keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Käsityöläisten oluet Alkossa: Teerenpeli Julmajuho

Taustaa: Lahdessa operoiva Teerenpeli on yksi Suomen vanhin toiminnassa oleva pienpanimo. Ravintolatoiminta alkoi vuonna 1994 ja ravintolan yhteyteen perustettu panimo avattiin vuotta myöhemmin - samana vuonna, kun panimotoiminta vapautettiin Suomessa. Tällä hetkellä Teerenpelin ravintoloita löytyy Lahden lisäksi Helsingistä, Tampereelta, Lappeenrannasta ja Turusta. Tislaamotoiminta tuli mukaan kuvioihin 2002 ja Teerenpeli tunnetaan nykyään myös erittäin laadukkaista mallasviskeistään. Teerenpelilläkin kattilat ja muut astiat ovat suurentuneet vuosien varrella ja tuotantotiloja on jouduttu vaihtamaan kapasiteetin kasvaessa. Nykyiset tuotantotilat sijaitsevat Lahden Lotilan teollisuusalueella. Teerenpelin oluet valmistetaan uusiutuvalla energialla, joka tuotetaan sahateollisuuden pelleteillä omassa prosessienergialaitoksessa. Energialaitos avattiin vuonna 2014.

Alkon käsityöläiskattauksen Julmajuho on tyyliltään savuporter, joka on saanut nimensä panimon tuotekehittelijä Juho Larkion mukaan. Julmajuho ei siis viittaa mitenkään entiseen juoksijatähteen Julma-Juha Väätäiseen, vaikka omissa mielikuvissani yhdistinkin sen aluksi häneen, nimestä huolimatta. Mielikuvista puheenollen, kuvittelin pitkään Teerenpelin olevan tamperelainen panimo, koska Teerenpelin ravintola on toiminut Tampereella jo vuodesta 1998.

Panimo sanoo kotisivuillaan tästä savuisesta porterista näin: Julmajuho savuporter on Teerenpeli panimolla kehitetty julma syksyn uutuusolut. Julmajuho on kevyesti savuinen, jolloin portterin paahteisuus ja suklaan aromit pääsee enemmän oikeuksiinsa. Jälkimaku on pitkä ja miellyttävä. Julmetun hyvä olut!


Olutarvio: Tuoksu ei lupaile julmaa savuisuutta, mutta pinnalla on kaikki hyvän portterin elementit; kevyttä paahteisuutta, mokkasuklaata ja hedelmäisyyttä. Miellyttävän tasapainoinen tuoksu, jossa suklaa on hienosti esillä ja savu erottuu vienosti. Maussa savuisuus tulee paremmin esille, mutta ihan jäniksenä se ei lähde vetämään letkaa. Rasvainen palvikinkku voitelee aluksi suun ja runsas suklaamaltaisuus sekä hedelmäisyys toimii kuin jäkiruokana. Lämmetessään siirappisuus ja karamellimainen tervaisuus tulee esille, mutta ei häiritsevän makeasti. Suuntuntuma on hieman öljyinen ja runsaan maltainen. Erittäin tasapainoinen porter, jossa savumallas on selkeästi, mutta ei liian voimakkaasti esillä. Panimon kuvaus oluesta vastaa lähes täydellisesti omaa arviotani ilman sen kummempaa teerenpeliä. Ehkä parasta panimolta toistaiseksi.

PISTEET: 17/20 p

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti