Olutarvio: L`Alsacienne Sans Culotte Brune

Taustaa: Ranska on tunnettu paremmin viineistään kuin oluistaan, mutta arvostetulla Alsacen viinialueella on myös panimotoimintaa. Alsacen alue sijaitsee Itä-Ranskassa lähellä Saksan ja Sveitsin rajaa. Tämän oluen taustalla on Alsacen Mulhousessa toimiva panimoravintola Brasserie Le Gambrinus, joka on pannut oluen belgialaisessa Brunehautin panimossa. Jonkilainen mustalaispanimo siis kyseessä, vaikka omassakin panimossa on ilmeisesti toimintaa.

L`Alsacienne Sans Culotte Brune on Dubbel, joka ei ole oluttyylinä mitenkään erityisesti lähellä sydäntäni. Ratebeer on ilmoittanut oluen vahvuudeksi 7,8 % - tässä pullossa se on 8 %, Luulisin kuitenkin saman oluen olevan kyseessä. Oluen sain tuliaislahjaksi siskoni ja hänen miehensä Ranskan reissulta, mielenkiintoinen tapaus kyllä. Etikettikin on suorastaan seksistinen, eikä menisi varmastikkaan Valviran valvovien silmien läpi Suomessa.

Olutarvio: Miedossa tuoksussa päällimmäisenä on maltaisuus, joka on kinuskitoffeista ja paahdetun sokerista. Rusinaa ja muutakin kuivattua hedelmää löytyy, mutta se jää hieman makean maltaisuuden jalkoihin. Lopussa esiin tulee  reilusti anista. Maku alkaa makean maltaisena ja tumman hedelmäisenä, mutta kääntyy nopeasti jopa paahteisen kahviseksi. Jälkimaussa on anista ja kitkerää yrttisyyttä. Runko jää auttamatta liian kevyeksi vahvuuteen nähden ja alkoholi tulee esille. Hiilihappoisuus on suht kevyttä. Yllättävän monisävyinen olut, mutta ei kovinkaan tasapainoinen Dubbel.

PISTEET: 12/20 p (Tuoksu 3/5 Suuntuntuma 3/5 Maku 6/10)

Käsityöläisten oluet Alkossa: Teerenpeli Julmajuho

Taustaa: Lahdessa operoiva Teerenpeli on yksi Suomen vanhin toiminnassa oleva pienpanimo. Ravintolatoiminta alkoi vuonna 1994 ja ravintolan yhteyteen perustettu panimo avattiin vuotta myöhemmin - samana vuonna, kun panimotoiminta vapautettiin Suomessa. Tällä hetkellä Teerenpelin ravintoloita löytyy Lahden lisäksi Helsingistä, Tampereelta, Lappeenrannasta ja Turusta. Tislaamotoiminta tuli mukaan kuvioihin 2002 ja Teerenpeli tunnetaan nykyään myös erittäin laadukkaista mallasviskeistään. Teerenpelilläkin kattilat ja muut astiat ovat suurentuneet vuosien varrella ja tuotantotiloja on jouduttu vaihtamaan kapasiteetin kasvaessa. Nykyiset tuotantotilat sijaitsevat Lahden Lotilan teollisuusalueella. Teerenpelin oluet valmistetaan uusiutuvalla energialla, joka tuotetaan sahateollisuuden pelleteillä omassa prosessienergialaitoksessa. Energialaitos avattiin vuonna 2014.

Alkon käsityöläiskattauksen Julmajuho on tyyliltään savuporter, joka on saanut nimensä panimon tuotekehittelijä Juho Larkion mukaan. Julmajuho ei siis viittaa mitenkään entiseen juoksijatähteen Julma-Juha Väätäiseen, vaikka omissa mielikuvissani yhdistinkin sen aluksi häneen, nimestä huolimatta. Mielikuvista puheenollen, kuvittelin pitkään Teerenpelin olevan tamperelainen panimo, koska Teerenpelin ravintola on toiminut Tampereella jo vuodesta 1998.

Panimo sanoo kotisivuillaan tästä savuisesta porterista näin: Julmajuho savuporter on Teerenpeli panimolla kehitetty julma syksyn uutuusolut. Julmajuho on kevyesti savuinen, jolloin portterin paahteisuus ja suklaan aromit pääsee enemmän oikeuksiinsa. Jälkimaku on pitkä ja miellyttävä. Julmetun hyvä olut!

Olutarvio: Tuoksu ei lupaile julmaa savuisuutta, mutta pinnalla on kaikki hyvän portterin elementit; kevyttä paahteisuutta, mokkasuklaata ja hedelmäisyyttä. Miellyttävän tasapainoinen tuoksu, jossa suklaa on hienosti esillä ja savu erottuu vienosti. Maussa savuisuus tulee paremmin esille, mutta ihan jäniksenä se ei lähde vetämään letkaa. Rasvainen palvikinkku voitelee aluksi suun ja runsas suklaamaltaisuus sekä hedelmäisyys toimii kuin jäkiruokana. Lämmetessään siirappisuus ja karamellimainen tervaisuus tulee esille, mutta ei häiritsevän makeasti. Suuntuntuma on hieman öljyinen ja runsaan maltainen. Erittäin tasapainoinen porter, jossa savumallas on selkeästi, mutta ei liian voimakkaasti esillä. Panimon kuvaus oluesta vastaa lähes täydellisesti omaa arviotani ilman sen kummempaa teerenpeliä. Ehkä parasta panimolta toistaiseksi.

PISTEET: 17/20 p

Käsityöläisten oluet Alkossa: Stadin Wilhelm I Imperial Black Pils

Taustaa: On jälleen se aika vuodesta, kun kotimaiset käsityöläisoluet ovat saapuneet Alkoon. Kampanja tuli tänä vuonna sellaisella ryminällä, että Alkon ovet ja ikkunat narisevat vieläkin liitoksistaan. Yhteensä 19 oluen kattaus on erittäin mielenkiintoinen ja tyylien kirjo lukuisa. Valikoimassa on esimerkiksi lakritsalla, salmiakilla ja kiinanruusuteellä maustettuja oluita.. ja on siellä ensimmäinen Suomessa valmistettu Berliner Weisse tyylinenkin olut.

Stadin Panimo heitti kehiin Saksan ensimmäisen keisarin mukaan nimetyn Imperial Black Pilsin, johon on käytetty viittä erilaista mallasta ja saksalaisia humalia. Tyylistä voidaan varmaankin kiistellä, mutta paahteinen, tumma ja voimakkaasti humaloitu olut on kyseessä.

Olutarvio: Ulkonäöltään ruma, sameanruskea olut, vaikka kuva ei koko totuutta kerrokkaan. Tuoksussa on kahvin sävyttämää paahteista maltaisuutta, lakritsaa ja melko tuoreen ruohoista humalaa. Hieman myös hiivaisen pippurista mausteisuutta ja pilkistää se Stadin aromaattinen hedelmäisyyskin alta. Maku alkaa kevyen paahteisena, voimistuen tumman kahviseksi, päättyen pitkään ja äkäiseen puraisuun. Jälkimaussa on ruohoa ja greippiä. Maku jää kuitenkin hieman yksipuoliseksi ja jonkinlainen raaka hiivaisuus häiritsee muutenkin kokolailla kuivaa makua. Maltillisen hiilihappoinen suuntuntumakin jää aavistuksen kevyeksi, joten nappisuorituksesta ei voida puhua. Kelpo aloitus kuitenkin vuoden kattauksesta.

PISTEET: 14/20 p

Olutarvio: De Dochter van de Korenaar Extase

Taustaa: Brouwerij De Dochter van de Korenaar (Daughter of the Ear Corn) sijaitsee Baarle-Hertogin kunnassa, joka on mielenkiintoinen tapaus. Kunta kuuluu Belgialle, mutta osia siitä sijaitsee naapurimaa Hollannille kuuluvan Baarle-Nassaun kunnan ympäröimänä - belgialainen panimo sijaitsee keskellä Hollantia, mutta omalla maaperällään. Nimensä panimo on saanut Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijan Kaarle V:n suusta, joka totesi aikoinaan: "I prefer the juice of the ear corn, better than the blood of grapes." Oli ilmeisesti olutmiehiä enemmän kuin viinimiehiä.

Kaikki sai alkunsa Twentessä, kun vasta rippikouluiässä ollut Ronald Mengerinks koki olutherätyksen nähdessään koulumatkallaan kukkivia villihumalia. Hänelle juolahti mieleen, että niitähän voi käyttää oluen valmistukseen ja ensimmäinen kotisatsi syntyikin villihumalista, kaurahiutaleista ja pullahiivasta. Sanomattakin selvää, ettei lopputulos ollut juotavaa, mutta se ei nuorta panomiestä lannistanut. Kaksikymmentävuotiaana hän lopetti yliopisto-opintonsa ja päätti satsata kaiken oman panimon perustamiseen. Kaksi vuotta myöhemmin pannut porisivatkin jo De Noorderzon (Northern Sun) nimisessä panimossa Groningenissa, joka meni kuitenkin nopeasti nurin, osittain 5000 litran pilaantuneen erän takia. Vuosi oli tuolloin 1984.

Alkoi pitkä kiertovaellus, mutta Mengerink ei haudannut koskaan haaveitaan uudesta panimosta. Jenkeissä häneen teki suuren vaikutuksen Flying Dog Snake Dog IPA, joka avasi hänen silmänsä joskus 90-luvulla. Sen tyylisiä, voimakkaasti humaloituja oluita ei tunnettu vielä silloin niin hyvin Euroopassa. Reilut kaksikymmentä vuotta siihen meni, kun Mengerink myi talonsa Ranskassa ja osti vaimonsa Moniquen kanssa talon Baarle-Hertogista. Talon yhteyteen he perustivat De Dochter van de Korenaarin panimon vuonna 2007 - 23 vuoden jälkeen edellisestä yrityksestä. Panimon tuotanto oli viime vuonna noin 1000 hehtolitraa ja se valmistaa enemmän kokeellisia uuden maailman oluita kuin perinteisiä mannermaisia.

Taustalla tyrnipensas.

Olutarvio: Tuoksu on upean hedelmäinen, joka tarjoilee hapanta appelsiinia sekä hieman makeampaa mandariinia ja mangoa. Greippiä ei ole nimeksikään, mutta tuoksu on raikas ja happamuutta huokuva. Taustalla on pientä kinuskikaramellista makeutta ja havuisuutta. Maussa ei ole juurikaan karamellisuutta, vaan maltaisuus on enemmän happaman vehnäistä. Se antaa tilaa hedelmäisyydelle, joka on tuoksun tapaan nautinnollisen trooppista. Mausteista belgihiivaakin löytyy, mutta se ei ole tunkkaista, vaan toimii tässä. Kirpeä appelsiinisuus kantaa aina jälkimakuun asti, missä katkerot ei lyö yli, vaan tuntuu lähinnä yrttisyytenä. Suuntuntuma on melko täyteläinen ja alussa kirpeän hiilihappoinen, mutta hiilihapot tasoittuu ajan myötä. Upea hedelmäisyys, mukava happamuus ja sopivat katkerot tekee tästä yhden parhaista maistamistani oluista pitkään aikaan. Itse näen tässä myös jollain tapaa witbierimäisiä ja tripelmäisiä piirteitä.

PISTEET 18/20 p

Olutarvio: Mikkeller Skør ja Mikkeller Koppi Coffee IPA Citra & Michiti

Taustaa: Tanskalainen Mikkeller on innovatiivinen ja rajoja rikkova panimo, joka ei enempää esittelyjä kaipaa, joten mennään suoraan asiaan. Nämäkin ennakkoon mielenkiintoiset oluet tuli maistettua Oluthuone Huismannin terassilla muutamia viikkoja sitten.

Mikkeller Skør on tyyliltään Belgian Strong Ale, joka on kypsytetty punaviinitynnyrissä ja siihen on lisätty kandisiirappia. Nämä tiedot luki Huismannin esitteessä - muuta tietoa oluesta en löytänyt. Mikkeller Koppi Coffee IPA:n uudemmassa versiossa on käytetty Citra humalalajiketta ja etiopialaista Michiti kahvia. Arde ehtikin kirjoittaa tästä arvion hieman ennen minua.

Mikkeller Skør

Olutarvio: Melko makea tuoksu on toffeisen maltainen ja selkeästi kandisiirappinen. Makeutta leikkaa hieman herukkainen marjaisuus ja pippurinen mausteisuus. Myös aavistus persikkaista hedelmäisyyttä erottuu. Maku on yllättäen huomattavasti kuivempi. Siinä on kirpeää marjaisuutta, omenaista hedelmäisyyttä, mutta myös tunkkaista hiivaisuutta. Jälkimaussa ei juurikaan katkeroa, mutta punaviinimäistä tanniinisuutta voi aistia. Suuntuntuma on keskitäyteläisen ja täyteläisen väliltä sekä pehmeän hiilihappoinen. Mielenkiintoinen olut, joka maistui parhaimmalta viime siemauksilla, mutta ei täysin vakuuttanut. Maistamisen arvoinen silti ehdottomasti.

PISTEET 16/20 p

Mikkeller Koppi Coffee IPA Citra & Michiti

Olutarvio: Tuoksussa on sitruspainoitteista hedelmäisyyttä ja hieman myös persikkaa. Kahvisuus erottuu karamellisen maltaan seasta lähinnä tunkkaisena paahteisuutena, mutta jää muuten  paitsioon. Voi johtua myös maistamishetkellä olleesta flunssanalusta. Maku jatkaa myös ihan kivalla sitrupainoitteisella linjalla, mutta sitäkin häiritsee ilmeisesti kahvista johtuva paahteinen tunkkaisuus. Marjaisuuttakin on hieman mukana ja loppuliuku on greippinen, mutta vähäisesti katkera. Suuntuntumakin jää vain keskitäyteläiseksi - hiilihappoisuus on maltillista. Kiva kokeilu tämäkin, mutta kahvi ehkä pilaa muuten potentiaalisen IPA:n.

PISTEET 14/20 p

Olutarvio: Weird Beard Five O`Clock Shadow

Taustaa: Weird Beard on varmasti monelle outo parta panimoiden joukossa, koska se on päässyt vasta nippa nappa maitopartaikään. Mikropanimo on perustettu Länsi-Lontoon Hanwelliin alkuvuodesta 2013. Perustajina, kuinkas muuten, kaksi parrakasta kotiolutharrastajaa Bryan Spooner ja Greg Irwin. Ennen panimon perustamista he saavuttivat useita palkintoja niin paikallisissa kuin kansallisissa kotiolutkilpailuissa. Bryan ja Greg haluaa päästä eroon stereotypioista ja tehdä ennen kaikkea heitä innostavia oluita. Tuotanto on jo kolminkertaistunut ja panimo pukkaa tätä nykyä ulos suunnilleen 6000 pinttiä viikossa.

Five O`Clock Shadowiin törmäsin Kokkolan Huismannissa toukokuun loppupuolella ja se tuli nautittua kevään ensimmäisenä terassioluena. Olut on tyyliltään American IPA, johon on käytetty kolmea eri mallasta ja neljää humalalajiketta. Maltaat ovat Pale, CaraRed ja Munich - humalalajikkeet Summit, Apollo, Citra ja Columbus. Koska panimosta ei tämän enempää tietoa tihkunut, niin mennään suoraan olutarvioon. Panimon kotisivut löytyy täältä.

Valvira ei todennäköisesti hyväksyisi tätä Alkoon, koska etiketissä on kuva tupruttelevasta pääkallosta.

Olutarvio: Tuoksu on vähäisesti karamellisen maltainen, jossa päällimmäisenä on pihkainen havuisuus ja greippisyys. Trooppista osastoa on myös mangon ja persikan muodossa taustalla. Tekijöiden mieltymykset jenkkityyliin huomaa heti. Maussa on persikkaisen maltaista makeutta tuoksua enemmän, mutta se kääntyy nopeasti greippiseen happamuuteen, jonka kautta pihkaiseen havuisuuteen. Jälkimaussa on potkua, mutta kylmänä myös hieman tuhkaisuutta erottuu. Suuntuntuma on mukavan täyteläinen ja melko matalahiilihappoinen. Lontoon partaveikoilta hieno mallisuoritus jenkki-IPA:sta, jonka luulisi maistuvan varsinkin hop-headeille. Maistamani yksilö oli myös tuoreenoloinen, vaikka päivämäärää en löytänyt pullosta.

PISTEET: 16/20 p

Rinnakkaisvertailu: Saimaan Brewer`s Special Belgian Wheat vs Hoegaarden

Taustaa: Saimaan Juomatehtaan historian takana on hiljattain vaikeaan sairauteen menehtynyt mikkeliläinen yrittäjä ja kunnallispoliitikko Pertti Oksa. Lämpimät osanottoni hänen omaisilleen. Oksa aloitti oluenpanon Mikkelissä, ravintolapanimo Naapurissa vuonna 1995, opiskeltuaan sitä ennen oluenvalmistusta Tammelan Mustialan pienpanimokoulussa. EU-jäsenyys mahdollisti tuolloin panimotoiminnan ravintolan yhteydessä ja Oksa siirtyi alalle pyöritettyään vuoden verran topless-baareja parisuhteenkin uhalla. Laitteet olivat aluksi keittokapasiteetiltaan ainoastaan 200 litraa.

Vuonna 2002 otettiin ensiaskeleet kohti nykyistä panimoa, kun Oksa hankki omistukseensa lappeenrantalaisen Saimaan Panimon, keittokapasiteetin kasvaessa jo 3000 litraan. Siinä sivussa Oksa oli perustamassa myös Panimoravintola Bruuveria Helsingin Kamppiin 2006, jonne myös siirtyivät Naapurin vanhat panovehkeet. Vuonna 2011 panimo sai nykyisen nimensä Saimaan Juomatehdas. Viimeistään siinä vaiheessa oluet alkoivat löytää myös kauppojen hyllyille, kun samalla solmittiin jakelu- ja myyntiyhteistyösopimus Hartwa-Traden kanssa. 

Oluet alkoi maistua kansalle ja pannut porista siihen malliin, että 135 000 litran tuotanto vuonna 2010 oli enää paperia 400 000 litran rinnalla, joka saavutettiin 2012. Eihän siinä sitten muu auttanut, kun etsiä uudet ja isommat tuotantotilat, jotka löytyivät Oksan kotikaupungista Mikkelistä. Uuteen tehtaaseen tuli myös tölkki- ja pullolinjat ja tuotanto laajeni luonnonmukaisista raaka-aineista valmistettuihin siidereihin ja lonkeroihin. Myös oluet valmistetaan luonnonmukaisista raaka-aineista ja Saimaan Juomatehtaalle on myönnetty ensimmäisenä suomalaisena pienpanimona Suomalaisen Työn Liiton Avainlippu-tunnus. Viime vuonna 2014 tuotanto oli jo huimat 900 000 litraa ja keittokapasiteetti 6000 litraa.

Saimaan Juomatehtaan valikoimiin kuuluu muun muassa Marsalkka tuoteperhe sekä Brewer`s Special sarja, jonka kaksi ensimmäistä olutta ovat tyyliltään India Pale Ale ja American Red Ale. Alkon tämän vuoden pienpanimokattauksessa on myös Brewer`s Special Saison, josta henkilökohtaisesti pidin todella paljon, vaikka vannoutuneimmat Saison-puritanistit eivät pitäneet sitä ilmeisesti ihan tyylin mukaisena oluena. Nyt käsillä oleva olut on tyyliltään Belgian Wheat eli tuttavallisemmin Witbier. Witbier on alunperin belgialainen, suodattamaton pintahiivaolut, joka valmistetaan mallastamattomasta vehnästä (30-50%) ja vaaleasta ohramaltaasta. Witbiereissä käytetään mausteina korianteria ja appelsiininkuorta. Tyylin tunnetuin olut on belgialainen Hoegaarden, jota tarjoillaan nimikkolasista sitruunaviipaleen kera useimmissa baareissa. Pakkohan se oli ottaa Brewer`s Special Belgian Wheatin rinnalle myös tyylin esikuva ja nauttia molemmista lasin täydeltä.

Arvio: Saimaan Brewer`s Special Belgian Wheat

Tuoksu on makeahkon päärynäinen ja vaniljainen, joka tuo hieman päärynäjäätelömäisen fiiliksen. Siinä on myös korianterista ja appelsiininkuorista mausteisuutta sekä hapanta viljaisuutta. Todella upea tuoksu, joka kehottaa suorastaan maistamaan. Suuntuntumaltaan keskitäyteläinen, kuohkean pehmeä ja sopivan hiilihappoinen. Maustakin löytyy vaniljaista päärynää, mutta appelsiinisuus on siinä enemmän esillä. Maultaankin makeahko, vaikka korianterinen mausteisuus tuo siihen kirpeyttä. Jälkimaussa hiivaisuus antaa hieman nahkean maun olueen, mutta erittäin miellyttävä tuttavuus.

PISTEET 16/20 p

Arvio: Hoegaarden

Hoegaardenissa on huomattavasti happamampi tuoksu ja sitruksinen hedelmäisyys hallitsee sitä enemmän. Siinä on myös korianterista mausteisuutta ja appelsiininkuorta. Raikas, mutta  miedompi tuoksu kuin Saimaan oluessa. Suuntuntumassa näissä ei ole juurikaan eroja. Alussa Hoegaarden on hiilihappoisempi, mutta se tasaantuu loppua kohti. Keskitäyteläinen, aavistuksen ehkä karkeampi kuin Saimaa. Maultaan happamampi kuin Saimaa. Kirpeä sitruksisuus hallitsee, mutta myös korianterinen mausteisuus on voimallisesti läsnä. Jälkimaku on happaman vehnäinen ja sitruksinen. Huomattavasti yksipuolisempi maultaan, mutta toisaalta raikkaampi. 

PISTEET: 15/20 p

Yhteenveto:

Makuasioita, tykkääkö makeahkosta ja monipuolisen hedelmäisestä, vai happamasta ja enemmän sitruspainotteisesta Witbieristä. Minulle kolahti tällä kertaa enemmän ensimmäinen. Johtuuko siitä, että Hoegaarden on vanha tuttu ja Saimaa tarjosi jotain uutta Witbierien maailmassa. Suosittelemisen arvoinen olut Saimaan Juomatehtaalta.

Ps. Juttuun oli päässyt muuten aivopierujen aivopieru. Hoegaarden ei tietenkään ole hollantilainen, vaan belgialainen, mutta asia on korjattu.