohjustus. Toivottavasti joku jaksoi lukea, mutta nyt asiaan eli Stadin Double Oat Meal Stoutiin, joka kuuluu Alkon käsityöläisolutkampajaan. Olueen on käytetty ohra- ja kauramallasta. Kauramaltaan käyttö antaa yleensä pehmeyttä ja kuohkeutta olueen.

Arvio: Ensimmäisellä lyhyellä nuuhkaisulla tuoksussa on päällimäisenä aavistuksen palanut paahteisuus - pidempään nuuhkaisemalla sen alta paljastuu myös lakritsaisia ja tumman suklaisia aromeja. Mainiossa tuoksussa on myös sitrushedelmäisiä sävyjä ja havuisuuttakin. Suuntuntuma on hyvin pehmeä, matalahiilihappoinen ja kuohkea, kuten kauramaltaan käytöstä johtuen voidaan olettaa. Maussa on kahvista paahteisuutta, kuivaa hiilimäistä maltaisuutta, mutta myös reilusti hedelmäisyyttä ja suolaista lakritsaa. Jälkimaussa on yllättävän voimakas katkeruus, joka tuntuu pitkään. Ei maultaan niin pehmeä, vaan melko ronskisti paahteinen ja katkera aamupalastoutti. Vaikka paahteisuus on lähes palanutta, olut pysyy nautittavana. Tykkäsin todella paljon !

PISTEET: 16/20 p

Käsityöläisten oluet Alkossa: Malmgård Emmer Tripel

Taustaa: Jälleen on se aika vuodesta, kun suomalaiset pienpanimot saavat edes hetken aikaa paistatella kirkkaissa valoissa ja kuvitella olevansa Oscar-gaalan tapaisessa loisteessa punaisella matolla. Se heille suotakoon, sillä suomalainen alkoholipolitiikka jakaisi palkinnot mieluummin niille, jotka paahtavat eniten popcorneja asiakkaiden pahvikartioihin. Onneksi kansa alkaa pikkuhiljaa ymmärtämään, ettei pelkät popcornit riitä, jos ei ole kunnon viihdettä tarjolla. Nyt on aika nauttia suomalaisesta käsityöläisviihteestä parhaimmillaan kolmentoista putelin voimin !

Malmgårdin panimo on omasta mielestäni yksi kuumimpia suomalaisia pienpanimoita, jonka repertuaarissa on oluiden lisäksi myös siidereitä. Panimo sijaitsee historiallisessa Malmgårdin kartanossa Pernajan kunnassa, Itä-Uudellamaalla. Panimorakennuksena toimii tilan vanha navetta ja oluen valmistuksessa käytetään raaka-aineina Malmgårdin lähdevettä ja oman tilan viljaa.

Malmgård on pannut tähän Alkon käsityöläisolutkampanjaan suomalaisittain harvinaisen oluttyylin: Tripelin, jonka kanta-isänä voidaan pitää Westmalle Tripeliä. Joissain lähteissä oluesta puhutaan luostarioluena tai belgityylisenä alena. Tyylistä viis, oluen valmistukseen on käytetty kartanon omilla mailla viljeltyä historiallista emmervehnää, joka on varsin niukkasatoinen lajike.

Arvio:  Tuoksu on hillityn hedelmäinen, mutta siitä erottuu selvästi tripelmäisiä piirteitä päärynän ja appelsiinin muodossa. Belgihiivainen mausteisuuskin on selkeästi esillä miellyttävän kinuskisen maltaan rinnalla. Alkoholia ei voi olla aistimatta tuoksusta. Maussa on kirpeän appelsiinista hedelmäisyyttä, hapanta marjaisuutta ja reilusti belgihiivaisuutta. Happamuus on hieman katajanmarjaista ja fiilikset on makean sahtimaiset kaikessa hiivaisuudessaan. Suuntuntumassa on sokerista tahmaisuutta - se on melko täyteläinen ja maltillisen hiilihappoinen, vaikkakin kirpeähkö. Siinä ja siinä, onko jälkimaun alkoholisuus lämmittävää vai polttavaa. Belgihiivaista tunkkaisuutta on myös jälkimaussa omaan makuuni hieman liikaa. Jokseenkin hämmentävä olut, joka osittain tripelmäisistä piirteistään huolimatta asettuu jonnekkin sahdin ja belgityylisen alen välimaastoon.

PISTEET: 14/20 p 

Olutarvio: Westvleteren 12

Taustaa: Muutama viikko sitten poikkesin Seinäjoen Hospoda Korbelissa, mistä saattaa löytyä joku erikoisempikin olut. Kylmäkaapin ylähyllyltä pistikin silmään muutama XII-kirjaimin varustettu vaatimattoman näköinen ruskea pullo. Kyseessä on tietenkin maailman parhaaksi tituleerattu olut trappistiluostarilta - Westvleteren Abt 12, joka tuli luostarin siunauksella ensimmäistä kertaa ravintolamyyntiin vasta viime vuoden lopulla. Sitä tuli myyntiin myös erä Arkadian Alkoon, jota jonkinlaisena lippulaivaliikkeenäkin pidetään meidän ostovoimattomien landelaisten kiusaksi. Syy munkkien avomielisyydelle on luonnollinen rappeutuminen, sillä heidän luostariinsa tuli remonttitarve ja se rahoitetaan myymällä lisäerä tätä olutta. Oluttahan ei ole aiemmin saanut virallisesti ostettua kuin luostarin portilla olevasta myymälästä tietyn määrän ja silloinkin koko noutotapahtuma on sovittava etukäteen puhelimessa. Munkit urkkivat jopa auton rekisterinumeron, ettei samat trokarit olisi aina liikkellä. 

Trappistimunkithan panevat tunnetusti olutta myyntiin vain luostaritoimintansa ylläpitämiseen tarvittavien kulujen kattamiseksi ja loput myynnistä saaduista rahoista menevät hyväntekeväisyyteen. Omaan pussiinsa munkit eivät niin sanotusti kerää rahaa, ja muutama olut taitaa upota heidänkin janoisiin suihinsa. Belgiassa sijaitsevan Westvleterenin munkit ovat olleet erityisen tarkkoja periaatteestaan, eivätkä myy sieluaan helposti kapitalismille. Siitä osoituksena tuotantomäärän pysyminen alle puolessa miljoonassa litrassa, vaikka kysyntä ylittää monikertaisesti tarjonnan.

Pyhä kolminaisuus.

Westvleterenin Pyhän Sikstuksen luostari (Sint-Sixtusabdij van Westvleteren) pystytettiin armon vuonna 1831 ja oluenvalmistus aloitettiin 1839. Munkit ilmeisesti kyllästyivät jo muutaman vuoden kuluttua toimintaan ja lisenssi luovutettiin St. Bernarduksen panimolle vuonna 1846. Westleteren päätti kuitenkin uudelleenkäynnistää panimotoimintansa vuonna 1992. Nykyään Westvleteren valmistaa kolmea erilaista olutta, jotka tunnetaan nimillä Blond, Extra 8 ja  Abt 12. Aiemmin pulloissa ei ole ollut mitään etikettejä, vaan kaikki oleellinen tieto löytyi korkeista. Nykyisen kulttimaineensa Abt 12 saavutti vuonna 2005 noustuaan Ratebeerin listalla maailman parhaaksi olueksi ja samalla hintakin nousi kysynnän myötä.

Westvleteren Abt 12 on tyyliltään Quadrupel, joka on luostarissa syntynyt alkoholipitoisuudeltaan vahva ja tumma pintahiivaolut. Maltaisuus, tumma hedelmäisyys, belgihiivaisuus sekä usein aniksinen mausteisuus ovat päällimäisenä tässä oluttyylissä. Tyyliä edustaa myös toinen trappistiluostariolut Rochefort 10, joka on omasta mielestäni yksi parhaita maistamiani oluita. Nämä Westvleterenin kaikki tuotokset olen maistanut aiemminkin. Onnistuin tilaamaan joskus Belgian eBaysta six-packin, jossa oli kaksi kutakin "pullonkorkkia." Abt 12:sta sain maistaa ensimmäisen kerran 30-vuotissynttäreilläni, jolloin olin olutharrastukseni turmiollisella alkutaipaleella. Tarkempi arvio on jäänyt aiemmin kirjoittamatta, koska tämä on yksinkertaisesti niin hekumallinen olut, että nauttiessa unohtuu kaikki maallinen. Tällä kertaa sain onneksi jotain vihkoonkin...

Olutarvio: Tuoksussa päällimmäisenä on odotetusti maltaisuus, joka on toffeista, tai tarkemmin ehkä kinuskista ja hieman siirappista. Myös tumma kuivattu hedelmäisyys on vahvasti esillä luumujen ja rusinoiden muodossa. Anista ja lakritsaakin löytyy kuitenkaan nenille hyppimättä. Kevyt yrttisyys pitää huolen, ettei tuoksu ole liian makeakaan. Ensimaistamalla huomio kiinnittyy heti suuntuntumaan, missä on jotain taianomaista. Se on kielen päälllä poreileva ja appelsiinisen kirpeä, mutta silti pehmeän täyteläinen. Sokerista tahmaisuutta ei ole lainkaan. Täyteläisyys ja kirpeä hiilihappoisuus on onnistuttu yhdistämään täydellisesti. Maussa on  runsaasti anista, mutta se kietoutuu hyvin yhteen tumman hedelmäisyyden ja yrttisyyden kanssa. Tässä yhdistyy tasapainoisesti koko makukirjo; löytyy appelsiinista kirpeyttä, siirappista makeutta, yrttistä katkeruutta ja jopa hieman suolaista salmiakkia. Jälkimaku on asiaankuuluvasti hienostuneen yrttinen, mutta tasapainoinen. Tekisi mieli lytätä tämä ylihypetettynä oluena, mutta kyseessä on eittämättä todellinen mestariteos, joka hurmaa moniulotteisuudellaan ja tasapainoisuudellaan.

PISTEET: 19/20 p

Ruokavinkki: Kukkakaalivuoka

Kukkakaali on hieno vihannes, jota tulee käytettyä harmittavan vähän ruoanlaitossa. Ajattelin valmistaa siitä jotain vähähiilihydraattista ruokaa ja päädyin ketoosiin-blogin innoittamana kukkakaalivuokaan hieman reseptiä tuunaamalla, mutta perusidea on sama. Aluksi kukkakkaalit keitetään pehmeäksi vedessä, johon lisätään vähän oliiviöljyä ja suolaa. Samalla ruskistetaan jauheliha ja laitetaan sen joukkoon pilkottua tomaattia, sipulia, valkosipulia ja tomaattipyreeta. Sen jälkeen kukkakaalit muusataan ja päälle voi puristaa vähän sitruunaa. Ainekset sekoitetaan vuokaan ja mausteeksi piri piriä, joka on erinomainen yleismauste. Kattilassa kiehautetaan vielä ruokakerma, itse käytin kolmen juuston ruokakermaa ja siihen sulatetaan paprika-aurajuustoa. Paprikaa voisi laittaa tuoreenakin jauhelihan joukkoon jatkossa. Annetaan kermaseoksen hetken jäähtyä ja sekoitetaan joukkoon kolme kananmunaa. Kermaseos kaadetaan vuokaan ja päälle vielä juustoraastetta ja tomaattiviipaleita. Annetaan muhia uunissa noin puolen tunnin ajan 225 asteessa. Tätä voisi kokeilla jatkossakin erilaisilla variaatioilla, laittamalla esimerkiksi jauhelihan tilalle kanansuikaleita ja mausteeksi runsaasti currya sekä muita itämaisia mausteita. 

Olutarvio: Widmer Brothers Nelson Imperial IPA

Taustaa: Marraskuun ensimmäisenä lasiini päätyi Oluthuone Huismannissa elämäni toinen olut Widmer Brothersilta, nimeltään Nelson Imperial IPA. Kuten nimestä voi päätellä, sen yhtenä humalalajikkeena on käytetty uusi-seelantilaista Nelson Sauvinia. Muut olueen käytetyt humalalajikkeet ovat Alchemy, Cascade ja Williamette. Olut on ympärivuotisessa valmistuksessa ja katkeruutta siihen on saatu 70 IBU:n verran. Koko Widmer Brothersin olutvalikoima löytyy heidän kotisivuiltaan, mutta muistathan olla yli 18-vuotias, niin pääset tutustumaan siihen. Jos et ole, niin pyydä äidiltä tai isiltä lupaa klikkaamaan sitä "I am over 18" painiketta! Vain mainitakseni Widmer Brothersin tuoteperheeseen kuuluu myös Rotator IPA tuotesarja, jossa kikkaillaan erilaisilla humala- ja mallalaslajikkkeilla, mutta tällä  Imperial IPA:lla ei ole mitään tekemistä sen sarjan kanssa. Widmer Brothersin maahantuojana toimii Suomessa Heino Juomat Oy.

Kuten jo mainittu oluessa käytetty Nelson Sauvin on uusi-seelantilainen humalalajike, joka on saanut nimensä ranskalaiselta Sauvignon Blanc rypälelajikkeelta, jota käytetään pääosin valkoviinin valmistuksessa. Viiniasiantuntijat kuvaavat Sauvignon Blancin tuoksua hauskasti kissanpissaksi karviaispensaassa ja Nelson Sauvinin aromi on hyvin valkoviinimäisen rypälemäinen, josta löytyy myös jotain karviaismarjaista. Itse olen mieltänyt Nelson Sauvinin aromiltaan enemmän trooppisen hedelmäiseksi, josta löytyy esimerkisi persikkaa, passionhedelmää ja limeä. Kissanpissakin on toki olutharrastajille tuttu aromi, joka tulee yleensä esille voimakkaasti humaloidun oluen jälkimaussa, jossa humalointi ei ole tasapainossa mallasrungon kanssa. Se on sellainen hieman pistävän tunkkainen ja tuhkainen jälkimaku. Suhteellisen viileässä ilmastossa kasvava Nelson Sauvin on kuitenkin yksi suosikkihumalalajikkeistani, juurikin sen monimuotoisen aromimaailmansa takia. 

Olutarvio: Tuoksu on erittäin makea, jopa soseisen persikkainen, aprikoosinen ja passionhedelmäinen. Troopinen oranssi hedelmäisyys ja makea karamellisuus hallitsee tuoksua. Monille jenkkioluille tyypillistä havuista humalaa tai sitrusta ei noteeraa juurikaan. Mausta sen sijaan löytyy sitruksista happamuutta ja tuoksun yltiömakea vaikutelma rikkoutuu. Siinä on myös trooppista makeaa hedelmäisyyttä, mutta se käväisee vain nopeasti suussa ennen kuin pihkainen katkeruus peittää sen alleen. Jälkimaussa on kuitenkin jonkinlaista tunkkaisuutta, kissanpissaa se ei ole tässä tapauksessa. Suuntuntuma on hieman kevyt näin vahvaan olueen, mutta toisaalta pysyy hyvin juotavana ilman makeaa tahmaisuutta. Hiilihappoisuus on maltillista. Kaksijakoinen tapaus, joka herättää liikaa ajatuksia, eikä näin ollen ole tasapainoisin olut. Maku ei ole kuitenkaan niin makea kuin tuoksu antaa ymmärtää, eikä tuoksun hedelmäisyydessäkään ole toisaalta mitään moittimista. Jälkimaun tunkkaisuus on kuitenkin hieman häiritsevää.

PISTEET: 13/20 p

Olutarvio: Founders All Day IPA

Taustaa:  Hieraisin kaksi kertaa silmiäni löydettyäni lapualaisen S-marketin hyllystä Foundersin olutta muutama viikko sitten. Founders on erittäin arvostettu panimo, joka keikkuu tälläkin hetkellä sijalla kolme Ratebeerin listalla, johon on rankattu maailman parhaat panimot järjestykseen. Founders All Day IPA on tarkoitettu maistuvaksi olueksi tilanteeseen kuin tilanteeseen ja se on viety tietoisesti laajempaan levitykseen. Se kertoo myös panimon valtavasta kasvupotentiaalista. Tänä vuonna panimon tuotannon odotetaan nousevan noin 125 000 tynnyriin, kun viime vuonna tuotanto oli noin 71 000 tynnyriä olutta. Näihin blogissa mainitsemiini tuotantomääriin kannattaa suhtautua pienellä varauksella, mutta ainakin jonkinlaista osviittaa ne antavat panimoiden koosta. 

Foundersin tarina sai alkunsa kahden innokkaan olutharrastajan Mike Stevensin ja Dave Engbersin toimesta Michiganin osavaltiossa sijaitsevassa Grand Rapidsissa vuonna 1997. He joutuivat ottamaan unelmansa takia suuren pankkilainan ja luopuivat päivätöistään. Alku ei näyttänyt kovin ruusuiselta, koska panimo oli konkurssin partaalla, mutta heidän sinnikkyytensä ja rohkeutensa valmistaa mieleisiään oluita lopulta palkittiin. Panimon maine levisi laadukkaiden sekä runsasmakuisten oluiden ansiosta ja siitä tuli arvostettu. Kuulostaa hyvin tutulta tarinalta ja etenkin suomalaisille pienpanimoyrittäjille on nostettava hattua, koska täällä panimoa perustaessa joutuu uhmaamaan myös järjetöntä alkoholilainsäädäntöä. Suomalaiset pienpanimot ovatkin viime aikoina kunnostautuneet maitokauppavahvuisissa American Pale Aleissa, mutta miltä maistuu vastaavan vahvuinen India Pale Ale Michiganista niihin verrattuna?

Founders All Day IPA maistuu vaikka tonnikalafileitä valmistaessa. 

Olutarvio: Tuoksu on eksoottisen hedelmäinen, jossa litsi on voimakkaasti esillä. Siinä on myös saippuamaisen sitruksisia sävyjä, limetinkuorta ja mangoa sekä hieman havunneulaisuutta ja kevyttä karamellisuutta. Raikkaan hedelmäinen tuoksu, jossa maltaisuus on taustalla. Runko on odotetusti kevyt, mutta matalat hiilihapot tekevät siitä pehmeän ja yllättävän täyteläisen tuntuisen. Maussa on greippistä hedelmäisyyttä, pihkaisuutta ja tuoksun hedelmäisyyttä, etenkin litsiä löytyy siitäkin runsaasti. Jälkimaun katkeruus on tuntuvaa, mutta jättää pihkaisuuden ohella myös hedelmäistä makeutta kielen päälle. Tässä ei ole lähdetty tykittämään pelkällä katkeruudella, vaan myös aromaattiseen hedelmäisyyteen on panostettu. Mielestäni lähes täydellinen pieniprosenttinen IPA, joka jättää loistavat suomalaiset maitokauppatuotokset selvästi varjoonsa.

PISTEET: 16/20 p

Olutarvio: Widmer Brothers Pitch Black IPA

Taustaa: Oregonin osavaltiossa sijaitseva Portland on pienpanimoiden luvattu kaupunki, koska wikipedian mukaan niitä on enemmän siellä kuin missään muussa maailman kaupungissa. Kaupungin suurimman panimon nimi tuli kuitenkin itselleni yllätyksenä, koska en ole aikaisemmin kuullutkaan siitä - se on Widmer Brothers Brewing, jonka vuosituotanto on lähemmäs puoli miljoonaa tynnyriä olutta! Panimon perustivat Widmerin veljekset Kurt ja Robert vuonna 1984, kun Kurt oli Saksassa asuessaan ihastunut laadukkaisiin eurooppalaisoluisiin ja kävi hakemassa myöhemmin oluenvalmistusoppinsakkin sieltä. Kurt toi nahkahousujen maasta myös mukanaan kuuluisan Weihenstephanin hiivan, jota käytetään edelleen Widmerin oluissa. Yksi panimon tunnetuin olut on vuonna 1986 alkunsa saanut Widmer Hefeweizen, joka on ensimmäinen amerikkalainen vehnäolut. Widmer Brothers Brewing valmisti ainoastaan hanaoluita vuoteen 1996 asti, mutta käynnisti pullotuksen solmittuaan jakelusopimuksen panimojätti Anheuser-Buschin kanssa. Vuonna 2007 Widmer Brothers laittoi hynttyyt yhteen Redhook Ale nimisen panimon kanssa ja fuusioyritys tunnetaan nykyään nimellä Craft Beer Alliance. Molempien panimoiden tuotemerkit ovat kuitenkin pysyneet samoina. Panimon yhteydessä on myös ravintola, jossa pääsee maistamaan ainutlaatuisia tuotoksia.

Suttuinen 1,3 Mpix kännykkäkuva Konttorin edesmenneeltä terassilta.

Widmer Brothers Pitch on tyylilajiltaan Black IPA, joka on uusimpia oluttyylejä. Tyylin pohjana on India Pale Ale, johon lisätään tummaa mallasta antamaan oma sävynsä makuun. Ensimmäinen maistamani tämän tyylilajin olut on Beer Here Dark Hops, jonka maistoin muutamia vuosia sitten Tampereen Konttorissa. Konttori on suosikkiolutravintolani, jossa tulee käytyä melkein joka kerta Tampereella vieraillessa. Widmer Brothers Pitch IPA:ssa on käytetty kahta humalalajiketta: Cascadea ja Alchemyä.

Olutarvio: Tuoksussa on makeaa, suklaista ja lakritsaista maltaisuutta, jonka alla on trooppista hedelmäisyyttä ja hieman pihkaista havuisuutta. Kahvista paahteisuuttakin löytyy, mutta se on muista maistamistani tämän tyylin oluista poiketen sivuosassa. Upea tuoksu, vaikkei järin voimakas olekkaan. Maussa sen sijaan kahvinen paahteisuus nousee totuttuun tyyliin esille. Siitä myös erottuu lakritsaa ja hedelmäisyyttä, joka on hieman tummaankin vivahtavaa. Tuoksun suklaisuus on kadonnut maussa jonnekkin. Jälkimaussa on tuoreen tuntuista pihkaista katkeruutta ja yleisilme on kuiva. Suuntuntumakin on melko täyteläinen ja maltillisen hiilihappoinen. Erittäin tasapainoinen ja maistuva Black IPA.

PISTEET: 16/20 p

Olutarvio: St. Eriks Oktober

Taustaa: Puimurit ovat hiljentyneet ainakin meillä koto-Suomessa ja Munchenissa vietetään tällä hetkellä kaksi viikkoa kestäviä Oktoberfestivaaleja, joita juhlitaan sadonkorjuun kunniaksi. Oktoberfest on maailman suurin ja tuottoisin kansanjuhla, jonka aikana juodaan miljoonia litroja olutta, tarkempia määriä selvittämättä. Se on myös muistutus kaupunkilaisille, ettei viljakaan kasva oluen raaka-aineeksi itsestään, vaan maanviljelijät tekevät arvokasta työtä sen eteen. Kovasti fanittamassani Olutkellari-blogissa ollaan oluen alkulähteillä ja upeassa jutussa käsitellään muun muassa ohran taivalta maltaaksi. Oktoberfesteista tulee tietenkin ensimmäiseksi mieleen isorintaiset naiset kansallispuvuissaan - ylitsepursuavat kolpakot molemmissa käsissään, nahkahousut ja torvimusiikki. Riehakasta kansanjuhlameininkiä siis.

Itse en ole mikään Oktoberfestoluiden suuri ystävä ja yleensä nämä mallaspainotteiset oluet jäävätkin hyllyyn, mutta tämä rakkaan länsinaapurimme näkemys kyseisestä tyylilajista oli otettava maisteluun. Tukholmassa operoiva St. Eriksin panimo on saanut nimensä ruotsalaisen kuninkaan Erik Jedvardinpojan mukaan, josta tuli myöhemmin Ruotsin kansallispyhimys, Pyhä Erik. Hän koki kohtalonsa tanskalaisen prinssi Maunu Henrikinpojan toimesta Uppsalan kirkossa vuonna 1160. Oletetaan, että Erik oli mukana tekemässä ensimmäistä ristiretkeä Suomeen Piispa Henrikin kanssa, mutta historiantutkijoilla on eriäviä näkemyksiä asiasta. Piispa Henrik sai tunnetusti huutia talonpoika Lallilta Köyliönjärven jäällä. Nyt St. Eriksin panimo on tehnyt jonkinlaisen ristiretken Suomeen, koska pian tämän jälkeen Alkon valikoimiin tuli myös panimon lippulaivatuote St. Eriks Pilsner.

St. Eriks Bryggeri perustettiin jo 1850-luvun lopulla, mutta se joutui lopettamaan toimintansa vuonna 1959 jouduttuaan sen aikaisten lainsäädösten ja monopolien uhriksi. Historiallinen panimo elvytettiin kuitenkin vuonna 2010 maahantuontiyritys Galatean ja naispuolisen panimomestari Jessica Heydrichin toimesta. Panimolla ei ole omia tuotantotiloja, vaan se kiertää panemassa oluitaan siellä sun täällä.

Olutarvio: Tuoksussa on kunnon oktobertyylisesti vahvasti esillä maltaisuus, jossa on paahteisia, pähkinäisiä ja ennen kaikkea toffeisia sävyjä. Makean mallasrungon alta löytyy myös sitruksista ja kukkaista humalointia. Maustakin löytyy maltaisuutta, mutta se ei ole yhtä jymäkkää ja pehmeää kuin aidoissa saksalaisissa oktoberfesteissä. Maltaisuus on hyvin paahteista, kuivan pähkinäistä ja sitruksista hedelmäisyyttäkin löytyy. Loppuvedossa on katkeraa ja greippistä otetta, mutta hieman tuhkaisuuden puolelle mennään humaloinnin osalta. Suuntuntuma on pehmeän hiilihappoinen, mutta aavistuksen jopa vetinen. Tässä on mielestäni hieman brittityylinen näkemys oktoberfestoluesta, mutta maltaisuutta pitäisi olla enemmän.

PISTEET: 12/20 p (Tuoksu 3 Suuntuntuma 3 Maku 6)

Olutarvostelu: BrewDog - Hello My Name Is Mette Marit (Censored)

Taustaa: Skotlannissa on tapahtunut olutvallankumous ja julistakaamme sen ilosanomaa muuallakin maailmassa! Vallankumous sai varsinaisesti alkunsa vuonna 2004, kun kaksi skottikaverusta James Watt (ei se teollisen vallankumouksen aikaan elänyt höyrykoneen suunnittelija) ja Martin Dickie kyllästyivät teollisiin bulkkilagereihin ja alkoivat laatia taistelusuunnitelmaa paremman oluen puolesta kotikattiloidensa ääressä. Varsinaisiin toimiin ryhdyttiin, kun tarvittavat resurssit oli saatu kokoon hieman pankkiireitakin huiputtamalla. BrewDogin panimon lippu nousi salkoon Frasenburghin satamakaupungissa vuonna 2007 ja liikkeelle lähdettiin uhmakkaasti punkhenkeä uhkuen. Uho ei ollut turhaa, koska BrewDogista tuli jo toisena toimintavuotena Skotlannin suurin itsenäinen panimo. Vuonna 2012 panimo muutti nykyisiin tiloihinsa Ellonin kaupunkiin lähemmäs Aberdeenia.

BrewDog on jatkanut räjähdymäistä kasvuaan ja saanut tukea faneiltaan, jotka voivat halutessaan ostaa panimon osakkeita. Panimo ei ole myöskään tyytynyt pelkkään oluentuotantoon, vaan avannut yksitoista ravintolaa Britanniassa. Ensimmäinen Britannian ulkopuolinen ravintola avattiin Tukholmassa ja lisää on tulossa, mahdollisesti Suomeenkin. James Watt kertoi jossain  haastattelussa markkinoinnista näin: "Mieluummin ottaisin rahani ja sytyttäisin ne tuleen. Perinteinen markkinointi on täysi vastakohta kaikelle mitä edustamme ja mihin uskomme."

BrewDogin tovereilta ei luovuuskaan lopu, koska panimolta on tullut lähes 200 erilaista olutta (ellei enemmänkin) ja se on tehnyt yhteistyötä monen muun huippupanimon kanssa. Panimon ensimmäinen kaupallinen olut ja lippulaivatuote on nimeltään BrewDog Punk IPA, joka palasi hiljattain takaisin Alkon vakiovalikoimaan. Panimo on  tunnettu siitä, ettei se tee mitä muut tekee, vaan tekee mitä huvittaa. Se on valmistunut aikoinaan maailman vahvimman oluen (55%), jonka pullo on kääritty oravan tai kärpän nahkaan. Eläinaktivistit ja muut kettutytöt voivat olla huoletta, koska eläimet ovat löytyneet maanteiltä kuolleina. Muista friikkioluista mainittakoon Pohjanmeressä erikoissäiliössä kypsytetty olut.

Nyt arvostelussa oleva, norjalaisilla puolukoilla maustettu tupla-IPA Hello My Name Is Mette Marit (Censored) on jatkoa Hello My Name Is Ingrid-oluelle, jossa mausteena on ruotsalaiset suomuuraimet. Jos tämä sarja saa vielä suomalaisen version, niin haluan siihen ehdottomasti tyrnimarjaa. Miltä kuulostaisi Hello My Name Is Marja Tyrni? Norjan hovi on herkkähipiäistä sakkia, koska se ei suostunut ottamaan maahansa myyntiin tätä Mette Maritin nimellä tehtyä olutta. Sen takia etikettiin lätkäistiin sensuurin tarra. Humalajikkeina tässä on käytetty Citraa, Nelson Sauvinia ja itselleni tuntematonta Bramling Crossia.

Olutarvio: Tuoksussa on karamellista mallasta, trooppista hedelmäisyyttä aprikoosin ja ananaksen muodossa sekä hieman hapanta marjaisuutta, jota ei tunnista kuitenkaan puolukaksi. Maussa on mätäsmäistä kuivaa heinäisyyttä, hieman trooppista hedelmäisyyttä ja sopivasti karamellista makeutta. Puolukka pysyy edelleen piilossa, mutta jäkimaussa on selkeästi hapanta marjaisuutta. Katkerotkin puraisee korkeintaan keskipitkästi lopussa, mutta tuhkaisuus on onnistuttu välttämään. Suuntuntuma on alussa hieman karhean hiilihappoinen, mutta pehmenee loppua kohden ollen keskitäyteläinen. Melko suoraviivainen, mutta kuiva ja tasapainoinen olut ilman epäpuhtauksia, jota siemaili mielellään syntymäpäivän kunniaksi.

PISTEET: 15/20 p (Tuoksu 4 Suuntuntuma 3 Maku 8 )